Naispappeus hiertää kansainvälisen seurakunnan ja kirkon välejä

Evankelisluterilaisen kirkon naispappeja on syrjitty vuosina 2012–2013 messuissa, joita Kansainvälinen seurakunta IEC (International Evangelical Church of Finland) pitää paikallisseurakunnan kanssa yhteistyössä Espoossa. Asiasta kertoo Kirkko ja kaupunki -lehti.

– Naispappien syrjiminen on ilmennyt muun muassa niin, että IEC:n johtava pappi on kävellyt naispapin pitämän saarnan ajaksi ulos pitämään pyhäkoulua tai on pysynyt messun ajan kirkkosalin ulkopuolella naispapin toimiessa liturgina, Kirkko ja kaupungin lähde toteaa.

IEC:n johtava pastori on Helsingin hiippakunnan pappi ja piispa Irja Askolan alaisuuteen kuuluva Timo Keskitalo. Hän itse ei suostunut antamaan haastattelua Kirkko ja kaupungille.

Kirkko ja kaupungin mukaan syrjinnän kohteeksi väitetty naispappi vahvistaa, että ongelmia on ollut. Ongelmakohdat on hänen mukaansa kuitenkin selvitetty.

IEC:n hallituksen puheenjohtaja puolestaan sanoo Kirkko ja kaupungille, ettei IEC:lla ole erikseen määriteltyä kantaa naispappeuteen.

Helsingin seurakunnat ovat tarjonneet IEC:lle toimitilat sekä muuta rahallista avustusta. Tulevaisuudessa avustuksia ei ehkä tule, sillä pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät ovat itse ryhtyneet koordinoimaan englanninkielistä työtään.

Pääkaupunkiseudun vieraskielisen työn neuvottelukunnan ja yhteisen kirkkoneuvoston jäsenen Riitta Asikaniuksen mukaan kirkko Helsingissä ei voi tukea toimintaa, joka sotii kirkon jäsenten oikeustajua vastaan.

Piispa Irja Askola ei vielä kommentoi julkisuudessa Timo Keskitalon virkanäkemystä. Askola kuitenkin ilmoittaa tapaavansa Keskitalon lähiaikoina.

Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto puolestaan käsittelee budjettiesityksessä IEC:lle kaavailtuja avustuksia joulukuussa.

Lue Kirkko ja kaupungin juttu

Edellinen artikkeliHarvinainen kirja
Seuraava artikkeliBlogikirjoitus ruotii Johanneksen seurakunnan työilmapiiriongelmia

Ei näytettäviä viestejä