Muslimit osallistuivat ranskalaisen papin muistoksi pidettyihin messuihin

Katolisen papin Jacques Hamelin muistoksi eri puolilla Ranskaa järjestettyihin messuihin osallistui eilen sunnuntaina runsaasti myös muslimeja.

Isä Jacques Hamel kuoli viime viikon tiistaina kahden aseistautuneen miehen hyökättyä Saint-Etienne-du-Rouvrayn kirkkoon, jossa hän oli toimittamassa messua.

Muslimit saapuivat messuihin Ranskan katolilaisten kutsumana ja Ranskan muslimien neuvoston kehotuksesta. Neuvosto kehotti ranskalaismuslimeja osoittamaan myötätuntoa ja solidaarisuutta ottamalla osaa papin muistoksi pidettyihin tilaisuuksiin. Pariisissa katolinen kirkko kehotti puolestaan muslimeja osallistumaan sunnuntaimessuihin ja seurakuntia tervehtimään tulijoita veljellisesti.

”Se mahdollistaa seurakuntalaisille ja paikallisille muslimiyhteisöille suhteiden rakentamisen ja rohkaisee edistämään veljeyttä ja dialogia terroristien vihan ja jakaantumisen sijaan”, kirkon julkilausumassa todettiin brittilehti
Daily Expressin
mukaan.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar pitää elettä tilanteeseen sopivana tapana osoittaa solidaarisuutta.

– Rukouspaikka tai jumalanpalveluspaikka, papit ja imaamit eivät saa joutua hyökkäysten kohteeksi, Hajjar sanoo Kotimaa24:lle.

Muslimit eivät halua haudata hyökkääjää

Ranskassa huomiota on herättänyt myös ranskalaismuslimien päätös kieltäytyä toisen hyökkääjän hautaamisesta. Paikallisen muslimien kulttuurijärjestön johtaja ja imaami Mohammed Karabila sanoi Le Parisien -lehden haastattelussa, etteivät muslimijohtajat aio osallistua hautajaisiin.

– Me emme saastuta islamia tällä henkilöllä. Me emme osallistu ruumiin valmisteluun tai hautaamiseen, Karabila sanoi lehdelle.

Myöhemmin
Sky Newsin
haastattelussa Karabila totesi, että mikäli pormestarin toimisto pyytää moskeijaa ottamaan ruumiin vastaan ja hyökkääjän perhe ilmaisee toivovansa hautausta, moskeijalla on velvollisuus määrätä joku valvomaan prosessia.

Kuva: Charly Triballeau / Lehtikuva / AFP. Musliminainen osallistui eilen sunnuntaina Rouen katedraalissa isä Jacques Hamelin muistoksi järjestettyyn messuun.

Lue myös:

Pappeja kannustetaan pukeutumaan virkapaitaan isä Jacques Hamelin muistoksi

Ranskassa perjantai julistettiin paastopäiväksi vastauksena isä Jacquesin murhaan

Paavi: Maailma on sodassa, mutta sota ei ole uskonnollinen

Edellinen artikkeliKaupan liitto: Aukiolojen vapautuminen vauhditti päivittäistavara- ja tavaratalokaupan myyntiä.
Seuraava artikkeliKansainvälinen uskontososiologian konferenssi koolla Helsingissä

Ei näytettäviä viestejä