Näkökulma: Jos kirkko naisistuu liikaa, miehet lähtevät metsään

Ilomantsia ympäröivät laajat metsät. Kuva: Seppo Sirkka / Lehtikuva / East Press

Ilomantsissa valittiin viime maaliskuussa ensimmäistä kertaa kirkkoherraksi nainen, Heli Kinisjärvi. Siitä seurasi erikoisempi valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Siinä vedottiin jopa #metoo-kampanjaan.

Neljän seurakuntalaisen tekemässä valituksessa kirkkovaltuuston päätöstä vaadittiin kumottavaksi. Syy ei kuitenkaan ollut se tavanomainen eli että kirkkoherraksi olisi valittu kahdesta hakijasta vähemmän pätevä tai että valinnassa olisi syrjitty toista hakijaa hänen sukupuolensa vuoksi.

Kumoamisvaatimusta perusteltiin valituksessa sillä, että Ilomantsin seurakunnassa on valinnan jälkeen kaksi naispuolista teologia, ei ainuttakaan miestä. Lisäksi koko henkilökunnasta naisia on seitsemän ja miehiä kaksi. Valituksen tekijöiden mielestä molempia sukupuolia pitäisi tasa-arvolain mukaisesti olla seurakunnassa tasapuolisesti.

Lisäksi valituksessa arveltiin, että miespuoliset seurakuntalaiset voivat arastella sielunhoidollisten keskustelujen käymistä naispuolisen papin kanssa ja ripittäytymistä hänelle. ”Nykyinen sukupuolittunut yleinen keskustelu #metoo -kampanjoineen aiheuttaa miehissä varovaisuutta vastakkaisen sukupuolen suhteen”, valituksessa todettiin.

KILAUTUS ILOMANTSIIN tuo langan toiseen päähän itse sylttytehtaan. Aino-Inkeri Penttinen tunnustaa reippaasti, että hänen päästään idea lähti. Kahdeksankymppinen leskirouva pohtii puhelimessa pitkään, voiko nainen olla kirkkoherra.

Papiksi nainen kyllä Penttisen mielestä kelpaa. Kirkkoherraksi valittu Heli Kinisjärvi on hänestä ”äärettömän hyvä pappi”. Mutta kirkkoherran tehtävä on kovin vaativa… Ja sitten on tämä ongelma, kun seurakunnan työntekijät ovat pääasiassa naisia.

Ilomantsissa ei ole totuttu ajatukseen naisesta kirkkoherrana, Heli Kinisjärvi puolestaan toteaa. Helsingin Sanomien 7.1. haastattelussa hän arvelee, että myös Ilomantsissa vahvasti elävä ortodoksisuus vaikuttaa ajatteluun. Siellä on ortodoksisia isiä ja siinä rinnalla on ollut luterilainen isä, hän pohtii.

Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi ilomantsilaisnelikon valituksen. Se totesi marraskuisessa päätöksessään, ettei laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta sisällä säännöstä, jonka perusteella työpaikalla tulisi olla tietty osuus sekä naisia että miehiä. Virkaan pitää valita ansioitunein hakija, eikä sukupuolella saa olla vaikutusta valintaan.

Hallinto-oikeus totesi myös, että jos seurakunnalla olisi ollut tasa-arvosuunnitelma, se olisi tasa-arvolain 9 §:n 4 kohdan mukaan voinut suosia suunnitelman mukaisesti aliedustettua sukupuolta, jos molemmat hakijat olisivat pätevyydeltään tasaveroisia. Tällaista suunnitelmaa seurakunnalla ei kuitenkaan ole.

ILOMANTSIN KIRKKOHERRAKSI valittu Heli Kinisjärvi hoiti virkaa vt. kirkkoherrana valitusprosessin ajan. Kun päätös hallinto-oikeudesta tuli, Kinisjärvi kuitenkin kieltäytyi ottamasta virkaa vastaan. Hän palasi entiseen virkaansa Rääkkylän kappeliseurakunnan kappalaiseksi.

Soitto Kinisjärvelle kertoo, että hänen päätökseensä ilomantsilaisten valitus toki vaikutti. Painavammat syyt palata Rääkkylään vanhaan virkaan olivat kuitenkin muut. Hän toteaa pitävänsä varsinaisesta papin työstä ja seurakuntalaisten kohtaamisesta.

Ilomantsiin haetaan siis pian uutta kirkkoherraa.

Aino-Inkeri Penttinen jää pohtimaan puhelimessa sitä, että jos kirkkoherra kuitenkin olisi nainen, sen toisen papin pitäisi olla mies. Sitten päästään kiinni syvempään pohjoiskarjalaiseen eetokseen: Penttinen epäilee, että jos kirkko naisistuu liikaa, miehet lähtevät metsälle. Niin hänenkin edesmennyt puolisonsa teki, kun Penttinen lähti kirkkoon. Kirkko kun on niitä naisten juttuja.

Ilomantsilaisia voinee lohduttaa sillä, että niin naisia, miehiä kuin muunsukupuolisiakin on moneen junaan. Toisista tulee hyviä kirkkoherroja, toisista huonoja. Se riippuu ihan ihmisestä ja myös siitä, miten häntä on johtamiseen koulutettu.

Sitä paitsi, kuten Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa toteaa: pappi on virkansa puolesta sukupuoleton olento. Toki hän saattaa herättää seurakuntalaisissa eroottisia haaveita olipa sitten mies tai nainen – niistä on ehkä hyvä ripittäytyä mieluummin ystäville kuin papille.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTälläkin hetkellä Intiassa on käynnissä 110 raamatun­käännös­projektia – viime vuonna omankielisen Raamattunsa saivat chokrit
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä kirjoituskonetta käyttävät ja missä?

Ei näytettäviä viestejä