Näkökulma: Kaipaan järjettömyyttä, mutta kirkko on jäänyt valistuksen vangiksi

Joosef Kupertinolaisen kerrotaan osanneen levitoida. Erästä lentämistapausta todisti jopa itse paavi Urbanus VIII. Pitäisikö ihmeisiin opetella suhtautumaan uudella tavalla? Kuva: Wikimedia Commons, rajaus: Niilo Rantala

Luin välipäivinä teekupin äärellä Jiří Langerin kirjaa Yhdeksän porttia. Hasidien salaisuudet (Basam Books 2003, suom. Eero Balk), joka esittelee tenhoavasti hasidijuutalaista kertomusperinnettä. Toinen toistaan viehättävimmistä kertomuksista voi oppia vaikka mitä. Miksi avioveroon pettynyt isä haastaa Jumalan oikeuteen? Kuinka rebe reb Meelech onnistuu satojen kilometrien päästä muuttamaan keisarin mielen vain keittolautasta läikyttämällä?

Suuri osa tarinoista ylittää parkkiintuneen länsimaisen arkijärjen. Esimerkiksi kun Kamiken rabbi reb Šuulem muuttuu kesken rukouksen sitruunaksi, on lukijan käsityskyky koetuksella. Mutta ei hasidikertojan. Kertojalle on selvää, että reb ”Šuulem oli näet suuressa nöyryydessään ja rakkaudessaan Jumalan käskyjä kohtaan ruumiillistunut kokonaan, viimeistä soluaan myöten, sitruunaan… Niin kokonaan hän oli eläytynyt tuohon esrigiin (sitruunalajike), että häntä itseään ei edes näkynyt.”

Entä jos merkityksellisempää olisikin se, mitä on voinut tapahtua, kuin se, mitä on tapahtunut?

MINUSSA HERÄSI kaipaus hasidikertomuksia lukiessani, kaipaus ihmeeseen. Kaipaus pois kaiken vanginneen järkeistämisen paulasta. 

Kun joulunpyhinä selailin sosiaalista mediaa, törmäsin jälleen joidenkin luterilaisten teologituttavieni pohdintaan siitä, miten ”järkevää” on ajatus Kristuksen neitseellisestä syntymästä. Entä kuinka todennäköistä oli, että kerrottu pako Egyptiin todella tapahtui? Voisimmeko näissä pitkittyneissä pohdinnoissa ottaa oppia hasideilta?

Langer kertoo johdantosanoissaan, kuinka ”hasidit ovat tietoisia, että kaikki heidän pyhistä miehistä kertomansa ei ole tapahtunut todellisuudessa; mutta se ei haittaa. Jos joku pyhä mies ei kerrottua ihmettä olisi tehnytkään, niin kyse on varmasti sen laatuisesta ja luontoisesta ihmeestä, että hän olisi kyennyt sen tekemään.”

Miten usein olenkaan törmännyt runsaan kristillisen kertomaperinteen tai pyhimystarinoiden liialliseen järkeistämiseen, jopa vähättelyyn! Tuntuu, että symbolinen taso tai tarinan merkitys litistetään jonnekin kalsean ja huomattavasti tyhjänpäiväisemmän todennäköisyyskeskustelun ja ohuen arkisen katseen alle. 

Entä jos merkityksellisempää olisikin se, mitä on voinut tapahtua, kuin se, mitä on tapahtunut? Kuten Langer hasidien kertomusperinteen kiteyttää: ”hasidilegendat kuvaavat sankariensa luonteen kenties todenmukaisemmin kuin teot, jotka nämä ovat todellisuudessa tehneet, ja kuin sanat, jotka he ovat itse lausuneet”. 

Saivartelu ihmeiden todennäköisyydestä tai kristillisten ja raamatullisten tapahtumien tarkasta historiallisuudesta on väsyttävää. On asioita, joita voi todistaa, mutta uskonnosta puhuttaessa moni asia pakenee todistusaineiston ulottumattomiin. Ja mikään todiste ei kuitenkaan ole ikinä tarpeeksi todisteita vaativille.

Ja kaiken keskiössähän on kuitenkin usko ristiin, usko ylösnousemukseen, usko ihmeistä suurimpaan. Eikös se ollut hulluutta jo Paavalinkin mielestä?

ONKO TÄMÄ tylsistyttävä järjellisyyden painottaminen pietismin perintöä vai jäivätkö protestanttiset kirkot valistuksen vangeiksi? Akateemisen teologian kentällä ymmärrän, että asioiden järkeileminen on kunniaksi, mutta kirkon ei tulisi yrittää voittaa ihmisiä järjellä. Antaa Vapaa-ajattelijoiden koota sivuilleen Raamatun ristiriitaisuuksia, antaa ihmettelijöiden ihmetellä, miten Lasarus voi herätä tai kuinka veden päällä voi kävellä. 

Voisiko joskus syvin totuudellisuus löytyä muualta kuin todella tapahtuneesta, voisiko joskus olennaisin löytyä ”tosi-asioiden” ulkopuolelta? Kuten saksalainen runoilija Friedrich Schiller kirjoittaa: ”Saduissa, joita minulle lapsuudessa kerrottiin, on syvempi merkitys kuin totuudessa, jonka elämä opettaa.” Vaikka kristinuskossa ei olekaan kysymys saduista, ei uskon pidä alistua järjen haasteille. Jos usko ja tosiasiat ovat ristiriidassa, se on toki kurjaa, mutta vain tosiasioiden kannalta. 

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTV-vinkki: Alku­peräis­kansojen lasten kaltoin­kohtelu kirkkojen yllä­pitämissä kouluissa on vaikuttavan dokumentin aiheena
Seuraava artikkeliHarrastuksena Star Trek – Sarjan jumalakuvat ovat tuttuja kristinuskosta

Ei näytettäviä viestejä