Vanhoillislestadiolainen herätysliike kokee historiallisen hetken, kun siihen kuuluva nainen vihitään papiksi maaliskuussa 2012. Mari Leppänen, 33, on ensimmäinen julkisuuteen noussut vanhoillislestadiolainen nainen, joka vihitään papiksi. Hän työskentelee Liedon seurakunnassa.
Leppäsen ratkaisu herättää reaktioita herätysliikkeessä, joka suhtautuu kielteisesti naispappeuteen. Turun Rauhanyhdistys on jo ilmaissut pohtivansa, vapautetaanko Risto Leppänen yhdistyksen puhujantehtävistä. Arkkipiispa Kari Mäkisen teologisena kansliasihteerinä työskentelevä Risto Leppänen on Mari Leppäsen aviopuoliso.
Nettikeskustelu haastaa vanhat tavat
Vanhoillislestadiolaisuudessa naisilla on vielä pienempi hengellinen rooli kuin muissa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvissa kirkon herätysliikkeissä ja järjestöissä. Vanhoillislestadiolaisissa seuroissa nainen ei saarnaa eikä opeta. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnassa ei ole koskaan ollut naista jäsenenä.
Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä naisen hengellisen roolin kapeutta on myös kyseenalaistettu, useimmiten nimettömästi nettikeskusteluissa.
Uutissivusto Kotimaa24:n mukaan ainakin viisi liikkeeseen kuuluvaa teologiaa opiskelevaa naista suunnittelee pappisvihkimystä.
Nainen vaikuttaa pyhäkoulunopettajana
SRK:n johtokunnan puheenjohtaja, rovasti Olavi Voittonen pitää keskustelunavauksia marginaalisina puheenvuoroina. Hänen mukaansa naisilla on jo nyt laajat mahdollisuudet toimia liikkeessä hengellisesti.
– Vanhoillislestadiolaisuus ilmenee erityisesti perheen kristillisyytenä, ja jokainen tietää, että äidin rooli on siinä merkittävä. Liikkeemme yli kolmestatuhannesta pyhäkoulunopettajasta lähes kaikki ovat naisia. Sisarista koostuu myös iso osuus varhaisnuorten ja rippikoululaisten opettajista, Voittonen sanoo.
Hän toteaa, että naisia työskentelee Keskusyhdistyksen talous- ja julkaisutyössä, radiotyössä sekä Päivämies-lehdessä.
– Kyllä kokonaiskuva näyttää, että naisväellekin riittää runsaasti tehtäviä. Hieman ihmettelen, jos omaa tehtävää ei näistä tahdo löytyä.
Lopullinen naispappeuskanta vuodelta 1975
Julkisissa tilaisuuksissa puhumista ei ole Voittosen mukaan naisilta kielletty.
– Mutta kun Raamattu avataan, puhuja on mies. Perustelut löytyvät tutuista Paavalin kirjeiden kohdista.
SRK:n johtokunnan jäsenyyttä Voittonen lähestyy kahdelta kantilta. Hänestä jäsenyyttä voidaan verrata Uudesta testamentista tuttuun ”vanhimman” tehtävään, joka kuuluu miehille. Tällöin kyseessä olisi pappeuteen verrattava opillinen asia.
Toisaalta yhdistys toimii demokratian säännöin, Voittonen sanoo.
– Koskaan ei ole tehty ehdotusta yksittäisen naishenkilön jäsenyydestä. Ennustaminen tulevasta on vaikeaa.
Liikkeen puheenjohtajan mukaan naispappeudesta on sen sijaan käyty lopullinen keskustelu vuonna 1975 järjestetyssä puhuja- ja vuosikokouksessa.
Raattamaa puolusti saarnaavia naisia
Nyt esitettyjä mielipiteitä vanhoillislestadiolaisten naisten hengellisestä asemasta voidaan perustella myös liikkeen historialla. Lestadiolaisuutta tutkineen filosofian tohtori Mauri Kinnusen mukaan naisia toimi saarnaajina ainakin herätyksen alussa.
Perusteluja löytyy vielä vuodelta 1982, jolloin Kuopion hiippakunnan piispa Gustaf Johansson paheksui lestadiolaisia siitä, että nämä käyttävät naisia ”saarnaamistoimissa”. Liikkeen johtajaksi Laestadiuksen jälkeen noussut Juhani Raattamaa puolusti jo aiemmin saarnaavia naisia ja totesi heillä olevan paljon työtä ”Jumalan pellolla”.
Syyksi myöhempään kielteiseen kantaan onkin esitetty lestadiolaisuuden halua sulautua ongelmien välttämiseksi silloiseen valtakirkkoon.
”Naispappeus on harhaoppi”
Lestadiolaisuuden varhaisvaiheista tohtoriksi väitelleen Seppo Lohen mukaan piispa Johanssonin puhe lestadiolaisten naisten saarnaamisesta perustui väärinkäsitykseen: piispa ei tuntenut liikettä läheltä.
– Naiset toimivat puhuttelijoina eli he julistivat evankeliumia epämuodollisesti. Seura-instituution kehittyessä he eivät saarnanneet.
Lohen mukaan vain yhtä naista eli Sofia Hackzellia (k. 1904) voidaan pitää saarnaajana. Kinnusen mukaan saarnaajia oli todennäköisesti useampia. Mathilda Fogmanilla (k. 1921) oli hänen mukaansa liikkeessä myös opillista auktoriteettia.
Seppo Lohi katsoo, että uutiset papiksi aikovista vanhoillislestadiolaisista naisista eivät voi muuttaa liikkeen käsitystä siitä, että naispappeus on harhaoppi.
”Ei vain yksityisasia”
Puheenjohtaja Olavi Voittonen ei halua ottaa kantaa Mari Leppäsen pappisvihkimykseen ”asian ollessa vielä kesken”. Vaikka vanhoillislestadiolaiset tekevät yhteistyötä seurakuntien naispappien kanssa, omaan liikkeeseen kuuluvan naisen pappeus olisi eri tavalla ongelmallista.
– Silloin on kyseessä meidän uskomme ja hänen uskonsa suhde. Silloin pappeus on ilmentymä, jonka alla ovat paljon laajemmat muutospyrkimykset. Kyseessä ei ole vain yksilöllinen pappiskutsumus.
Voittonen ei näe tarvetta vanhoillislestadiolaisuuden murrokselle, mutta sanoo tietävänsä, että jotkut tahot haluavat sitä.