Pääkirjoitus: Seurakuntalaista ei pidä syyttää, jos messu ei vedä

Viime viikonvaihteessa sadat seurakuntien työntekijät ja luottamushenkilöt jakoivat Helsingissä jumalanpalvelukseen liittyviä oivalluksia teemalla Jaetut eväät. Jumalanpalveluspäivien lähtökohtana oli ajatus siitä, että messu on seurakunnan keskiössä, tai ainakin sen pitäisi olla.

Viime viikon Kotimaa-lehdessä emerituspiispa Voitto Huotari puolestaan ihmetteli messun sijoittumista seurakunnan keskiöön. Huotarin mukaan messun sijaan ihmisille tärkeintä on kasvatustyö ja diakonia.

Myös Stiven Naatuksen ja Laura Arikan kirja Talentin voima kyseenalaistaa messun paikan keskiössä. Naatus ja Arikka muistuttavat siitä, että vain pieni prosentti kirkon jäsenistä osallistuu messuihin.

Samalla osa teologeista on kuitenkin perustellusti sitä mieltä, että messu on keskiössä ja sen pohjalta nousee kaikki muu seurakunnan toiminta.

***

Oleellisinta ei ole se, kumpi messunäkemys on oikeassa. Messun täsmällinen sijoittaminen keskiöön tai kehälle on sitä paitsi vaikeaa, sillä oikeaa paikkaa voi perustella eri tavoin teologisesti tai seurakuntalaisen kokemuksen mukaan.

Jos asiaa kysyy seurakuntalaisilta, elämäntilanne voi vaikuttaa vastaukseen. Osalle keskiössä on messu, jollekin toiselle mahdollisuus osallistua äiti–lapsi-piiriin. Jollekulle toiminnan keskiössä on diakoniatyö. Osalle seurakuntalaisista tärkeintä on tietoisuus siitä, että seurakunta hoitaa läheisen tai oman hautaan siunaamisen.

***

Oli messu sitten keskiössä tai kehällä, paljon enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, millaisia messuja seurakunta järjestää. Syy ei ole seurakuntalaisissa, jos messun kävijämäärät laskevat.

Erityismessujen kehittäminen on ollut yksi viime vuosien ratkaisuyritys kävijämäärien nostamiseen. Niitä on järjestetty muun muassa sellaisilla teemoilla kuin Elvis-messu, hippimessu, mukulamessu ja iskelmämessu. Näihin uutuusmessuihin on saatu mukaan uusia ihmisiä sekä toteuttamaan messua että osallistumaan siihen.

Messuun liittyvät erityisviritykset saattavat kääntyä myös itseään vastaan. On perusteltua kysyä, onko osa ortodoksisen liturgian tai katolisen kirkon messun puhuttelevuutta juuri niiden yllätyksettömyys. Messuun osallistuva tietää, mitä saa.

***

Jaetut eväät -päivillä nousi esille vuorovaikutuksen merkitys. Seurakuntalaisen ei pitäisi olla messussa vain passiivisen vastaanottajan roolissa.

Tärkeä osa vuorovaikutusta on, että työntekijät kuuntelevat seurakuntalaisia. Kysyvät, miksi he käyvät tai eivät käy messussa ja mikä saisi heidät käymään siellä.

Pääkirjoitus on julkaistu 4.4. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Kuva: Olli Seppälä. Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivillä järjestetty pyhän tanssin työpaja Helsingin Vanhassakirkossa.

Lue myös:

Emerituspiispa kommentoi kirkon uutta mantraa: ”Mistä se messu putkahti keskiöön?”

Jaetut eväät -päivillä pohdittiin: Jos messun puristaisi 15 minuuttiin, jäljelle jäisi vain olennainen

Onko ”tavallinen jumalapalvelus” oikeasti erikoismessu, kysyttiin Jaetut eväät -tapahtuman avajaisissa

Lahdessa kokeiltiin Iskelmä-Tuomasmessua – ihmisiä tuli niin paljon, että heitä istui ikkunalaudoillakin

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTikkurilan kirkon peruskivi muurattiin – perustuksiin piilotettiin aikakapseli
Seuraava artikkeliHelsingin Diakonissalaitos pyrkii laajentumaan valtakunnalliseksi diakonia- ja sotetoimijaksi

Ei näytettäviä viestejä