Välipäivien perheloikoiluun olohuoneen sohvalla sopivat elokuvamaratonit. Tällä kertaa meillä oli vuorossa Taru sormusten herrasta -trilogia. En ollut katsonut näitä pitkiä, komeita ja syvästi viisaita elokuvia pitkään aikaan. Hämmästyin miten ajankohtaisilta J.R.R. Tolkienin toisen maailmansodan aikaan luomat tarinan käänteet tuntuivat taas.

Eikä se ihme ole. Taru sormusten herrasta on tarina pimeyden noususta, piittaamattoman pahuuden ja rumuuden ylivoimaisesta vyörymisestä elämän ylle. Kaiken hyvän, kauniin ja vehreän tuhoutumisesta. Siltä varmaan tuntui Tolkienista erityisesti aikana, jolloin natsi-Saksa vyöryi harmaana muurina yli Euroopan.

Siltä tuntuu nytkin, kun Venäjä hivuttaa loputonta lihamyllyään Ukrainaa vastaan ja ulottaa kiusantekonsa meillekin asti. Sen tarkoitus on herättää ylivoimaista pelkoa.

Ja juuri siitä on kyse palantíreissa. Nuo läpikuultavat kivipallot päätyivät Tolkieninin tarinassa haltioilta ihmisten haltuun. Niitä käytettiin yhteydenpitoon valtakunnan eri osien välillä. Mutta kävi niin, että itse pahuuden ruumiillistuma Sauron sai yhden niistä haltuunsa ja sen myötä myös toiset kivipallojen käyttäjät. Yhteydenpito vääristyi.

Velhoista viisain ja mahtavin Saruman turmeltuu täysin jäätyään koukkuun Sauronin tuottamiin hirvittäviin uutisiin. Gondorin käskynhaltija Denethor surkastuu ja menettää voimansa palantírin äärellä. Maailman hyvyys ja kauneus katoavat. Jäljelle jää vain pelko ja toivottomuus. Kun ratkaisevaan taisteluun pitäisi lähteä, käskynhaltija toteaa vain: ”Menkää ja kuolkaa niin kuin parhaaksi näette.”

Oma sisäinen maailmakin ohenee somen ja median virrassa kuin Tuomiovuorelle mahtisormusta kuljettavalla Frodo Reppulilla, jonka katse ei näe lopulta muuta kuin Sauronin palavana tuijottavan pahan silmän.

PALANTÍRIEN SANOMAAN havahduin kun elokuvamaratonin lomassa vilkuilin kännykkääni. Sieltä tulvi pudonneita ja alas ammuttuja lentokoneita, tuhottuja kaapeleita, ohjuksia mutta myös kaiken maailman asiantuntijoiden tuhoa ennustavaa spekulointia, yksipuolista uutisointia, asenteita, pelottelevia otsikoita, turruttavaa videoiden virtaa, jatkuvaa riitaa, väärinymmärtämistä ja mielensäpahoittamista.

Aivan kuin olisin tuijottanut koukuttuneena kiviseen palloon, joka on muuttunut yhteydenpidon välineestä turruttavaksi tuhon tuuttaajaksi.

Kauheinta on, että kaikki tuo on koukuttavaa, koska se herättää minussa tunteita ja saa haluamaan lisää: On saatava uutisia. Mitä nyt tapahtuu? Kuka kommentoi ja mitä? Adrenaliini kohisee veressä ja tunnen olevani maailman asioiden keskiössä. Ärsyttää ja ahdistaa.

Ja samalla mielen valtaa uupumus hämärtyvään maailmaan, jossa ei enää tiedä mihin luottaa muuta kuin siihen, että kaiken käy huonosti. Oma sisäinen maailmakin ohenee somen ja median virrassa kuin Tuomiovuorelle mahtisormusta kuljettavalla Frodo Reppulilla, jonka katse ei näe lopulta muuta kuin Sauronin palavana tuijottavan pahan silmän.

SIKSI KATSE on käännettävä muualle, pois palantírista, pois kännykästä ja sen sisällöstä. Se on käännettävä kohti elämää.

Elämä on ihmisiä, läheisiä. Se on tiskipöydän pyyhkimistä, pyykin selvittämistä, ruokaostoksia ja työtä. Se on ikkunasta avautuva maisema, talvisen ilman tuoksu. Se on sielua hivelevää taidetta, musiikkia ja värejä. Se on kaikkea mitä voi aistein kokea ja koskea. Sitäkin kauneutta, mitä voi vain kuvitella ja aavistella. Ja tietysti elämä on rakkautta monin tavoin.

Somen ja median virtaan uppoutuneelle elämä voi kuitenkin olla jotain, mistä on paettava, etsittävä unohdusta. Se on liian arkista, liian yksinäistä, liian aina samaa. Tämäkin on palantírien valhe, jota vasten täytyy kysyä itseltään: Miksi hukkaisin ainutkertaisen elämäni pakenemiseen? Mikä estää minua elämästä kaikin aistein tässä hetkessä?

Tarussa sormusten herrasta elämä on kohtaamisia ja syvää ystävyyttä kaiken vaivan ja murheen keskellä. Se on lohdun saamista toisista ja luottamusta siihen, että toivoa on ja jos ei olisi, sitä on ainakin rakennettava todeksi toisille. Lopulta toivo niin Tolkienin tarinoissa kuin elävässä elämässäkin on jotain ihmiselämää korkeampaa, sellaista mitä emme järjellä ymmärrä, mutta sydämellämme kyllä.

”Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen”, sanoo Heprealaiskirjeen kirjoittaja 5:19. Se on muuta kuin menkää ja kuolkaa miten parhaiten taidatte. Se on: menkää ja eläkää ihan oikeasti ja täydesti.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä