Kävin Kirkkopäivillä. Kohtaamiset olivat iloisia ja ohjelma ihan mukiinmenevää. Osana erästä kuulumistenvaihtoa eräs pitkään kirkon piirissä vaikuttanut tuttavani totesi Kirkkopäivien olleen 1980- ja 1990-luvuilla kirkon nuorten työntekijöiden verkostoitumistapahtuma yli hiippakuntarajojen. Myöhemmin ravintolapöydässä eräs keski-ikäinen tuttavani kertoi juttuja 1980- ja 1990-lukujen taitteesta. Muistoihin liittyi hänen ikätovereitaan, nykyisiä kuusikymppisiä, tuolloisia kolmekymppisiä.

Asia jäi pohdituttamaan, sillä minulla, 29-vuotiaalla toimittajalla ja papilla ei Seinäjoen Kirkkopäivillä juuri ikätovereita ollut. Yksittäisiä paneelivieraita en kirkkopäiväkansaksi laske. 

Mille tahansa yhteisölle tai tapahtumalle keski-iän kohoaminen on kuitenkin kohtalonkysymys

MITÄ YSTÄVYYTEEN, työtoveruuteen ja hengailuun tulee, ikä on toki vain numero. Olen kiitollinen siitä, että minulla on itseäni viisikymmentä vuotta vanhempia ja kymmenen vuotta nuorempia ystäviä. Se kasvattaa ja tuo perspektiiviä. 

Mille tahansa yhteisölle tai tapahtumalle keski-iän kohoaminen on kuitenkin kohtalonkysymys. Jos tapahtuman kävijöiden keski-ikä vain kohoaa vuosi vuodelta, siirtyy tapahtuma ennen pitkää tyystin Karitsan häiden oheisohjelmistoon. 

Myönnän, että minulla ei ole kävijätilastoja, mistä kirkkopäivävieraiden ikäjakauma kävisi toteen. On mahdollista, että yksittäisissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa on nuoria ja nuoria aikuisia vilahdellut. Mutta Kirkkopäivätoria, kojuja, kaupungintalon, kirjaston ja Lakeuden ristin tapahtumia tarkastellessa kirkon nuoret aikuiset loistivat lähinnä poissaolollaan. 

Kysymyksiä herää heti useampia. Missä ja miten nuoret kirkon työntekijät tutustuvat ja rakentavat siltoja yli hiippakuntarajojen? Onko kirkko sukupolvelleni enemmän työpaikka, ei yhteisö? Kertooko nuorten aikuisten poissaolo kirkollisen kulttuurin syvemmästä sirpaloitumisesta, siitä että ollaan mieluiten vain omassa looshissa? 

Voisiko ”vika” olla kutsujassa tai ohjelmassa? Hintatasossa? Tulisiko seurakuntien tukea nuoria työntekijöitä osallistumalla kirkkopäivämatkan kustannuksiin? Entä tulisiko Kirkkopalveluiden kutsua rohkeammin yhteistyöhön kirkon nuoria aikuisia, joita kuitenkin käsittääkseni on toistaiseksi olemassa? Entä alojen opiskelijat? Monissa seurakunnissa, ainakin jossain, on muutenkin vireitä nuorten ja nuorten aikuisten ryhmiä. Mikä heitä kutsuisi?

Yhteistyön tulisi luonnollisesti lähteä suunnitteluasteelta, yksittäiset puhujavieraat tai esiintyjät eivät vielä ravistele rakenteita.

EN TOIVO, että Kirkkopäivien ohjelmaa ryhdyttäisiin tekemään kolmekymppisiä kosiskelevaksi. Minun ikäiseni ihmiset ovat ihan aikuisia, tai ainakin meidän pitäisi olla. Jotain on kuitenkin tapahduttava. 

Kirkkopäivät 2027 järjestetään Hämeenlinnassa. Minä olen silloin 31. Toivottavasti näen silloin juhlavieraiden joukossa paljon itseäni nuorempia, vastavalmistuneita nuorisotyöntekijöitä, kanttoreita ja pappeja. Olisi mukava päästä pikku hiljaa setäilemään.