Pakolaisapu: ”Ristiriitainen avaus ulkoministeriltä”

Pakolaiskysymys on ratkaistava ongelman syntyjuurilla, ei siirtämällä ihmisiä Suomen rajojen sisäpuolelle, sanoi ulkoministeri Timo Soini
Helsingin Sanomissa eilen 4. kesäkuuta.

Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen ihmettelee lausuntoa.

– Kommentillaan Soini ulkoistaa pakolaiskysymyksen kokonaan muiden ratkaistavaksi, kun samaan aikaan kehitysyhteistyöhön ollaan tekemässä valtavia leikkauksia, Lehtinen sanoo.

Hallitusohjelman mukaan kehitysyhteistyössä leikataan ensi vuoden alusta lähtien 300 miljoonaa euroa. Myös päästökauppatulot ohjataan jatkossa toisaalle.

Pakolaisapu muistuttaa, että kehitysyhteistyön avulla parannetaan elinmahdollisuuksia pakolaisten lähtöalueilla, jotta toimettomuus ei pakottaisi ihmisiä liikkeelle. Pakolaisista 86 prosenttia elää kehitysmaissa. Suomen rajojen sisäpuolella on 0,03 prosenttia maailman pakolaisista.

– Järjestöille myönnettävän määrärahan pienentämisellä on kansantaloudellisesti pienet, mutta miljoonien ihmisten elämään valtavat vaikutukset. Järjestöt tekevät pienillä avustuksilla erittäin tuloksellista työtä, Lehtinen sanoo.

– Leikkaukset romahduttavat kansalaisjärjestöjen vaikuttavan, tuloksellisen ja ketterän työn pohjan.

Kuva: Matti Karppinen

Edellinen artikkeliKirkko uudisti selkokieliset verkkosivunsa
Seuraava artikkeliYhteisöviljelyn suosio kasvaa – ”Viljely ja varjelu kuuluvat kristityn tehtävään”

Ei näytettäviä viestejä