Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi presidentti J. K. Paasikivi. Brittiläiseltä historioitsijalta lainattu ajatus on kaiverrettu hänen muistomerkkiinsä. Tosiasioihin kuuluvat historian tapahtumat, vaikka niistä on erilaisia tulkintoja. Niiden tunnistaminen ja muistaminen ovat terveen kansakunnan tunnusmerkkejä.
Helsingin Sanomat kiinnitti pääkirjoituksessaan (16.7.) aiheellisesti huomiota 150 vuotta sitten tapahtuneeseen katastrofiin eli nälkävuosiin 1867–68. Asiasta kyllä mainitaan historiankirjoissa, mutta isompi kollektiivinen asian tunnustaminen ja muistaminen puuttuvat. Jopa 200 000 ihmisen kuolemaan johtanut tapahtuma ei ole saanut yhteistä muistomerkkiä.
Kansakunnan traumat eivät ole mieluisia asioita muistella. Esimerkiksi punavankien kohtelu 1918 on surullinen osa maamme historiaa. Vangeista kuoli eri syistä noin 13 000. Muistomerkkejä punavangeille toki on, eikä kukaan pyri asiaa vähättelemään.
***
Saksassa natsiajan kauhujen muistaminen on kansakunnan identiteetin kannalta keskeistä. Berliinissä oleva laaja, yli 2 700 betonipaadesta koostuva Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki vetää kenet tahansa hiljaiseksi.
Berliinin ja monien muiden eurooppalaisten kaupunkien kaduilta saattaa löytää metallisia katukiviä, joihin on kaiverrettu nimi. Nimeltä mainittu on asunut talossa, jonka eteen kivi on laitettu. Kivessä kerrotaan myös, millä keskitysleirillä hän kuoli.
Katukivet, Stolpersteinit eli kompastuskivet, ovat alun perin taiteilija Gunter Demnigin projekti, jolla halutaan muistuttaa juutalaisten kohtalosta natsi-Saksassa. Kompastuskiviä on vuodesta 1992 lähtien asennettu yli 60 000.
***
Historiassa ei tapahdu enää mitään, kuten usein sanotaan, kun halutaan katsoa pelkästään eteenpäin. Mutta eilisen tapahtumilla on vaikutus tämän päivän ratkaisuihin. Niitä voi tulkita uudelleen, ja niiden merkitystä voi oppia ymmärtämään.
Ikävät asiat eivät katoa kieltämällä, saati väärentämällä historiaa. Valokuvat, joista on poistettu henkilö esimerkiksi poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä, ovat samalla kertaa kammottavia ja surkuhupaisia.
Aktiivinen menneisyyden tapahtumien unohtaminen on valehtelua. Ei niin, että yhteisön tragedioissa tai traumoissa tulisi kieriskellä, mutta niiden äärellä on hyvä silloin tällöin pysähtyä.
Mekin muistamme, ettei samaa tapahtuisi enää uudestaan.
Kuva: Olli Seppälä. Holokaustin muistomerkki Berliinissä.