Talvi- ja jatkosodan traumat vaikuttavat edelleen suomalaisissa perheissä. Tunnekylmyys siirtyy helposti sukupolvelta toiselle, mutta nyky-isät luovat uudenlaista sidettä lapsiinsa.
Sodan henkisiä haavoja on uskallettu käsitellä laajasti vasta viime vuosina. Sosiologian dosentti Sari Näre käyttää sota-ajan lapsista nimitystä ”kannattelijasukupolvi”.
– Sodan aikana kasvaneet joutuivat työntämään tunteitaan sivuun. He eivät halunneet omilla tarpeillaan kuormittaa vanhempiaan, jotka joutuivat keskittämään kaiken energiansa selviytymiseen. Lapsia ei liiemmin lohdutettu, ja monet lapset lopettivat itkemisen, Näre pohtii.
Näreen mukaan emotionaalinen etäisyys voi jäädä päälle ja näkyä seuraavissa sukupolvissa. Välttelevät kiintymyssuhteet ovatkin hänen mukaansa Suomessa yleisiä. Viime vuosina perheneuvojat ovat kuitenkin huomanneet positiivista muutosta perheissä. Näreen mukaan nykyvanhemmat kuuluvat mallinrakentajasukupolveen.
– Varsinkin isän mallin rakentaminen tapahtuu nyt tässä sukupolvessa, sellaisen isän, joka voi hoivata ja lohduttaa. Toisaalta omien vanhempien tunnekylmyyden takia tunnetulpat saattavat olla niin isot, ettei aina itsekään pysty antamaan hoivaa.
Perheneuvojat kokoontuvat huhtikuun alussa Hämeenlinnaan keskustelemaan siitä, miten sodan jäljet näkyvät yhä edelleen heidän työssään. Näre alustaa neuvottelupäivillä aiheesta ”Lapset, nuoret ja naiset sotavammojen kannattelijoina”.
Kirkon perheneuvonta syntyi 70 vuotta sitten juuri sodasta toipuvien perheiden auttamiseksi.