Ortodoksien määrä Venäjällä laskussa – muslimien kasvussa

Kolme neljästä venäläisestä pitää itseään ortodoksina. Seuraavaksi suurimman uskonnollisen ryhmän muodostavat seitsemän prosentin osuudella muslimit. Muihin uskontokuntiin lukeutuvia on kyselyyn vastanneista yhteensä kymmenesosa.

Vuoteen 2009 verrattuna ortodoksien määrä laski kuudella prosentilla 2012 (74 prosenttiin). Muslimiksi tunnustautuvien sen sijaan kasvoi kolmella prosenttiyksiköllä. Myös ateistien määrä laski kuudesta viiteen prosenttiin.

Ortodokseista 76 prosentti kertoo käyvänsä kirkossa. Suosituin uskonnon harjoittamisen tapa heidän keskuudessaan on kynttilän sytyttäminen ja rukoilu kirkossa. Kyselyyn vastanneista kuusi kymmenestä kertoo, ettei ole koskaan avannut Raamattua.

Levada Centerin tutkimuskeskuksen marraskuinen kysely kattoi 1600 henkilöä, 160 paikkakunnalla ja 45 maakunnassa.

Uutista korjattu klo 17.04

Edellinen artikkeliTeologian tohtori: Lewis ja Kierkegaard edustavat klassista kristinuskoa
Seuraava artikkeliKiinassa pidätetty liki tuhat maailmanlopun ennustajaa

Ei näytettäviä viestejä