Koulutuksen avulla tehdään tulevaisuus. Tämä on vanha viesti, jota on toistettu ainakin 1990-luvun lamasta lähtien. Sittemmin koulutuksen merkitys tuskin on ainakaan vähentynyt.

– Väitän, että kyllä 90-luvulla pelkältä peruskoulupohjalta työllistyi paremmin kuin nykyään, opetusneuvos Tommi Karjalainen sanoo.

Tätä taustaa vasten suomalaisnuorten Pisa-tulokset ovatkin erityisen huolestuttavia. Osaaminen niin lukutaidossa, matematiikassa kuin luonnontieteissä on heikentynyt selvästi.

Karjalainen on seurannut muutosta lähes koko työuransa, ensin yliopistolla tutkijan roolissa ja myöhemmin kulttuuri- ja opetusministeriössä virkahenkilönä. Nykyään Karjalainen on Suomen edustaja Pisan hallinto-neuvostossa. Erityisen huolestuttavana Karjalainen pitää sitä, että Pisa-kokeessa heikosti menestyvien oppilaiden määrä on kasvanut selvästi.

Heikolla menestyksellä hän tarkoittaa sellaista osaamisen tasoa, jolla ei OECD:n määritelmän mukaan voi täysipainoisesti osallistua jatko-opintoihin ja työelämään ja sitä kautta aktiivisesti yhteiskunnan toimintoihin.

2000-luvun alussa näin heikosti pärjäsi 4–5 prosenttia oppilaista. Nyt heitä on 20–25 prosenttia. Osuus vaihtelee sen mukaan, mitataanko matematiikan, luonnontieteiden vai lukemisen osaamista.

– Se, että osuus on viisinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa, on hälyttävää, Karjalainen toteaa.

Samaan aikaan tulokset ovat heikentyneet myös keskitason oppilailla ja huippuoppilailla, mutta hieman maltillisemmin.

– Tutkijat ovat kuvanneet sitä myös niin, että lattia pettää.

On vaikea kuvitella ammattia, jossa pärjää, jos toiminnallinen ja kriittinen lukutaito on heikko.

OPPILAIDEN VÄLISTEN erojen lisäksi Pisa-tutkimuksen tulokset kertovan koulujen eriytymisestä. Suurissa kaupungeissa jo entuudestaan tuttu ongelma on alkanut näkyä myös pienemmillä paikkakunnilla.

Ainakin toistaiseksi koulujen väliset erot ovat pienempiä kuin oppilaiden väliset erot. Suunta on silti huolestuttava. Erot ovat kasvaneet systemaattisesti koko 2000-luvun. Taustalla vaikuttaa yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja asuinalueiden eriytyminen.

– Oppilaiden kasvaneet osaamiserot heijastuvat myös luokkiin ja kouluihin, Karjalainen sanoo.

Aihe on tuttu kaupunkimaantieteen dosentti Venla Berneliukselle, joka on tutkinut erityisesti kaupunkien eriytymistä ja koulutuksen tasa-arvoa. Nykyään Bernelius työskentelee opetus- ja kulttuuriministeriössä erityisasiantuntijana.

Heikosti pärjäävien oppilaiden osuuden kasvu huolestuttaa myös Berneliusta. Koulutusta tarvitaan, sillä harva siirtyy enää lapionvarresta toimitusjohtajaksi. Pelkkä tutkintokaan ei riitä: myös osaamista vaaditaan aiempaa enemmän.

– On vaikea kuvitella ammattia, jossa pärjää, jos toiminnallinen ja kriittinen lukutaito on heikko. Nykyisin aivan kaikenlaisissa ammateissa täytyy hallita kirjallista aineistoa.

JULKINEN KESKUSTELU osaamiserojen kasvusta on kiinnittynyt erityisesti maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kantaväestöä heikompaan menestykseen. Suomalaisnuorten heikentyneitä Pisa-tuloksia maahanmuutolla ei kuitenkaan voi suoraan selittää.

– Jos otamme kaikki maahanmuuttajataustaiset oppilaat pois aineistosta, niin vaikutus kokonaispistemäärään on noin seitsemän tai kahdeksan pisteen verran. Se ei selitä esimerkiksi 40–50 pisteen pudotusta matematiikassa ja luonnontieteessä, Karjalainen havainnollistaa.

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden heikomman menestyksen taustalla vaikuttaa pääosin kaksi syytä. Ensimmäinen niistä on heikko kielitaito, joka saattaa koskea opetuskielen lisäksi myös omaa äidinkieltä.

Toinen syy on sosioekonominen asema. Sillä viitataan aineellisiin resursseihin, kuten tuloihin ja varallisuuteen, sekä niiden hankkimisen edellytyksiin, kuten koulutukseen ja asemaan työelämässä.

– Suurin osa niin sanotun kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaamiserosta häviää, jos otetaan huomioon sosioekonominen asema. Se on se kaikkein merkityksellisin asia, Bernelius sanoo.

KRIITTINEN KYSYMYS osaamisen eriytymisen rinnalla Berneliuksen mielestä on se, miten nuorten tulevaisuudenodotukset eriytyvät. Ne ovat eriytyneet jo nyt osin jopa osaamista enemmän.

Tähänkin syynä on alueiden eriytyminen. Elinympäristö vaikuttaa siihen, mitä nuorelle tulee mieleen edes tavoitella.

Minkälaisen tulevaisuuden osaa kuvitella lapsi, jonka omassa naapurustossa ei ole lainkaan korkeakoulutettuja? Bernelius kysyy. Entä lapsi, joka lähtee aamulla kouluun talosta, josta kukaan ei lähde töihin?

Suomessa koulutus periytyy niin vahvasti, että tutkijat osaavat ennustaa alueittain lukioon lähtevien nuorten osuutta kuin säätä: yli 80 prosentin tarkkuudella.

– Ennuste voidaan laatia pelkän aikuisväestön koulutuksen perusteella, Bernelius sanoo.

Yliopisto-opiskelijoita tutkittaessa on huomattu, että sosioekonomisesti heikoista lähtökohdista ponnistava nuori tarvitsee selvästi hyväosaisesta taustasta tulevaa paremman keskiarvon päätyäkseen yliopistoon. Huono-osainen ysin oppilas päätyy yliopistoon samalla todennäköisyydellä kuin hyväosainen seiskan oppilas.

Elämänkulkuun vaikuttavat todistusten ja teknisten taitojen lisäksi myös oletukset ja odotukset, Bernelius toteaa.

– Niitä meidän olisi ihan yhtä tärkeää pystyä tukemaan kuin taitoja.

SE, ETTÄ tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan, ei tarkoita, että mitään ei olisi tehty, Bernelius muistuttaa.

– Miltä tilanne näyttäisi, jos emme olisi tehneet asialle mitään? Luultavasti se olisi vielä paljon huonompi.

Suomessa on esimerkiksi onnistuttu jarruttamaan kehitystä, jossa koulujen eriytyminen olisi alkanut näkyä opetuksen laadussa. Kelpoisten opettajien määrässä ei näy aluekohtaisia eroja.

Edelleen osa opettajista Berneliuksen mukaan kertoo, että he haluavat työskennellä haastavissa naapurustoissa, koska kokevat, että siellä omalla työllä on enemmän merkitystä.

– Sellaisia kouluja meillä ei ole, joissa tilanne olisi täysin toivoton.

Toivoa tutkijassa herättää tiedon lisääntyminen.

– Vuosikymmeniä sitten tietoa siitä, mikä kaikki vaikuttaa lapsen oppimiseen ja koulutuspolkuihin, ei ollut niin paljon. Nyt kun tunnistamme vaikuttavia tekijöitä, apua on helpompi organisoida.

PARHAILLAAN TOMMI KARJALAINEN ja Venla Bernelius luotsaavat opetus- ja kulttuuriministeriössä peruskoulun tulevaisuustyötä. Syksyllä hankkeen tiimoilta julkaistaan visioraportti, jossa kuvataan tulevaisuuden peruskoulun suuntaviivoja. Nykyisten ongelmien ratkaisujen miettimisen lisäksi tavoitteena on pohtia sitä, mitä tulevaisuuden koululta halutaan.

Osana hanketta on kuultu laajasti eri ryhmiä lapsista vanhuksiin. Ajatuksia on vaihdettu myös kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Raportin luonnoksen sisällöstä Bernelius ja Karjalainen ovat vielä vaitonaisia. Yksi asia, joka siinä kuitenkin noussee esiin, on kodin ja koulun välisen yhteistyön vahvistaminen.

– Tutkimuksissa opettajat kuvaavat sitä, että kodin ja koulun välinen luottamuksen kulttuuri on muuttunut. On yhä enemmän niitä vanhempia, jotka ikään kuin vaativat koululta jotain, ja toisaalta niitä, jotka vetäytyvät yhteistyöstä. Heillä ei ehkä ole resursseja tai luottamusta yhteistyöhön, Bernelius sanoo.

Toisena paljon keskustelua herättäneenä teemana Bernelius nostaa esiin koulua ympäröivien yhteisöjen merkityksen. Lasten tueksi tarvitaan ”läksymummoja ja kirjastovaareja”. Heistä voisi olla paljon hyötyä erityisesti niille lapsille, joiden kotona aikaa tai osaamista läksyissä auttamiseen ja ääneen lukemiseen ei ole.

Alueiden eriytymisestä huolimatta Suomesta puuttuvat Berneliuksen mukaan yhä ”täydellisen toivottomuuden taskut”. Siis sellaiset alueet, joilla ei ole enää ketään, joka voisi toimia muiden hyväksi.

– Luulen, että joka naapurustosta löytyy kirjastovaari, kun vaan haetaan.

MONISTA HUOLISTA huolimatta kouluista riittää paljon hyviäkin uutisia kerrottavaksi. Esimerkiksi se, että oppilaat viihtyvät koulussa hyvin ja jopa aiempaa paremmin.

Lisäksi viimeisimmän Pisa-tutkimuksen luovaa ajattelua mittaavissa tehtävissä suomalaisnuoret pärjäsivät hyvin. Tällaista ajattelua tulevaisuudessa varmasti tarvitaan. Bernelius kuitenkin muistuttaa, ettei se korvaa perustaitoja.

– Nyt puhutaan paljon siitä, tekeekö tekoäly tarpeettomaksi taidot x, y ja z, mutta todella monia taitoja on ihmisen kehityksen kannalta tärkeää harjoitella, vaikka ne eivät olisi teknisinä taitoina tarpeellisia. Perustaitojen täytyy olla vahvoja, jotta voi kehittyä monimutkaisemmissa taidoissa.

Osaamiseen liittyvien kysymysten lisäksi visiotyössä on noussut esiin kysymys siitä, mitä koulutuksella tavoitellaan: mitä on hyvä elämä?

Bernelius toteaa, että siinä missä viimeisten sadan vuoden aikana olemme kyenneet ”aidosti käsittämättömiin” teknologisiin innovaatioihin, sosiaalisesti emme ole juuri edistyneet.

– Se näkyy tietynlaisena yhteiskuntien rakoiluna ilmastonmuutoksen ja kasvavan eriarvoisuuden edessä.

Hiljattain Bernelius luki yhdysvaltalaistutkimusta, jossa selvisi, että netin hypermaskuliinisissa, syrjivissä ryhmissä viihtyvät pojat kokivat elämänsä muita merkityksellisemmäksi. Hänestä olisi tärkeää tukea sitä, että näitä kokemuksia voisi löytyä muualta.

– Kun puhutaan eriarvoisuudesta, niin myös kysymykset merkityksellisestä elämästä ja siitä, että kuuluu joukkoon, ovat aivan valtavan tärkeitä. Tulevaisuudenusko vaikuttaa lopulta kaikkiin valintoihin, joita teemme.

Ilmoita asiavirheestä