Reilu vuosi sitten jaoin Facebookissa tiedon isäni yllättävästä, tapaturmaisesta kuolemasta. Näin tieto tavoitti nopeasti monet isälle tärkeät ihmiset. Reaktiot ja osanotot kannattelivat.

Palasin surun teemoihin päivityksissäni silloin tällöin kuukausien ajan myös tapahtuneen jälkeen. Erityisen merkittävältä tuntui huomata, että omien vaikeiden tunteiden jakaminen antoi muillekin luvan tehdä samoin. Se oli antoisaa puolin ja päin.

Henkivakuutusyhtiö Kalevan lokakuussa 2022 teettämässä kyselyssä 52 prosenttia vastaajista kuitenkin kertoi, että pitää henkilökohtaisesta surusta kertomista sosiaalisessa mediassa kiusallisena. Vaikeimmaksi asian kokevat yli 60-vuotiaat miehet, joista näin ajattelee 60 prosenttia.

Peräti 69 prosenttia vastaajista ilmoitti, että ei halua omaa kuolintietoaan someen. Ikä kuitenkin vaikuttaa: 18–29-vuotiaista tiedon kuolemastaan someen haluaisi noin joka neljäs ja yli 60-vuotiaista vain joka kymmenes.

YouGov Finlandin toteuttamaan kyselyyn vastasi 2 011 yli 18-vuotiasta ihmistä eri puolilta Suomea.

Someaikana myös suhtautuminen kuolemaan kuplautuu. Omassa somekuplassani vaikeat aiheet kuten suru, kuolema ja ahdistus tai maailman ja oman elämän ongelmat ovat luontevia puheenaiheita siinä missä ruokareseptit, lemmikkien toilailut ja huumorikin.

Näen jatkuvasti päivityksiä, joissa joku kertoo läheisensä kuolemasta, ja somekaverit ottavat osaa aidosti ja luontevasti.

Kyselytutkimuksen mukaan joka viides suomalainen ei kuitenkaan reagoi somessa näkemäänsä suru-uutiseen mitenkään. Miehistä tuttavan kuolemasta kertovan somepäivityksen ohittaisi kokonaan noin joka neljäs ja naisistakin 14 prosenttia.

***

Alle 30-vuotiaista 12 prosenttia ajattelee, että osanoton voi ilmaista tykkäämällä tai peukuttamalla kuolemasta kertovaa ilmoitusta. Yli 60-vuotiaista näin ajattelee vain yksi prosentti. Ihmiset selvästi antavat hyvin erilaisia merkityksiä tykkäyshreaktioille somessa. Osanoton some-etiketti on vasta muotoutumassa – eikä siitä ehkä koskaan tulekaan yhtenäistä.

Toisaalta ikä ei aina ratkaise. Omasta somekuplastani löytyy 80-vuotiaita, joille somen sosiaalisuus on hyvin tärkeää, ja he haluavat ehdottomasti, että heidän kuolemastaan aikanaan kerrotaan myös someystäville. He myös kertovat somessa avoimesti menetyksistään.

Toisaalta on nuorempia ihmisiä, jotka eivät halua käsitellä läheisten menettämistä sosiaalisessa mediassa lainkaan. On tärkeää kunnioittaa jokaisen linjaa ja toiveita.

Jos henkilö itse ei kerro somessa läheisensä kuolemasta, ei hänen somekanaviinsa pidä myöskään laittaa muiden näkyville osanottoja. Ne voi lähettää yksityisesti.

Sama tahdikkuus on hyvä muistaa myös ilouutisten kuten vauvan syntymän yhteydessä. Vanhemmilla on yksinoikeus päättää, kerrotaanko asiasta somessa vai ei ja milloin. Julkiset onnittelut on syytä vaihtaa yksityisiin, jos vanhemmat eivät somessa lapsen syntymästä kerro.

***

Kyselyn mukaan suomalaiset jakautuvat kahtia myös siinä, kuinka luontevaksi kokevat kasvokkaisen kohtaamisen omaisensa menettäneen kanssa. Vaikeana surevalle puhumista pitää 46 prosenttia suomalaisista ja helppona 42 prosenttia.

Kuulun jälkimmäisiin. Koen tärkeäksi ja luontevaksi mennä ystävän tai sukulaisen luokse, kun kuolema on vienyt häneltä tärkeän ihmisen. Viisaita sanoja ei tarvita. Mennessäni vien yleensä kukkien lisäksi syötävää ja kyselen varovasti, mitä on tapahtunut. Yleensä ihminen haluaa suuren menetyksen koettuaan puhua. Vieraan tarvitsee vain kuunnella ja myötäelää.

Itselleni keskustelut ja kohtaamiset ovat yhtä tosia ja arvokkaita kasvokkain ja somessa. En kaipaa siloteltua ”sometodellisuutta”, jossa kaiken on oltava kepeää, vaan todellisuutta. Se voi olla väkevästi läsnä somessakin.

Kasvokkaista kohtaamista, jakamista ja lohtua rehellinenkään sometodellisuus ei silti täysin korvaa. Mennään siis rohkeasti surevan luo!