Maailman 179 valtion joukossa on tällä hetkellä 91 autokratiaa, eli itsevaltaisesti hallittua maata. Niiden määrä on asiaa pitkään seuranneen ruotsalaisen V-Dem-instituutin tämän vuoden (2025) demokratiaraportin mukaan kasvanut viime vuodesta kolmella. Samaan aikaan ja ensimmäistä kertaa 20 vuoteen demokraattisina pidettäviä maita on nyt vähemmän kuin autoritaarisia valtioita, 88 maata. Laskua viime vuodesta on kolmen valtion verran.
Göteborgin yliopiston yhteydessä toimiva V-Dem-instituutti jakaa sekä autoritaariset että demokraattiset elä kahteen eri ryhmään: tässä jaotuksessa tämän hetken maailmassa on 56 ”vaali-autokratiaa” (esimerkiksi Iran, Intia, Thaimaa, Unkari tai Venäjä) ja 35 ”suljettua autokratiaa” (esimerkiksi Kiina, Libanon, Palestiina, Pohjois-Korea ja Valko-Venäjä).
Demokratioissa taas on 29 ”liberaalia demokratiaa” (esimerkiksi Japani, Saksa, Suomi, Viro ja Yhdysvallat) ja 59 ”vaali-demokratiaa” (esimerksi Argentiina, Israel, Iso-Britannia, Kanada tai Puola). Vain 28 prosenttia maailman väestöstä elää tänään demokratioissa. Vuonna 2004 tuo prosenttilukema oli raportin mukaan 51.
Määrittelyt ovat tulkinnanvaraisia eivätkä absoluuttisia. Mutta V-Dem instituutilla on ollut käytössään omat kriteerinsä. Siinä mielessä kategorisoinnissa on perää. Todettakoon, että demokraattisten maiden joukossa kuuluminen vaalidemokratiaan ei ole erityinen häpeä: siellä ovat esimerkiksi toimivat demokratiat Iso-Britannia ja Kanada: Toisaalta myös joukko maita, joiden demokraattisuudesta ainakin suomalaisessa kontekstissa voitaisiin keskustella kriittisesti.
Liberaaleista demokratioista on nyt tullut edellä mainitussa nelijaossa maailman harvinaisin hallintomuoto.
KAIKEN KAIKKIAAN V-Dem-instituutin tämän vuoden raportissa ollaan hyvin huolissaan demokratian tilasta maailmassa.
Raportin tärkeimpiä havaintoja on, että demokratia on maailmassa tällä hetkellä alhaisimmalla tasolla yli 50 vuoteen, jos kriteerinä on erityisesti demokraattisten maiden taloudellinen voima. Huolestuttavaa on myös se, että meneillään näyttäisi olevan maailmanlaajuinen ”kolmas” autoritaarisuuden lisääntymisen aalto, jota on jatkunut koko tämän vuosisadan ajan. Monet itäisen Euroopan sekä Etelä- ja Keski-Aasian maat ovat hyvin jyrkässä syöksyssä pois demokratiasta ja autoritaarisuutta kohti.
Liberaaleista demokratioista on nyt tullut edellä mainitussa nelijaossa maailman harvinaisin hallintomuoto. Ja maailman ihmisistä lähes 3/4 elää nyt erilaisissa autoritaarisesti hallituissa maissa — luku on raportin mukaan korkein sitten vuoden 1978. Vielä vuonna 2004 ”vain” puolet maailman väestöstä asui autokraattisissa maissa.
Huolestuttavaa raportin mukaan on myös ilmaisunvapauden dramaattinen vähentyminen eri puolilla maailmaa. Tilanne on huonontunut 44 maassa, mikä on viime vuoden lukua korkeampi. Ilmaisunvapauden rajoittaminen koskee niin yksilöitä kuin mediaa, joka on yhä useammassa maassa liukunut tai liukumassa hallinnon vaikutusvallan, sensuurin ja uhkailun alle. Toimittajia uhkaillaan ja maalitetaan. Itsesensuuri yleistyy. Medioiden haltuun saaminen onkin yksi autoritaaristen hallintojen tavallisimpia keinoja kiristää yhteiskunnasta saatua otetta: mahdolliselta julkiselta kritiikiltä on silloin leikattu mahdollisuuksien mukaan siivet.
40 prosenttia maailman väestöstä elää maissa, joissa autoritaarisuus entisestään näyttää lisääntyvän. Toisaalta kuusi prosenttia elää maissa, joissa tilanne tällä hetkellä paranee kohti suurempaa demokraattisuutta: tärkeimpiä jälkimmäisistä maista ovat Brasilia, Puola ja Thaimaa.
Raportin yksi huolestuttava havainto on, että eri puolilla maailmaa vaaleihin liittyvä erityyppinen kaaos ja väkivalta näyttävät lisääntyvän. Tämä merkitsee raportin mukaan sitä, että augtoritaariset hallinnot turvautuvat sortoon pysyäkseen vallassa.
Aivan oma lukunsa raportissa on Yhdysvallat, jonka demokratian tilaa sen nykyisen hallinnon aikana analysoidaan tiettyä huolta tuntien.
Sosialismin romahtamisen jälkeisessä euforiassa kirjoitettiin kirjoja siitä, miten demokraattinen hallinto ja markkinatalous tulisivat leviämään kaikkialle.
MITÄ TÄSTÄ kaikesta sitten pitäisi ajatella? Mitkä syyt ovat johtaneet siihen, että demokratia — tuo vajavaisista hallintatavoista vähiten huono — ei 90-luvun tavoin nyt näytäkään surffaavan aallonharjalla, pikemminkin päin vastoin?
Tilanne on todella paljon muuttunut siitä, kun sosialismin romahtamisen jälkeisessä euforiassa kirjoitettiin kirjoja siitä, miten demokraattinen hallinto ja markkinatalous tulisivat leviämään kaikkialle ja ihmiskunnan edessä olisi uusi hieno aika. Tällaista maailmaa tarjosi esimerkiksi oman aikansa klassikko, amerikkalaisen politologin ja historiotisijan Francis Fukuyaman teos Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992).
Vaan kuinkas sitten kävikään. Tiedot autoritaarisuuden katoamisesta olivat ennenaikaisia.
Demokratian vaikeudet maailmassa ovat ilmeiset jokaiselle uutisia lukevalle. Demokraattiset prosessit ovat kansanvallan luonteesta johtuen usein hitaita ja kompromissihakuisia. Ne tyydyttävät harvoin täysin poliittisen kentän eri laidoilla olevia katsomuksia.
Lisäksi maailman talousjärjestelmiä viime vuosikymmeninä koetelleet mullistukset, länsimaissa perinteisen teollisuustyöväestön köyhtyminen, kehitysmaiden väestöräjähdyksestä seurannut massatyöttömyys ja toivottomuus, valtaisa väestöjen juuriltaan lähteminen ja kaupungistuminen sekä kaikkialla yleistyvä sosiaalisen median voimakkaasti polarisoiva vaikutus ovat epäilemättä osaltaan lisänneet suurien väestömassojen tyytymättömyyttä siihen, mitä demokratian takavuosikymmeninä ajateltiin voivan kaikille tarjota.
Tunnettua on, miten Venäjän ja jossain määrin muunkin Itä-Euroopan 1990-luvun taloudellinen ja poliittinen kaaos romahdutti monien vähävaraisten ihmisten elintason. Vladimir Putinin kaltaiset uudet autoritaariset johtajat saattoivat helposti syyttää tilanteesta paitsi länsimaita, myös niiden Venäjälle puoliväkisin tyrkyttämään demokratiaa, josta moni ei oman kokemuksensa mukaan hyötynyt mitään ja joka näytti tuoneen vain köyhyyttä ja nöyryytyksiä. Vapauttahan ei voi syödä. Tällaisessa tilanteessa oli vaikea selittää äänestäjille, että se hullutus, mitä he 90-luvulla näkivät ja kokivat, ei ollut oikeaa demokratiaa eikä kunnollista markkinatalouttakaan.
Mahtikäskyin toteutettu muutos oli varmaankin myös liian nopea, jotta laajat autoritaarisissa sosialistisissa yhteiskunnissa elämänsä eläneet ihmisryhmät olisivat voineet menestyksellisesti omaksua ylhäältä annettua uutta, omasta vapauden kaipuusta huolimatta.
Yhdysvaltoja lukuun ottamatta demokraattisten maiden taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen voima ovat olleet 2000-luvulla heikentyneet.
EUROOPAN UNIONI ja Yhdysvallat saattavat erikoisella tavalla olla myös itse jossain määrin syypäitä siihen, että demokratia ei näytä houkuttelevalta. Esimerkiksi autoritaarisesta Kiinasta katsoen ja sopivasti manipuloituja kiinalaisia uutisvirtoja lukien vaikuttaa ilmeisesti siltä, että demokratia on toisaalta liki halvaantunutta päättämättömyyttä, jossa kukaan ei lopulta oikein johda ja vie asioita eteenpäin. Sen sijaan autoritaariset hallinnot pystyvät usein nopeisiin hallinnollisiin ja taloudellisiin liikkeisiin, mikä saattaa joskus miellyttää kansalaisia.
Mikäli sellaisesta taas seuraisi ongelmia, siitä ei kontrolloitujen medioiden maissa seuraa kovin usein mitään vallanpitäjille kiusallista.
Toisaalta presidentti Donald Trumpin hallinnon arvaamaton ja kaoottinen tapa toimia ei sekään välttämättä herätä luottamusta, vaikka Trumpilla onkin omat ihailijansa ja seuraajansa eri puolilla maailmaa. Amerikkalaisuudesta voidaan haluta kaikenlaista ja sitä voidaan sen pehmeän vallan kautta ihailla ja seurata, mutta miksipä kiinalainen vaihtaisi oman maansa kontrolloidun taloudellisen ja tietyn muun elintasoa tukevan vakauden siihen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen sirkukseen, jota hän verkosta ja tv-ruuduilta Yhdysvalloissa näkee?
On toki paljon syitä, miksi demokratia todella kannattaisi. Mutta tällä hetkellä sellainen viesti ei ehkä kaikkialla menisi perille.
Yhdysvaltoja lukuun ottamatta demokraattisten maiden taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen voima ovat 2000-luvulla yleisesti ottaen heikentyneet. Harva autoritaarinen hallinto Afrikassa tai Aasiassa on enää oikeasti huolissaan siitä, mitä entiset siirtomaaisännät Ranskasta tai Britanniasta tulevat heille kertomaan. Ehkä ajatellaan myös niin, että miksi puhua demokratiasta ja ihmisoikeuksista — jos käännämme katseemme Kiinaan, saamme yhteistyötä ja tietotaitoa valta- ja rautateiden, kaivoksien, vesiprojektien, satamien ja lentokenttien rakentamisessa, ja ilman länsimaiden moraalisaarnoja.
Demokratia ei ole maailmassa mikään pysyvä itsestäänselvyys, joka pitäisi kaikissa olosuhteissa huolen itsestään.
KUTEN TUNNETTUA, demokratia on syntynyt pitkän ajan kuluessa lännessä. Sen pohjana ovat Antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden demokratia, Rooman imperiumin senaatti ja roomalainen oikeus, sekä myös kristinuskon vuosisatainen vaikutus läntiseen kulttuuriin ja ihmiseen. Demokratiaa veivät Euroopassa eteenpäin myös renessanssi, reformaatio ja valistusaika. Ensin Britanniassa, sitten myös yhä useammassa manner-Euroopan maassa syntyi, laajeni ja yleistyi kansanvalta. Välillä takaiskuja kokien, mutta kuitenkin.
Tärkeitä virstanpylväitä olivat lännessä myös Amerikan ja Ranskan vallankumoukset, sekä länsimaiden taloudellisen, poliittisen ja sotilaallisen vallan lisääntyminen. Kaiken tämän kanssa kulkivat rinnakkain myös siirtomaavalta ja eurooppalaisten muuttaminen monille uusille manterelle.
Yksi länsimaiden ekspansion seuraus oli myös kristillisen lähetysyön laajeneminen muutaman kuluneen vuosisadan aikana.
Summa summarum: länsimainen hminen on kauan ajatellut, että hänen elämäntapansa on sellainen, että sitä voi ja kannattaa tarjota muullekin maailmalle. Ja on sitä tarjottukin.
Muuttuvassa ja ennustamattomassa maailmassa näyttää ainakin tällä hetkellä kuitenkin siltä, että osa maailman maista ja kansoista ei pidä länsimaista demokratiaa tavoittelemisen arvoisena. Edellä mainittujen syiden lisäksi saattaa olla kosolti kulttuurisia, uskonnollisia tai historiallisia syitä, joiden vuoksi demokratia ei ole kaikkialle juurtunut eikä sitä edes kaivata siinä mielessä, kuin se lännessä ymmärretään.
Jos demokratia ei sivilisaatioiden kädenväännön seurauksena olisikaan universaalia ja voimistuvien autoritaaristen äänien mielestä kaikille sopivaa, joutuu demokratiassa elävä ja sen eduista nauttiva vapaa länsimainen ihminen kysymään itseltään vaikean kysymyksen: mistä minä tiedän, että demokratia kestää sielläkään, missä itse elän? Mistä tiedän, että elän itse parhaassa mahdollisessa yhteiskuntajärjestelmässä?
Kuten V-Demi-instituutin raportista käy ilmi, demokratia ei ole maailmassa mikään pysyvä itsestäänselvyys, joka pitäisi kaikissa olosuhteissa huolen itsestään. Sen puolustamiseksi täytyy tehdä työtä ja olla hereillä. Demokratian hauras kukka vaatii globaalia huolenpitoa ja puolustamista, jolla voi joskus olla myös hintansa.
Koko V-Dem-instituutin demokratiaraportin 2025 voit lukea täällä.
Ilmoita asiavirheestä