Välillä kuulee kommentteja siitä, miten sananvapaus on Suomessa huonossa hapessa. Näinhän ei todellisuudessa ole. Suomi on sananvapauden kärkimaita.

Sen sijaan itärajamme takana tilanne on toinen. Siitä saatiin makua torstaina Oulussa pidetyssä sananvapausseminaarissa, jossa mukana oli maanpaossa olevia venäläisiä journalisteja. Novaja Gazeta Europen päätoimittaja Kirill Martynov ja Meduzan päätoimittaja Ivan Kolpakov toivat seminaariin tuulahduksen siitä, millaista on, kun sananvapautta ei ole.

Kumpikin päätoimittaja tekee työtään Venäjän ulkopuolelta käsin ja kumpaankin kohdistuu Venäjällä rikossyytteitä ekstremismistä ja terrorismista. Kumpaakin motivoi silti journalismin jatkamiseen tarve kertoa siitä, mitä Venäjällä ja Ukrainassa todella tapahtuu, vaikka vapaasti ja itsenäisesti ajattelevia journalisteja on Venäjällä myös tapettu.

Kun tuntee menettäneensä oman maansa, ja kun tuntuu siltä, ettei yksikään sen instituutio enää edusta sinua, ammatillisen journalismin tehtävä on suojella ihmisten arvokkuutta ja tarjota ihmisille ääni ja unelmia paremmasta tulevaisuudesta, Kirill Martynov linjasi. Se ei ole kuitenkaan helppoa olosuhteissa, joissa internettiä ja sosiaalista mediaa rajoitetaan rankasti ja kansalaiset pelkäävät jopa jäävänsä kiinni kielletyn tiedon lukemisesta.

Näissä olosuhteissa ihmiset eivät Martynovin mukaan välttämättä enää halua tietää asioita, koska tietäminen sattuu. Sen sijaan he pyrkivät luomaan oman kuvitteellisen maailmansa. Se tekee elämästä helpompaa.

”Vapauden, demokratian ja sen mukanaan tuoman hyvän elämän varjelemiseksi täytyy kyetä sietämään erilaisia näkemyksiä ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä ja myös puolustamaan asiallisesti omia näkemyksiään.”

VAIKKA SUOMESSA sananvapaus voi hyvin, oman kuvitteellisen maailman luojia riittää myös meillä. Ei siksi, että eläisimme vaikeissa oloissa, vaan luultavasti siksi, että esimerkiksi itänaapuriin verrattuna elämme hyvää elämää demokraattisessa maassa. Tätä ongelmaa sanotaan myös kuplautumiseksi tai oman turvallisen tilan tavoitteluksi. Ei haluta kuulla eikä tietää, koska se sattuu. Ja toisaalta voi tuntua siltä, että ”mitään ei saa enää sanoa”. Tällöin kyse ei niinkään ole sananvapaudesta, vaan nykyään oudosti lisääntyvästä sietokyvyn puutteesta.

Kannattaa muistaa, että maailmasta ei koskaan tule valmista, ihmisistä ei koskaan tule samanlaisia, ja täydellinen samanmielisyys on ahdistava tila, johon naapurimaassamme ihmisiä pakotetaan. Vapauden, demokratian ja sen mukanaan tuoman hyvän elämän varjelemiseksi täytyy kyetä sietämään erilaisia näkemyksiä ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä ja myös puolustamaan asiallisesti omia näkemyksiään.

Omaa sietokykyä voi pakenemisen sijaan kasvattaa siedättämällä. Sitäkin voi miettiä, ovatko omat näkemykset sittenkään kovin vahvoja, jos erilaiset näkemykset tuntuvat aiheuttavan yletöntä ahdistusta.

Lue myös:

Pääkirjoitus: Tämäkään sota ei vielä yllä Harmageddonin mittoihin

Pääkirjoitus: Ramadan näkyy — saisiko kristillinen paasto elvytysapua nuorilta?