Suomessa on selkeää rasismia, joka näkyy siinä, miten toisesta kulttuurista tulevista puhutaan, miten heitä arvotetaan, kohdellaan ja miten heidät halutaan ulos maasta. Maahanmuuttajia halventavasta puheesta ikävä esimerkki saatiin viime keskiviikon A-Studiossa, jossa perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja olisi tarvinnut suuhunsa kunnon saippuakuurauksen.

Mutta meillä on myös hienovaraisempaa rasismia, jota löytyy suomalaisista paljon, niin ihmisistä kuin rakenteistakin. Sen voisi kiteyttää yhteen lauseeseen: Tuo ei osaa.

Tämä hienovarainen rasismi saattaa purskahtaa esiin, kun on nautittu liikaa päihteitä. Muuten se piilee ihmisissä niin, että sitä ei itse edes huomaa. Sitä löytyy myös niistä, jotka pitävät itseään liberaaleina ja suvaitsevaisina. Se voi ilmetä leppeän holhoavana asenteena toisesta kulttuurista tulevaa kohtaan, koska eihän tuo osaa.

Ikävimmin tämä rasismin laji näkyy työnhaussa, kun pätevä ja jopa äidinkielenään suomea puhuva hakija joutuu hylättyjen mappiin ulkomaalaiselta kalskahtavan nimensä takia. Tai se näkyy siinä, että kaksikielinen ja äidinkielenään suomea puhuva lapsi automaattisesti päätyy koulussa suomen kielen S2-opetukseen, jälleen nimensä takia. Kun näin käy kaksikielisille, miten vaikeaa onkaan suomea opettelevalla maahanmuuttajalla.

Rasismia voi jokainen tutkiskella sydämessään myös silloin, kun tutustuu toisesta kulttuurista tulevaan mutta ei tunne halua ystävystyä hänen kanssaan. Voi olla, että kemiat eivät kohtaa, mutta saattaisiko niiden kohtaamisen esteenä olla ennakkoluulo, joka torppaa kiinnostuksen? Ystävien saaminen olisi toiseksi parasta kotoutumis- ja kielenoppimisapua, mitä maahanmuuttaja voi saada, oli hän sitten työperäinen tulija tai pakolainen. Paras kotouttaja olisi suomenkielinen puoliso.

Ystäviä saadaan Suomessa työn tai harrastusten kautta. Onneksi niitä voi saada myös kirkon kautta. Luterilaisen kirkon monia seurakuntia ja herätysliikkeitä voi kiitellä kotoutumisalustan ja jopa työmahdollisuuksien tarjoamisesta maahanmuuttajille. Samalla ne tarjoavat laajemman yhteisön, johon omasta yhteisöstään irtautunut voi kiinnittyä.

Vähenevän asukasluvun maassa me tarvitsemme maahanmuuttajia. He taas tarvitsevat apua kotoutuakseen. Kuntien kotouttamispalvelut ja kielenopiskelu ovat tärkeä apu. Vielä enemmän apua on mukaan ottamisesta. Ehkäpä voisimme kääntää mielemme ajattelemaan, että suomen kieli ja suomalainen kulttuuri on niin hienoa, että meillä on ilo opettaa sitä kaikille ja sulkea uudet tulijat sen piiriin. Ja katso, kohtahan he osaavat sitä kuin alkuperäiset.