
Kansanedustaja Päivi Räsänen harkitsee jälleen kerran eroavansa kirkosta. Räsänen on kirjoittanut aiheesta Uuden Tien kolumnissaan. Iltalehdelle Räsänen kommentoi, ettei todennäköisesti enää ensi vuonna maksa kirkollisveroa.
Syy Räsäsen harkintaan on tällä kertaa piispojen antama pastoraalinen ohje, jolla kansanedustajan mukaan piispat kävelevät kirkolliskokouksen päätöksen yli.
Kirkosta eroamista Räsänen kertoi harkitsevansa jo vuonna 2019. Silloin hänelle oli liikaa se, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli Pride-tapahtuman virallinen kumppani.
Räsäsen meneillään oleva oikeusprosessi ”raamattukäräjät” etenee mahdollisesti tänä syksynä suullisena käsittelynä korkeimpaan oikeuteen. Räsästä syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet koskevat hänen lausumiaan homoseksuaaleista.
Iltalehdelle Räsänen toteaa, ettei ole vielä löytänyt uutta kirkkokuntaa itselleen. Hän toivoo, että jumalanpalvelusyhteisöistä nousisi uusi kirkollinen rakenne.
Lue myös:
Arkkipiispa Tapio Luoma: ”En näe, että tällä ohjeella olisi kävelty kirkolliskokouksen yli”
Raamattukäräjät jatkuvat – Valtakunnansyyttäjä haki valituslupaa korkeimmalta oikeudelta
Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan syytteet kaatuivat hovioikeudessa
Päivi Räsänen: Koen että syyttäjän väitteet ovat loukanneet minun kunniaani
Ilmoita asiavirheestä