Oulun tuomiokirkossa julkistetaan lauantaina 4.4. äänitaideteos The Logos. Teoksessa ääni liikkuu kirkon kupolista ja seiniltä kuulijan ympärille. Kokemus tekee kaukaisista kosmisista ilmiöistä fyysisesti läsnä olevia. Andrew Melchiorin teos on osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.
Melchior on suunnitellut teoksensa Oulun tuomiokirkon mittakaavaan. Sisäänsä sulkevassa ääni- ja tilateoksessa kuullaan todellisia avaruudesta peräisin olevia signaaleja. Teoksen ytimessä ovat nopeat radiopurkaukset – radioaaltojen välähdykset, jotka ovat voineet matkustaa avaruudessa jopa yhdeksän miljardin vuoden ajan ennen saapumistaan Maahan.
– Sana logos on tunnetusti monimerkityksinen. Historian aikana sillä on tarkoitettu sanaa, järkeä, mittasuhdetta, jumalallista järjestystä, välitystä ja valoa. Näiden merkitysten taustalla on yksinkertainen ajatus: jokin voi kantaa totuutta etäisyyden yli, sanoo Melchior.
Teoksen lähtökohtana toimii MIT-yliopiston fyysikko Kiyoshi Masuin tutkimusdata. Andrew Melchior on muuntanut datan ääneksi ja rakentanut sen ympärille koko kirkkotilan täyttävän ääniteoksen.
Teoksessa on mukana myös filosofinen taso; filosofi Timothy Mortonin kanssa toteutettu tekstillinen ja ajatuksellinen taso tuo teokseen pohdintoja ajasta, mittakaavasta ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa.
ANDREW MELCHIOR on brittiläis-saksalainen taiteilija, luova teknologi ja tuottaja, joka työskentelee musiikin, äänen ja uusien teknologioiden parissa. Melchior tunnetaan yhteistyöstään kansainvälisten artistien, kuten David Bowien, Björkin ja Massive Attackin kanssa. Näissä yhteistöissä hän on toiminut luovana teknologina ja tuottajana kehittäen uudenlaisia tapoja yhdistää musiikki, tila ja teknologia.
Melchiorin teoksissa yhdistyvät usein tieteellinen tutkimus, teknologia ja taide. Häntä kiinnostavat erityisesti ääni, tila ja kuunteleminen – sekä se, miten teknologian avulla voidaan tehdä näkymätöntä ja käsittämätöntä koettavaksi.
Avajaistilaisuuden lauantaina 4.4. aloittaa kello 21 kansanmuusikko ja väitöstutkija Emmi Kuittinen itkuvirsiesityksellään Itku haudalla. Hämärässä kirkossa alkava äänetön itku muuttuu vähitellen kuultavaksi, kun Kuittinen etenee kohti alttaria. Esitys ammentaa vaikutteita karjalaisesta ja inkeriläisestä perinteestä, ja perinteiset itkuvirret ilmaisevat surua, kaipuuta, eron tunteita ja kiitollisuutta, tarjoten lohtua yleisölle sekä viestin edesmenneille sukupolville ja läheisille.
Itkuvirren päätyttyä alkaa The Logos -äänitaideteos. Taiteilija Andrew Melchior kertoo The Logos -teoksensa synnystä ja taustasta. Oulun tuomiokirkon tuomiorovasti Satu Saarinen puhuu teoksen hengellisestä, meditatiivisesta ja teologisesta merkityksestä. Saksofonitaiteilija Heli Hartikainen improvisoi radiopurskeiden äärellä puheiden jälkeen. Yleisö voi jäädä kuuntelemaan teosta aina pääsiäisyön messun alkuun kello 23 saakka. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.
The Logos on koettavissa päivittäin Oulun tuomiokirkossa 5.4.–31.12.2026. Tarkemmat aukiloajat löytyvät tästä.
Lue myös:
Saat valita elämän, lupaa 130-vuotiasta Kajaanin kirkkoa juhlistava ylösnousemusnäytelmä
Ilmoita asiavirheestä

