Vastakkainasettelua maailmassa riittää. Työ elinvoimaisen maaseudun puolesta ei saisi vahvistaa mielikuvaa, että urbaani- ja maalaiselämä ovat toistensa kilpailijoita. Päinvastoin. Hyvin esitettynä työ maaseudun elinvoimaisuuden puolesta saa kaupunkilaisenkin ymmärtämään, että samalla puolella ollaan, Nivalan kirkkoherra Sanna Jukkola hahmottelee.

Jukkola on huomannut, että viimeaikaiset kriisit ovat herättäneet Suomen käsittämään kotimaisen ruuantuotannon tärkeyden. Samalla on oivallettu, että maaseudun asia on myös kaupunkilaisten asia.

Tämä on otollinen hetki julkaista kirkon uusi maaseutulinjaus. Jukkola istui toimenpiteitä sorvanneessa työryhmässä Oulun hiippakunnan edustajana. Hiippakunnan alueella on kasvavia kaupunkikeskuksia, elinvoimaista maaseutua mutta myös autioituvaa isänmaata.

Suurin osa Suomen pinta-alasta on harvaan asuttua maaseutua, jossa sijaitsee alueiltaan suuria seurakuntia. Yli kolmasosa näiden kuntien väestöstä on eläkeikäisiä. Kun Ukrainan sota sulki Venäjän rajan, osa Itä-Suomesta sai kovan kolauksen talouteensa.

Reilun 10 000 kaupunkilaisen Nivala sijaitsee yrittäjyydestään ylpeässä Kalajokilaaksossa. Siellä riittää elinvoimaa, työpaikkoja ja vauvoja, vaikka syntyvyys on muun Suomen tavoin vähentynyt.

– Täällä näen ympärilläni isoja lypsykarjatiloja, maaseutua, jota viljellään ja varjellaan.

Esimerkiksi Kainuussa ja Koillismaalla tilanne on toinen. Kesälomallaan kirkkoherra ajeli Viitostietä Kuusamosta Kajaaniin.

– Kyllä riipaisi hiljaisuus, joka ympärille levittäytyi.

Joissakin seurakunnissa kaikki mittarit näyttävät alaspäin. Syntyvyyden ja tuottavuuden lasku vetävät mielialankin alas. Alakulon kehää on vaikea välttää.

Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla syntyvyys oli mittaushistorian pienin. Kumlingessa, Pelkosenniemellä, Sottungassa ja Vårdössä ei syntynyt yhtään lasta.

Jukkola puhuu maaseutulinjauksen yhteisellä suulla: hiljenevän Suomen seurakuntien olemassaolon turvaamiseksi tarvitaan sekä realismia että reilua yhteistyötä. Kirkko ei voi pudottaa yhdenkään pitäjän asukkaita huomionsa ulkopuolelle. Sana, sakramentit ja diakonia kuuluvat kaikille. Miten tämä turvataan?

YKSI VASTAUS löytyy maaseutulinjauksen nimestä. Se on Monipaikkainen kirkko. Jo ennen koronaa monet viettivät paljon aikaa vapaa-ajanasunnoissaan. Pandemian myötä trendi kasvoi entisestään. Jukkola muistuttaa, että on monia muitakin syitä viettää aikaa muualla kuin kotikunnassa. Niitä ovat esimerkiksi opiskelu, pitkistä työmatkoista johtuva monipaikkaisuus, kausityö, erillissuhteet, lasten vuoroasuminen ja vankeus. Arviolta ainakin kolme ja puoli miljoonaa suomalaista elää monipaikkaista elämää. Kausittaisesti kasvavat alueet ovat jopa yleisempiä kuin taantuvat alueet.

Linjauksen laatinut työryhmä ilahtui huomatessaan, että taantuvia alueita ei ollut niin paljon kuin yleisesti ajatellaan. Mutta siellä missä niitä on, tarvitaan resurssien reilua jakamista. Tämä voisi tarkoittaa kirkollisveron maksamista kahdelle paikkakunnalle ja jopa jäsenyyttä kahdessa seurakunnassa. Toinen voisi olla tukijäsenyys, johon liittyisi tukijäsenmaksu. Linjaus esittää, että Kirkkohallitus selvittäisi asiaa.

Maaseudun elinvoimaisuus tulisi myös ottaa huomioon kirkon kaikessa päätöksenteossa Kirkkohallituksesta paikallisseurakuntiin. Kirkkohallituksen tulisi tarjota seurakunnille tukea maaseutuvaikutusten arviointiin ja luoda yhteisvastuullista ilmapiiriä.

– Heikoimpia ei jätetä, Jukkola muistuttaa.

Olisi myös määriteltävä palvelut, jotka jokaisella kirkon jäsenellä on oikeus saada asuinpaikkakunnastaan riippumatta. Julkisella puheella ja medialla on myös merkitystä. Vaikerruksen sijaan tulisi nostaa esille maaseudun vahvuuksia ja vetovoimaa luovia tekijöitä.

ONGELMIEN PÄÄLLE liimattu brändäys ei tietenkään ratkaise mitään. Sanna Jukkola painottaa realistista tilannekuvaa. Esimerkiksi kiinteistöt on uskallettava ajatella uusiksi. Tavoitteena ovat tiiviisti käytössä olevat neliöt, ja siinä auttaa yhteiskäyttö kylätoimijoiden, yhdistysten, kuntien, yritysten ja hyvinvointialueiden kanssa. Toisaalta toiminta ei saa kokonaan siirtyä keskukseen ja pääkirkkoon, mitä seurakuntaliitoksissa usein pelätään.

Kaupunkiseurakuntien reilu kumppanuus voisi tarkoittaa esimerkiksi yhteistyötä viestinnässä, sairaalasielunhoidossa, perheneuvonnassa ja vammaistyössä. Apua voi tarjota myös talouden ja hallinnon erityiskysymyksiin. Henkilöstökoulutukset voisi avata lähialueen seurakunnille.

Jukkola haluaa palauttaa katseen siihen, mitä maaseutu voi antaa isoille kaupungeille. Nivalassa luontosuhteen kehittäminen ja sen näkeminen ainutlaatuisena resurssina on kirjattu seurakunnan strategiaan.

– Ympäristödiplomi ei ole pelkkä taulu seinällä, vaan ohjaa työtämme.

Maanviljelijöitä painaa syyllistävä puhe eläinten hyötykäytöstä ja maatalouden osuudesta ilmastohkriisiin. Punaisen lihan ja maidon päätyminen takavuosien jupakassa syntilistalle aiheutti maitopitäjän kirkkoherralle paljon selitettävää.

– On puhuttava sen puolesta, että maanviljelijät tekevät tärkeää työtä.

Samaa viestiä lähettää myös jokakeväinen kylvönsiunaus, joka vietetään pitäjän alakouluissa vuorovuosina. Syksyllä vietetään kiitosmessu, jossa on mukana viljelijöitä. Kasvukaudella kirkossa rukoillaan sadon puolesta.

– Yritän olla tasapuolinen elämänmuotojen välillä. Mutta sitä pyydämme, että traktorit pääsisivät keväällä pelloille ja syksyllä puimurit.

SANNA JUKKOLA on maatilan tyttö. Hänen tarinansa on kuin pienoiskuva selviytyvästä Suomesta. Hän kasvoi Sievissä parinkymmenen lehmän lypsykarjatilalla. Siskosta tuli eläinlääkäri ja veljestä diplomi-insinööri.

Kun Sanna muutti Helsinkiin opiskelemaan, isä ja äiti istuivat keittiönpöydän ääreen ihmettelemään EU-Suomen tulevaisuutta. Lehmät saivat lähteä, parret purettiin ja tilalle perustettiin kokoonpanoa suorittava yritys, joka tarjosi työtä parhaimmillaan yli kymmenelle hengelle.

– Kalajokilaaksossa on yrittäjähenkisyyttä ja uskoa siihen, että omaan elämään voi itse vaikuttaa. On totuttu tarttumaan työhön. Ei lapsena ollut aina mukava lähteä heinäpellolle tai risusavottaan.

Nykyisin lapsuudenkodin navetassa on pakastimia ja äidin kangaspuut. Lapsenlapset lähtevät mummolareissulta kotiin marjahrasioiden kanssa, ja äiti poukuttaa vanhoista lakanoista heille kangaspuilla mattoja.

Sanna Jukkolan puoliso Seppo Jukkola tekee töitä Sievissä viiden lypsyrobotin maitotilalla. Puhelimeen ladatut sovellukset auttavat työssä jatkuvasti. Miehen työtä seuratessa on käynyt selväksi, että digiverkot ja älykäs infra ovat yhtä tärkeitä maalla ja kaupungissa.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!