Kirkon Ulkomaanavun (KUA) pitkäaikainen työntekijä Saara Ojanen kuoli 10.3.2026 Helsingissä pitkällisen sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt 28.2.1942 autoilijan viisilapsisen perheen esikoisena Kuusankoskella.
Suoritettuaan kirjeenvaihtajan tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulussa Saara Ojanen muutti pian etelä-Saksaan työhön ja oppiakseen kunnolla saksan kielen. Parivuotisen Saksan-vaiheen jälkeen hän palasi Suomeen ja löysi hetimiten kristillisen näkemyksensä ja kehitystyönäkynsä mukaisen työpaikan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä: hänestä tuli keväällä 1970 Kirkon Ulkomaanavun edeltäjän, Luterilaisen Maailmanliiton (LML) suomalaisen kansalliskomitean henkilövälityssihteeri.
Kirkon ulkomaanapu oli sekä toimintona että nimikkeenä varsin uutta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Rajat avautuivat ja työnäky ulkomaille kirkastui konkreettisesti vuonna 1963, kun Suomen kirkko isännöi Luterilaisen Maailmanliiton IV yleiskokousta Helsingissä, johon suurtapaamiseen koko 74-miljoonainen luterilainen kirkkoperhe kaikkialta maailmasta lähetti edustajansa, yhteensä 3 500 henkeä. Tämän historiallisen tapahtuman jälkeen Suomen kirkko alkoi muovata ja kehittää voimakkaasti kansainvälisen diakonian eli kirkon ulkomaanavun toimintaa. Samalla työstettiin työalasta vastaavan organisaation, Kirkon Ulkomaanavun syntyä: se eriytettiin Kansalliskomiteasta ja istutettiin kirkon yhteisten keskustoimintojen yhteyteen.
SAARA OJASEN aloittaessa työnsä KUA:n toimistossa oli vain kolme täystoimista työntekijää (pääsihteeri, henkilövälityssihteeri ja toimistosihteeri) sekä kaksi osatoimista avustajaa, kirjanpitäjä ja tiedotuslehden toimittaja. Työalalla oli kuitenkin varsin vahva ja omistautunut luottamushenkilöiden verkosto, joka koostui kirkon johdosta, valtion edustajista ja yhteiskunnan muista, aktiivisesti kehitysyhteistyöhön suuntautuvista tahoista.
Saara Ojanen löysi nopeasti omat tehtävänsä ja yhteistyökanavansa, suomalaisten asiantuntijoiden välittämisen kentälle LML:n ja jossain määrin myös Kirkkojen Maailmanneuvoston (KMN) tukemiin avustusohjelmiin kehittyvissä maissa. Hänen kelpo kielitaitonsa sekä kykynsä oppia ja omaksua kirkollisen kehitystyön erityishaasteiden problematiikkaa olivat hyviä lähtökohtia työn tuloksellisuudelle.
Saara Ojasen ulospäinsuuntautunut, innostunut ja innostava ote vei hänet itsensäkin pian ulkomaisiin tehtäviin. Hän toimi 1970-luvulla kaksi vuotta KUA:n tukeman Kilimanjaron kristillisen sairaalakeskuksen (Kilimanjaro Christian Medical Centre, KCMC) hallinnon kehittäjänä pohjois-Tansaniassa. Muutaman Suomen-vuoden ajan Ojanen hoiti KUA:ssa koulutussihteerin tehtävää, kunnes edessä oli 1980-luvulla uusi työkomennus Afrikkaan, missä hän palveli kaksi vuotta LML:n kehitystyöohjelmassa Zimbabwessa. Sen jälkeen oli vuorossa vastaava kausi LML:n avustusohjelmassa Kambodzhassa kaakkois-Aasiassa.
1980-LUVUN lopulla Saara Ojanen palasi kotimaahan, Kirkon Ulkomaanapuun ja jälleen koulutussihteerin tehtävään. Tässä hänen monipuolinen kehittyvien maiden ja avustustyön tuntemuksensa tuli erinomaiseksi, konkreettiseksi hyödyksi KUA:n kotimaisessa työssä, kansainvälisen diakonian tunnetuksi tekemisessä ja kirkon humanitaarisen vastuun herättämisessä yhteiskunnassa ja seurakunnissa. Saara Ojanen myös täydensi opintojaan ja valmistui kauppatieteen maisteriksi.
1990-luvulla Saara Ojanen siirtyi kolmeksi vuodeksi Järvenpään seurakuntaopistoon Afrikan kysymysten asiantuntijaksi, mutta palasi sieltä taas Kirkon Ulkomaanapuun.
KUA oli näinä vuosikymmeninä kasvanut sekä keräys- ja avustustuloksiltaan kuin myös työntekijämäärältään huomattavasti, ja se oli noussut suurimmaksi humanitaarisen avun järjestöksi Suomessa.
Saara Ojanen toimi nyt pari vuotta muun muassa kotimaantyön päällikkönä sekä sen jälkeen 2000-luvun alusta sisäisten organisaatiouudistusten myötä eri tehtävissä, lähinnä Afrikan ja Aasian avustusohjelmien asiantuntijana. Eläkkeelle hän siirtyi keväällä 2008.
SAARA OJANEN säilytti koko työaikansa, tai voidaan sanoa elämänmittaisesti kiinnostuksensa ja innostuksensa maailman rakentamiseen paremmaksi. Hänen kykynsä ratkoa pienen, haavoittuvaisen ihmisen ongelmia oli vertaansa vailla ja hänen lämmin, empaattinen otteensa tuotti valtavan joukon ystäviä niin kehittyvissä maissa kuin meillä Suomessa. Hän osasi ja jaksoi pitää näistä ystävistään, kaukaa ja läheltä, kiinni koko elämänsä ajan. Me muutkin kirkon ulkomaanapulaiset saimme kokea kuuluvamme yhteen, tähän maailmanlaajuiseen, eri kulttuureja yhdistävään rakkauden ja ystävyyden yhteisöön.
Saara – RIP, Requiescat in Pace! Lepää rauhassa – Ystävä, muistoissamme oleva!
Yrjö Höysniemi
Merja Luukkanen
Kirjoittajat ovat Kirkon ulkomaanavun työtovereita ja ystäviä.