Suomen uskonnonopettajain liitto SUOL ry valitsi vuoden 2025 uskonnonopettajaksi Pasilan ja Merilahden peruskoulun uskonnonopettajan Vesa Soikkelin Helsingistä. Hän on opettanut tarpeen mukaan myös esimerkiksi Ressussa ja Arabian peruskoulussa sekä Kalasataman ja Taivallahden kouluissa. Opetustyötä on takana jo reilut 30 vuotta.

– Kiinnostus uskontoja kohtaan on viime vuosina rentoutunut ja normalisoitunut. Uskonnosta jutellaan vapautuneemmin niin aikuisten kuin lastenkin kesken. Neutraali ja paineeton uteliaisuus näitä asioita kohtaan on lisääntynyt, Soikkeli sanoo.

Kehityksen taustalla hän näkee muun muassa evankelis-luterilaisen kirkon mahtiaseman vähittäisen murtumisen sekä uskonnollisen kentän monimuotoistumisen ja monikulttuurisuuden kasvun erityisesti suuremmissa kaupungeissa. Enää uskontoa ei edusta vain yksi monoliitti, johon sitten muodostetaan myönteinen, kriittinen tai kielteinen kanta.

– Toki meillä on myös rasismia ja ennakkoluuloja, mutta se ei onneksi edusta koulujen normimeininkiä.

”Toivon, että kouluista ei aleta viritellä huippuyksikköjä.”

Opettajana Soikkelia mietityttää erityisen paljon, säilyykö koulu jatkossakin sivistyksen paikkana, jossa saa oppia ja kasvaa rauhassa.

– Jos koulu antaa liikaa myöten tehokkuusvaatimuksille, oppimistulosten vertailulle ja kilpailulle, syvä oppiminen vaarantuu. Toivon, että kouluista ei aleta viritellä huippuyksikköjä. Tarvitaan kasvurauhaa ja tehotontakin viipyilyä, joka vähentää stressiä, auttaa oppimaan ja ruokkii luovuutta, Soikkeli sanoo.

VESA SOIKKELI aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa jo 1980-luvulla. Opiskelujen ohessa hän oli aktiivisesti mukana erilaisessa yhdistystoiminnassa ja projekteissa. Tavoitteena oli alun perin papin työt Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Vuonna 1994 hänet kuitenkin pyydettiin pikahälytyksellä uskonnonopettajaksi silloiselle Alppilan yläasteelle.

– Molemmat vanhempani olivat erityisopettajia. Ymmärsin, että opettaminen on tärkeää hommaa, mutta ajattelin, ettei se ole minua varten. Uskonnonopettajaksi kuitenkin sattumalta päädyin ja sille tielle jäin, enkä ole katunut.

Vuosituhannen vaihteessa Soikkeli valmistui työn ohessa teologian maisteriksi ja suoritti myöhemmin myös opettajan pedagogiset opinnot. Aineenopettajan työnsä lisäksi hän on toiminut muun muassa Otavan oppikirjailijana sekä SUOLin hallituksessa, katsomusdialogiin keskittyvän Fokus ry:n kasvatusasiantuntijaryhmässä ja 2000-luvun alussa Opetushallituksen valtakunnallisessa opetussuunnitelman perustetyöryhmässä.

YKSI, KAIKILLE yhteinen katsomusaine vai nykymuotoinen oman uskonnon opetus? Tästä aiheesta koulumaailmassa on keskusteltu jo pitkään. Soikkeli näkee vahvuuksia ja heikkouksia molemmissa malleissa.

– Nykyinen malli käy minulle hyvin. Se on tehty ajatuksella, että oman perheen ja suvun katsomus voi näkyä sisällöllisesti uskonnonopetuksessa enemmän kuin muut katsomukset. Haasteena on saada vähemmistöuskontojen ammattitaitoisia opettajia kaikkialle Suomeen.

”Elämänkatsomustiedon opetussunnitelmassa uskonto loistaa poissaolollaan”

Eri uskontojen opetussuunnitelmat ovat Soikkelin mukaan lähentyneet sisällöllisesti toisiaan. Sen sijaan elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmasta uskontotietämys on häivytetty minimiin.

– ET:ssä kultuuriperintöajattelu ja ihmisoikeusajattelu on erittäin hyvää, mutta uskonto loistaa viimeisimmässä opetussuunnitelmassa käytännössä poissaolollaan.

Jos eduskunta jossain vaiheessa päättää, että kouluissa siirrytään kaikille yhteiseen katsomusopetukseen, sekin sopii Soikkelille. Tärkeintä hänen mukaansa on, että uuteen oppiaineeseen sisällytetään riittävän tukeva annos perehtymistä maailman uskontojen perusasioihin.

– Toivon, että uskontoja ei ajeta pois kouluista sanomalla halpahintaisesti, että opettakoon yhteisöt jäsenilleen uskontoa, jos haluavat. Uskontojen tuntemus on osa yleissivistystä ja auttaa ymmärtämään eri kulttuureja. Vaikka uskonnonharjoitus on muuttunut Suomessa yksityisemmäksi, uskontojen merkitys maailmassa ei ole vähenemässä.

– Lasten ja nuorten on syytä oppia, miten valtavan moninainen ja rikas ilmiö uskonto on, hyvässä ja pahassa. Jos perusasioita ei tunne, on helposti vietävissä.

Tie kohti kaikille yhteistä katsomusainetta on Soikkelin arvion mukaan kivulias. Eniten sitä tulevat vastustamaan vähemmistöuskontojen edustajat ja osa uskonnottomista.

Soikkeli painottaa, että lapsista ei saa koulussa tehdä katsomustensa edustajia. Keneltäkään lapselta ei pidä kysyä, miten te muslimit tästä asiasta ajattelette. Katsomusten sisäinen variaatio on suurta, eikä lapsi välttämättä jaa hänelle nimetyn katsomuksen ajatuksia. Ketään ei pidä nostaa tikun nokkaan luokan edessä.

– Kaikki oppilaat ovat koulussa oppimassa, myös omasta katsomuksestaan.

USKONNONOPETTAJAN TYÖSSÄ parasta on Vesa Soikkelin mukaan työn eläväisyys ja monipuolisuus. Päivittäinen elämä nuorten kanssa ja yhteistyö työkavereiden kesken tekevät työstä mielenkiintoista. Erityisen palkitsevaa on nähdä oppilaiden ahaa-elämyksiä sekä kuulla heidän huomioitaan ja kysymyksiään.

Oppiminen on kiinnostanut Soikkelia jo opiskeluaikana. Tehdessään käytännöllisen teologian laitoksella valtionhallinnon harjoittelua hän pääsi niin kutsutun Rekola-Hakunila-projektin projektisihteeriksi. Projektissa kehitettiin kontekstuaalista tapaa tehdä pääaineopinnot ja gradu aktiivisessa yhteistyössä Vantaan uskonnollisen kentän kanssa.

– Osana projektia tein raportin oppimisesta. Ymmärsin, miten olennaista on tiedostaa, mitä tietää ja mitä ei, sekä mihin omassa olemassa olevassa tietorakenteessa uusi tieto minussa kiinnittyy.

”Jos joku rikkoo muiden rajoja, katkaisen asiattoman toiminnan lyhyeen ja keskustelen oppilaan kanssa luokan ulkopuolella.”

Toisinaan uskonnonopettaja kohtaa oppilaita, jotka haluavat syystä tai toisesta vältellä oppimista. Oppiminen saattaa olla heille muutenkin vaikeaa, eikä uskonnon opiskelu tunnu hyödylliseltä tai tarpeelliselta. Taustalla voi olla myös yleistävä ajatus, jonka mukaan uskonnot aiheuttavat maailmassa vain pahaa.

– Yritän antaa heille sopivan pieniä haasteita, kehua, kannustaa ja rentouttaa. Pienetkin onnistumisen kokemukset saattavat sulattaa vastustusta, Soikkeli sanoo.

Soikkelin tavoitteena on luoda luokkaan turvallinen tila, jossa jokainen saa olla oma itsensä, kunhan ei häiritse omaa tai toisten oppimista. Puhuessaan hän panostaa siihen, että sanavalinnat eivät olisi poissulkevia.

– Jos joku rikkoo muiden rajoja, käyttää väärin valtaa ja puhuu esimerkiksi leimaavasti muista, katkaisen asiattoman toiminnan lyhyeen ja keskustelen oppilaan kanssa luokan ulkopuolella. Näin muut oppilaat näkevät, että yhdellä ei ole valtaa hallita ilmatilaa.

– On tärkeää luoda ilmapiiri, jossa saa olla kiinnostunut, saa arvata vaikka ei tietäisi, saa pohtia ääneen, eikä tarvitse pelätä, että kohta joku nolaa minut.

VUODEN USKONNONOPETTAJA -tunnustus tuntuu Vesa Soikkelista mukavalta ja hiukan hämmentävältä. Palkintoperusteissa häntä kuvailtiin muun muassa sanoilla muuntautumiskykyinen, kansainvälinen, huumorintajuinen, älykäs keskustelija ja sivistynyt ihmisyyden ääni.

– Olen otettu. On mukava ajatella, että jotkut ovat noteeranneet sen, mitä olen tehnyt ja pitävät minua tolkun tyyppinä. Olen kohdannut SUOLissa tosi paljon laaja-alaisesti lahjakkaita, empaattisia ja syvällisesti keskustelevia uskonnonopettajia. Silti hauskaa, että tällainen asiapentti sai tunnustuksen. Mutta olenhan minä ollut monessa mukana, työryhmissä, opetussuunnittelutyössä ja lausuntoja laatimassa.

– En ota painetta siitä, että minun pitäisi olla opettajanhuoneen terävin terotin. Olen peruskoulun perusopettaja ja sivistyksen puolella.

Ilmoita asiavirheestä