Pääsihteeri: Nyt tarvittaisiin puhetta kirkon olemuksesta

Niin sanottujen ”uskovaisten” kirkosta eroamisessa näkyy puhtaaksi viljelty pietismi, jossa Suomen luterilainen kirkko samaistuu vain ulkoiseksi kuoreksi, toteaa piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen.

Hän pohtii, onko pietismi vaikuttanut siihen, että jotkut ymmärtävät kirkon ikään kuin instituutioksi, joka voidaan sivuuttaa Jumala-suhteessa.

– Kirkon itseymmärryshän on se, että kirkko on nimenomaan paikka, jossa opettelemme olemaan kristittyinä?

Kirkossa tarvittaisiin Komulaisen mukaan nyt puhetta kirkon olemuksesta tai kirkko-opista.

– Nimenomaan lukien ja hakien vaikutteita tämän päivän keskusteluista, joita käydään kaikkialla kristikunnassa. Ei voida avata asiaa vain Lutherilta ja Tunnustuskirjoista, vaan on otettava vaikutteita globaalin etelän kristillisyydestä ja esimerkiksi pohjoisamerikkalaisesta keskustelusta. Tarvittaisiin päivitettyä ajanmukaista kirkko-oppia.

Komulaisen mukaan ajatukseen siitä, että voi olla uskovainen ja jättää kirkon siksi, että on eri mieltä piispan tai papin kanssa, liittyy vakavia teologisia ongelmia.

HUOM. Komulaisen haastattelu luettavissa nyt vapaasti Kotimaa Prosta

Lue Rajalla-blogista, mitä Jyri Komulainen pohti kirkosta eroamisista kesän 2013 eroaallon aikana.

Kuva: Aarne Ormio/Kirkkohallitus

Edellinen artikkeliStubbilta kehut Askolan saarnalle
Seuraava artikkeliProfessori: Usko tulevaisuuteen vähentää ruoka-avussa kävijän häpeää

Ei näytettäviä viestejä