Millaista on kasvaa nuoreksi meidän aikanamme, kun maailmaa tuntuu uhkaavan monenlainen tuho? Tutkijatohtori Panu Pihkala neuvoo muutamin konkreettisin ideoin, miten lasten ja nuorten tuntemaa ympäristöahdistusta voi helpottaa.
– Rippikoulun termejä käyttääkseni nuoret tarvitsevat isosia ja ohjaajia, jotka uskaltavat tunnustaa, että maailman ongelmat herättävät heissä monenlaisia tunteita, Pihkala sanoo.
– Nuoret tarvitsevat esikuvikseen ihmisiä, joiden elämästä näkee, että he yrittävät tehdä maailmasta edes hivenen paremman paikan; ihmisiä, jotka tiedostavat sekä oman epätäydellisyytensä että myös merkittävät vaikutusmahdollisuutensa.
Jotta ohjaajat voisivat antaa tällaista esimerkkiä, heiltä vaaditaan Pihkalan mukaan, että he ovat itse uskaltautuneet kohtaamaan omat selviytymiskeinonsa ja tunteensa.
– Tutkimuksissa on käynyt ilmi tunteiden olennainen merkitys kasvatustilanteissa. Ympäristökasvatuksessa on ongelmana, että negatiivisia tunteita tai kyynisyyttä siirretään tiedostamattomasti eteenpäin, Pihkala sanoo.
Hän vinkkaa, että käytännön apuvälineitä itsetutkiskeluun, jota olisi hyvä tehdä pienryhmässä, tarjoaa ekopsykologinen kirjallisuus, kuten Joanna Macyn ja Chris Johnstonen teos Active Hope.
Seuraavassa Panu Pihkalan konkreettisia ideoita seurakunnan työntekijälle ympäristöahdistuksen käsittelemiseksi lasten ja nuorten ryhmässä:
• Kysy lapsilta ja nuorilta: Miltä teistä tuntuu, kun ajattelette ympäristöä? Kysymystä voi tarvittaessa tarkentaa ympäristötuhojen teemaan. Hyvien luontokokemusten jakaminen esimerkiksi parin kanssa on toimiva session aloitus.
• Käy etukäteen keskustelu isosten ja ohjaajien kanssa siitä, mitä ajatuksia ja tunteita nämä teemat teissä herättävät. On olennaista olla tietoinen omista reagointitavoistaan, jotta ei siirrä niitä kritiikittömästi eteenpäin.
• Rakentakaa yhdessä esirukousalttari ympäristön vaurioitumiselle ja toinen toivon merkeille. Näihin voidaan kerätä luonnonmateriaaleja, piirtää, käyttää lehtileikkeitä ja valita raamatunkohtia. Nuoret voivat valita sopivaa musiikkia ja laittaa sitä soimaan alttareille.
• Pidä hartaus, jossa voi esimerkiksi sytyttää kynttilän sukupuuttoon kuolleiden lajien muistolle ja toisen kaikille toivon merkkeinä toimiville.
• Session osana kirjoitetaan kirje henkilölle, joka herättää teissä toivoa tai tarvitsee teidän kannustustanne, jotta jaksaisi toivoa. Virikkeitä löytyy esimerkiksi alla mainituista teoksista.
• Sen jälkeen kun ahdistusta on käsitelty yhdessä, on hyvä suuntautua toivoon jonkin symbolisen toiminnan kautta. Voidaan esimerkiksi istuttaa puu, lukea toivoa rakentavia raamatunkohtia ulkona auringossa ja leikkiä yhdessä.
Virikemateriaaleja: Suvielise Nurmi, Panu Pihkala: Luontokirkkovuosi, LK-Kirjat 2013 ja Panu Pihkala, Idia Erharuyi: Luonto ja Raamattu, LK-Kirjat 2010.
Elin Kelsey (toim.): Beyond Doom and Gloom, Rachel Carson Center, 2014, löytyy internetistä.
Kuva: Jani Laukkanen
Panu Pihkalan laaja essee siitä, miten ympäristöahdistus voi muuttua toivoksi, julkaistaan tänään ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä.