Tänään, 15. elokuuta, vietetään ortodoksisessa kirkossa Marian kuolonuneen nukkumisen päivää (ven. Uspenia). Katolisessa kirkossa saman juhlan nimi on Marian taivaaseenottaminen (lat. Assumptio Mariae). Kahden eri kirkkokunnan välillä on juhlan viettämisessä näkökulma- ja painotuseroja, mutta samasta juhlasta on kysymys.
Raamatussa Marian vaiheista ei kerrota sen jälkeen, kun hänen kerrotaan (Apt. 1:14) pitäneen yhtä ja rukoilleen lakkaamatta Jeesuksen veljien ja opetuslasten kanssa. Vanha kirkollinen traditio opettaa kuitenkin Marian kuolonuneen nukkumisesta ja taivaaseen ottamisesta, jonka juhlaa on vietetty ilmeisesti jo 400-luvulla. Nykyisellä paikallaan se on tiettävästi ollut jo vuodesta 528 alkaen.
Maria otettiin hänen elämänsä lopulla ruumiineen ja sieluineen taivaaseen.
ORTODOKSEILLE PÄIVÄ on yksi kirkkovuoden suurista juhlista.
Katolisessa kirkossa vanha tradition mukainen opetus Marian taivaanseenottaminen vahvistettiin paavi Pius XII:n aikana 1950 dogmiksi. Sen mukaan Maria otettiin hänen elämänsä lopulla ruumiineen ja sieluineen taivaaseen. Dogmin laajoissa perusteluissa on viittauksia Marian ruumiilliseen kuolemaan, mikä on katolisen opetuksen mukaista. Dogmin sanamuoto on kuitenkin hieman väljä, mikä on osaltaan antanut aihetta vieläkin vanhempaan opilliseen kannunvalantaan Marian taivaaseen ottamisen tavasta. Vaikka kirkon opetus onkin melko tarkasti määritelty, mahtuu laajaan katoliseen kirkkoon myös erilaisia mielipiteitä.
Katolisen kirkon katekismus sanoo asiasta näin: ”Lopuksi tahraton Neitsyt, jonka Jumala oli varjellut kaikelta perisynnin tahralta, otettiin maallisen vaelluksen päätyttyä ruumiineen ja sieluineen taivaan kirkkauteen, ja Herra korotti hänet kaikkien kuningattareksi, jotta hän yhä enemmän tulisi Poikansa, herrain Herran sekä synnin ja kuoleman voittajan, kaltaiseksi.”
Marian taivaaseen ottamisen dogmin taustalla on siis myös vuonna 1854 dogmiksi vahvistettu vanha opetus siitä, että Maria oli vapaa perisynnin vaikutuksesta.
Luther piti mahdollisena Marian taivaaseen ottamista.
VÄHEMMÄN TUNNETTUA on luterilainen suhtautumistapa tähän Maria-juhlaan. Sen juuret voivat yllättää.
Viime vuonna ilmestynyt Muistopäivien kirja — Sanctorale (Jouko N. Martikainen & Osmo Vatanen, toim.) noudattaa vähäisin muutoksien vuonna 1988 käsikirjakomitean kirkolliskokoukselle tekemää esitystä kirkollisiksi muistopäiviksi. Marian kuolonuneen nukkumisen päivän kohdalla teksti toteaa, että ”Luther piti mahdollisena [saarnassaan 1532] Marian taivaaseen ottamista, mutta halusi poistaa itse juhlan, ettei sitä sekoitettaisi Kristuksen taivaaseenastumiseen, helatorstaihin, mikä antaa lupauksen kaikkien kristittyjen taivaaseen pääsemisestä”.
Kirja jatkaa vielä, että ”toisin kuin Marian assumptio Kristuksen taivaaseenastuminen varmistaa kaikille kristityille taivaaseen pääsyn. Siksi se lohduttaa ja hyödyttää kristittyjä ja he saavat siitä nauttia, Maria muiden mukana”.
Luther kunnioitti kyllä Herran äitiä. Sanctoralen mukaan yksi esimerkki on hänen myöhäistuotantoonsa kuulunut virsi ”Ein lied von der Heiligen Christlichen Kirchen, aus dem XII capitel Apocalypsis”, joka painettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1535. Luther kuvaa Marian avulla kirkon kauneutta ja ristin alaisuutta tämän maailmanajan ja täyttymyksen välissä. Tässä mielessä Mariakin oli Lutherin virren mukaan välttämätön uskovalle.
Luterilaiselle kristitylle tämäntyyppiset päivät ovat muistopäiviä.
VIELÄ MIKAEL Agricolan aikana Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen päivä oli Sanctoralen mukaan suuri juhla. Se oli myös Agricolan Rukouskirjan (1544) kalenterissa, mutta vähitellen sen viettäminen lakkasi. Saman kohtalon kokivat luonnollisesti monet muutkin pyhimyksiin liittyneet juhlat. On kuitenkin muistettava, että luterilaisena aikana kalenteriin jäivät varsinaisen kevään Marianpäivän (25.3.) lisäksi pitkiksi ajoiksi myös Marian käyntipäivä (2.7.) juuri tämä 15.8. vietettävä ”Jälkimmäinen Marian päivä” sekä vielä Marian syntymäpäivä (8.9.). Nimipäiväkalenterissa esimerkiksi 15.8. kohdalla ovat edelleen Marja, Marjo, Marjatta ja Marianna. 4. adventtisunnuntai on edelleen Marialle omistettu.
Unohtaa ei sovi sitäkään, että Mariasta kertoo myös joukko virsikirjan virsiä. Hetkipalveluksissa (Vesper) luetaan Marian kiitoslaulu (Magnificat). Maria elää myös luterilaisessa hurskaudessa.
Vaikka monia Maria-juhlia kalenterissa kauan Pohjolassa säilyikin, useimpien vietto kuitenkin hiipui 1500-luvulla tai sen jälkeen. Tänään niistä on jäljellä lähinnä vain Marian ilmestyspäivä. Kuolonuneen nukkumisen tai taivaaseen ottamisen juhlaa luterilainen kirkko ei vietä, eikä koko asiaan oteta juuri kantaakaan. Asian taustana lienee eniten se, että Raamattu ei Herran äidin viimeisistä vaiheista kerro. Mitä siis luterilaisena tehdä Marian kuolonuneen nukkumisen juhlapäivän kanssa, hengellisessä mielessä?
Marian roolia ei pidä sekoittaa Kristuksen työhön.
LUTERILAISELLE KRISTITYLLE tämäntyyppiset päivät ovat kuitenkin muistopäiviä. Marian kuolonuneen nukkumisen päivänä voi luterilainenkin kristitty hiljentyä Vapahtajan äidin muiston äärelle ja muistaa esirukoilijana häntä, joka nöyrtyi Jumalan tahdon mukaisesti osaansa. Liikaa ei voi korostaa sitäkään, että neitseestäsyntymisoppi on osa luterilaista tunnustusta. Jokaisessa luterilaisen kirkon messussa luetussa uskontunnustuksessa tämäkin asia tulee esille. On myös hyvä muistaa, että Augsburgin tunnustuksen mukaan Maria rukoilee kirkon puolesta.
Samainen Augsburgin tunnustus toki varoittaa myös siitä, että Marian roolia ei pidä sekoittaa Kristuksen työhön: Vapahtajamme äiti ei ole syntisten lunastaja eikä pelastaja. ”Tokkopa hän ottaa sielut turviinsa kuoleman hetkellä, tokkopa voittaa kuoleman ja tekee eläväksi. Mitä Kristus tekee, jos tämä on autuaan Marian työtä?” Katolinen teologiakaan ei tietenkään näitä asioita sekoita, mutta keskiajalla Marian kultti meni etenkin kansanhurskaudessa ja kirkon opetuksessakin reilusti ”överiksi”. Paljon myöhempienkin tämä vaara lienee uskovia vaaninut — myös tästä syystä luterilainen vastareaktiokin saattoi reformaatiossa ja sen jälkeen olla kovin (liian?) raju. Tätä taustaa vasten 1900-luvulla katolisessa maailmassa uudelleen virinnyt Maria-hurskaus voi olla luterilaisesta näkökulmasta mietteitä herättävää. Erityisesti vuosien 1854 ja 1950 katoliset dogmit ovat olleet kaikille protestanteille ekumeeninen ongelma.
Kaiken jälkeen: Luterilainen marialogia on ainakin Suomessa hieman selkiintymätön teologian haara, jossa kenties tarvittaisiin sekä omalta että ekumeeniselta pohjalta jatkotyöskentelyä. Omalta osaltaan Maria ja hänen muistonsa opettavat myös sitä, että kristilliseen uskoon kuuluu myös jotakin muuta, kuin vain tähän aikaan linnoittautuminen. Menneisyydellä, menneillä pyhillä ja heidän esimerkillisillä elämillään voi olla painoarvoa uskovan oman vaelluksen rohkaisijoina.
Neitsyt Mariaa tulee muistaa. Sanoohan Maria itsekin Luukkaan evankeliumissa, että ”Tästäedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi”.
Lue myös:
Suomen katolisen kirkon jäsenmäärä kasvaa, mikä lisää talouspaineita
Ilmoita asiavirheestä