Nykyisessä media-ajan yhteiskunnallisessa tilanteessa instituutiot ovat henkilöityneet. Myös kirkolle halutaan mielellään kasvot. Viimeistään 2000-luvulle tultaessa arkkipiispat ovat jossain määrin joutuneet tilanteeseen, jossa heidät koetaan julkisuudessa myös kirkon opillisten asioiden tulkeiksi ja määrittelijöiksi.
Onko näin? Onko arkkipiispasta tullut kirkon opillisten linjauksien tekijä? Kirkolliskokousedustajat Leif Nummela Tampereen hiippakunnasta, Tapani Rantala arkkihiippakunnasta sekä kenttäpiispa Pekka Särkiö kommentoivat asiaa Kotimaa24:lle.
”Meillä ei ole valtakunnanpiispaa”
Leif Nummelan mielestä arkkipiispuus on muuttunut julkisuudessa myös kirkon opilliseksi linjanvetäjäksi.
– Syy tähän on luonnollinen. Jos media haluaa johonkin asiaan kirkon kannan, on luonnollista, että arkkipiispan ajatellaan olevan kirkon ykkösjohtaja, kirkon ääni.
Nummelan mukaan tässä on kuitenkin se ongelma, että tämä paine tulee kirkon ulkopuolelta.
– Teologisesti meillä lienee aika vahva käsitys kirkossamme siitä, että luterilainen piispuus on aina paikallista. Meillä ei ole valtakunnanpiispaa, mutta kirkon ulkopuolelta katsottuna asia ei ole näin, Nummela pohdiskelee.
Nummelan mukaan nykyistä tilannetta voitaisiin kenties korjata joidenkin muiden kirkkojen tavalla, jossa johtavan piispan asemaa kierrätetään hiippakunnasta toiseen.
Yksi kirkkoa julkisuudessa edustava johtaja on Nummelasta ongelmallista myös siksi, että todellisuudessa Suomen luterilaisen kirkon piispat ovat keskenään myös hyvin erimielisiä, tietystä virallisesta julisivusta huolimatta.
– Jokainen tietää, että jos haetaan johonkin kysymykseen vastauksia eri hiippakuntien piispoilta, saadaan eri näkemyksiä tai ainakin eri korostuksia. Arkkipiispan kanta on vain yksi näistä näkemyksistä.
– Olisi hyvä, että esimerkiksi piispojen mahdolliset erimielisyydetkin todettaisiin lausuntoja annettaessa, Leif Nummela arvioi.
Arkkipiispa ottanut joidenkin mielestä liian rohkeasti kantaa
Tapani Rantalan mielestä jokainen piispa on tarvittaessa kirkon opillisten linjojen vetäjä, yhdessä sovittujen rajojen mukaisesti.
– Aiemmin piispakunta pyrki olemaan mahdollisimman yksiääninen. Viimeisten vuosien ja ehkä vuosikymmenen aikana moniäänisyys piispakunnassa on kuitenkin selvästi kasvanut. Tällä on saatettu tuoda esiin myös se, että kirkossa on aidosti tilaa erilaisille käsityksille, Rantala muistuttaa.
Hänen mielestään ei kuitenkaan voida puhua varsinaisesti mistään opillisista linjaeroista piispakunnassa.
Arkkipiispa on Rantalan mukaan ottanut kantaa joihinkin kysymyksiin rohkeammin kuin jotkut ovat katsoneet kirkon linjausten mahdollistavan. Tätä on varsinkin mediassa tervehditty ilolla. On ajateltu arkkipiispan sanovan mitä ajattelee ja uskoo.
Rantalan mielestä arkkipiispa on samalla usein painavasti todennut, mihin kirkko on kirkkona sitoutunut ja päätöksissään päässyt.
– Näen, että myös nykyinen arkkipiispa ajattelee, että opilliset kysymykset ovat perustaltaan juuri piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen asioita, Rantala sanoo.
Rantalan mukaan saattaa olla, että aika on ajanut sellaisen ohi, että asiat lausuttaisiin vain yhdellä tavalla ja äänellä.
– Kirkon oppiin on kuulunut moniäänisyys ja se tullee lisääntymään. Sovitettu erilaisuus ei ole ainoastaan ekumeeninen termi vaan sille tullee yhä enemmän käyttöä myös omassa kirkossamme. Tässä mielessä kirkossa on mielestäni menossa melko iso muutosprosessi, Tapani Rantala toteaa.
”Linjauksien pitäisi nousta kirkon uskosta”
Kenttäpiispa Pekka Särkiö muistuttaa, että kukin piispa hiippakunnassaan antaa papistolle ohjeita liittyen kirkon uskoon ja elämään, samalla sitoutuen kirkon yhteisiin päätöksiin.
– Kysymys on siitä, onko kyse piispan henkilökohtaisesta kannasta vai yhteisen linjan sanoittamisesta. Arkkipiispa ei mielestäni ole ainakaan kokonaiskirkon tasolla itsenäinen opillisten linjojen vetäjä. Hän heijastelee piispojen yhteistä kantaa ja samalla liittyy opillisesti perustavissa kysymyksissä maailman laajan Kristuksen kirkon yhteiseen ääneen, Särkiö sanoo.
Kenttäpiispa tiedostaa kuitenkin, että nykyisin media odottaa nopeita vastauksia ja toivoo niitä arkkipiispalta, etenkin julkisuutta kiinnostavista eettisistä kysymyksistä.
– Silloin kirkon yhteyttä rakentavat ja jos mahdollista, kirkon eri suuntauksia huomioon ottavat kannat ovat toivottavia. Puntarissa ovat silloin kirkon sisäisen yhteyden vaaliminen ja toisaalta julkisuuden paineeseen vastaaminen. Samalla linjauksen tulisi nousta Kristuksen evankeliumiin perustuvasta kirkon uskosta, Pekka Särkiö toteaa.
Kuva: Pasi Leino. Arkkipiispa Kari Mäkinen kirkolliskokouksessa tällä viikolla.