Mikä yhdistää Martti Lutheria, Antti Nylénia ja C. S. Lewisia?

Ainakin se, että heistä jokainen tuli mainituksi, kun Kotimaa kysyi teologian opiskelijoilta heidän teologisia esikuviaan.

Kysely toteutettiin lokakuussa yhteistyössä teologian ainejärjestöjen TYT:n, Fideksen ja Pistiksen kanssa.

Esikuvien kirjo oli laaja. Erityisesti nousivat esiin 1800- ja 1900-luvun filosofit ja teologit, kuten Arthur Schopenhauer, Camus, Sartre ja Nietzsche, Karl Barth ja Dietrich Bonhoeffer.

Kirjailijoista samalta aikakaudelta C. S. Lewisin lisäksi mainittiin Dostojevski.

Kansainvälisten nimien lisäksi mainituksi tulivat myös Juhani Rekola ja Wilhelm Malmivaara.

Osa vastaajista kyseenalaisti ajattelija-määreen käytön. ”Minua ei puhuttele vain heidän ajattelunsa, vaan koko heidän olemuksensa”, kirjoitti eräs vastaajista. Toinen vastaaja korosti, että Rekola ja Nylén ovat hänelle esikuvia paitsi teologeina, myös ihmisinä.

Kotimaan kyselyssä olisi ollut mahdollista mainita teologisena esikuvana tai hengellisenä ajattelijana kuka tahansa, mutta suurin osa nimetyistä oli teologeja ja filosofeja.

Osa opiskelijoista kertoi etsivänsä inspiraatiota antiikista ja ajanlaskun alusta. Mainituksi tulivat muun muassa Platon, Aristoteles, Paavali ja Augustinus.

JÄNNITTÄVÄ YKSITYISKOHTA on se, ettei kukaan maininnut Jeesusta. Ehkä liian ilmeinen valinta? Vain yksi henkilö mainittiin useammin kuin kerran, eikä liene yllätys, että hän oli Martti Luther. Lutheria kuvailtiin muun muassa viihdyttäväksi ja elämänläheiseksi kirjoittajaksi, vailla ”kuivaa teologin analyysia”. Muista vaikutusvaltaisista historiallisista teologeista mainittiin Tuomas Akvinolainen.

Euroopan ja Yhdysvaltojen ulkopuolelta mainittiin vain yksi nimi: intialainen teologi Vishal Mangalwadi.

Nimien lisäksi osa opiskelijoista nosti teologisina esikuvinaan esiin kokonaisia liikkeitä tai ajattelun suuntauksia, kuten buddhalaisen filosofian, puritaanit sekä idän kirkon kilvoittelijat ja kirkkoisät. Lisäksi yhteys tuttuihin pappeihin koettiin tärkeäksi.

VASTAUSTEN JOUKOSTA nousi myös muutamia vielä virassa olevia yliopistoteologeja. Pitkän uran Helsingin yliopistossa tehnyt Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen ilahtuu kuullessaan olevansa yksi heistä.

– Onpas hauskoo!

Sitä, mikä opiskelijoihin Nissinen ajattelussa vetoaa, hän ei halua lähteä arvailemaan. Sehän voi liittyä niin asiaan, tyyliin kuin persoonaankin, hän pohtii.

Itse hän ei mielellään tunnustaudu fanittajaksi.

– Kettään ei kannata koko persoonallaan pittee esikuvana, koska kaikissa on kaikenlaisia piirteitä ja puolia, esikuvallisia ja vähemmän esikuvallisia.

Omasta nuoruudestaan Nissinen nostaa kuitenkin esiin yhden esikuvan. Häneen teki jo varhain vaikutuksen Uuden testamentin eksegetiikan professorin Heikki Räisäsen (1941–2015) rohkeus ja sitkeys. Julkisesta loanheitosta huolimatta Räisänen piti kiinni siitä, minkä koki tärkeäksi.

Räisäseltä Nissinen sanoo oppineensa myös tutkijan perusasenteen: pitää ymmärtää omat lähtökohtansa ja silti pystyä tutkimaan kohdettaan etäisyyden päästä.

Nissinen on halunnut ottaa lisäksi mallia tavasta, jolla Räisänen 1990-luvun puolivälissä johti ensimmäistä teologian huippuyksikköä. Akateemiselle elämälle tyypillinen kyynärpäiden teroittaminen ei kuulunut sen kulttuuriin, eikä toisin ajattelevia leimattu vihollisiksi.

– Siellä opittiin, että meillä voi olla yhteinen piämiärä. Kun yksi voittaa, niin kaikki voittaa.

NOIN VIIDESTÄKYMMENESTÄ esikuvasta naisia oli vain kolme. He olivat ensimmäisenä teologian tohtoriksi väitellyt nainen Eira Paunu, entinen Vapaakirkon lähetystyöntekijä Mari Mattelmäki sekä uskontotieteen professori Terhi Utriainen. Nissisen lailla myös Utriainen vaikuttaa iloisesti yllättyneeltä.

– Humanistina harvemmin pääsee tällaisille teologilistoille. Tämä on suuri yllätys.

Poikkeuksellisen monipuolisen tutkijanuran tehnyt Utriainen pitää omina innostajinaan kolmea ajattelijaa. Heidän ajatusten äärelle Utriainen kertoo palaavansa usein. Ensimmäinen heistä on ranskalainen fenomenologisen filosofian uranuurtaja Maurice Merleau-Ponty.

– Hän innosti minua aikanaan väitöskirjassani kovin ja auttoi minua eteenpäin kehollisuuden ja ruumiillisuuden teemoissa.

Kiitosta saavat myös Meredith McGuire, joka on eräässä artikkelissaan huomioinut Utriaisen mielestä erityisellä tavalla ”kehollisuuden sukupuolisuuden”, ja feministinen uskonnonfilosofi Grace M. Jantzen, joka on onnistunut tarkentamaan feminististä katsetta uskontoon.

– Jantzelta opin, että feministinen tutkimus tarvitsee tämän maailman asioihin tarkentamista, ettemme joudu maailmattomiksi.

Mutta miksi Utriainen arvelee tulleensa mainituksi? Hän otaksuu, että ehkä hänellä on joskus ollut hyvä päivä, jolloin hän on ollut innostunut ja samalla innostava.

– Tykkään opettaa eli ajatella ääneen yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Ilmoita asiavirheestä