Muistokirjoitus: Matti J. Kuronen 1940‒2025

Risti ja kaksi pientä oksalla istuvaa kivilintua hautakivellä.
Kuva: Jukka Granström

Rovasti, perheneuvoja, kirjailija Matti J. Kuronen kuoli vuoden 2025 viimeisenä päivänä vaikeaan sairauteen Lappeenrannassa, jonne hän oli syntynyt 20.8.1940.

Matti J. Kuronen vihittiin papiksi vuonna 1964, ja ensimmäisen työpaikkansa hän sai omasta toiveestaan Konnunsuon keskusvankilasta. Hän piti työstään vankilapappina, ja se vaikutti vahvasti hänen myöhempään toimintaansa ja ajatteluunsa. Hän näki siitä unia ikänsä kaiken.

Oman avioliiton kriisi johdatti Kurosen 1960-luvun lopulla kosketuksiin kirkon parisuhdeneuvonnan ja sen perustajan Matti Joensuun kanssa. Siitä oli seurauksena ratkaiseva ammatillinen käänne. Hänet kutsuttiin vuonna 1969 perustetun Lappeenrannan perheasiain neuvottelukeskuksen johtajaksi, jona hän toimi eläköitymiseen asti. Avioliitto ”taistelu- ja työpari” Tellervon kanssa jatkui sitäkin kauemmin ja päättyi vasta puolison kuolemaan vuonna 2023. Sitä ennen Matti oli ollut hänen omaishoitajansa kymmenen vuoden ajan. ”Kaveria ei jätetä.”

Viimeisenä keväänään Matti J sai Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston mitalin elämäntyöstään, ”ihmisyyden sanoittamisesta ja ajattelun avartamisesta”. Luonnehdinta oli varsin osuva.

Matti J:n toiminnassa hengellisyys ja yhteiskunnallisuus kietoutuivat erottamattomasti toisiinsa. Hän hyppäsi polkupyöränsä selkään ja tuntui olevan kaikkialla: puolustamassa osattomia, rakastamassa sanoin ja teoin kaupunkinsa Lappeenrannan ”paikan henkeä” ja luomassa sitä, kirjoittamassa kirjoja ja kolumneja, puhumassa radiossa, murahtelemassa kaupunginhallituksessa, viemässä poliisin ja pelastuslaitoksen tehtävissä lohtua kohtalon miekan lävistämille…. ja soittamassa jazzia bändinsä rumpalina.

Matti J oli verbaaliakrobaatti vailla vertaa. Myös armoitettu fabuloitsija. Jos hänen kertomuksensa elämänsä sattumuksista olisivat tulleet kirjaksi saatetuiksi, olisi tuo teos ollut mainio yhdistelmä Havukka-ahon ajattelijaa ja Paroni von Münchhausenin seikkailuja maalla, merellä ja ilmassa.

Mitä suurimmassa määrin Kuronen oli humoristi. Hänen hengelliseen sanastoonsa kuului muun muassa ilmaisu ”kosminen hihitys”, pyhyyden ja huumorin liitto. Kuronen ei pitänyt uskonnollisiin dogmeihin ja niiden selityksiin jähmettymisestä, ja kirkkoa hän ravisteli tämän tästä suvaitsemattomuudesta ja ahtaasta ajattelusta.

Kun Matti oli itse syöpähoidot lopetettuaan auktorisoinut minut kirjoittamaan muistokirjoituksen, kysyin hänen keväisessä, aurinkoisessa keittiössään, mikä hänen elämäntyönsä runsaudessa oli ollut keskeisintä. Epäröimättä hän vastasi: pappeus. Ja hän täsmensi: ”Olen halunnut olla Jeesuksen sissi”.

Jo varhain Matin uskontunnustus oli yksinkertaistunut ja kiteytynyt muotoon: ”Jumala on. Minä uskon häneen. Kaikki on hyvin.” Ortodoksisuus puhutteli häntä vahvasti. Niinpä hänen viimeinen ja ainoa rukouksensa oli ”Herra armahda, herra armahda minua syntistä”.

Eija-Hilkka Anttila
Kirjoittaja on Matti J. Kurosen ystävä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Uskon­tunnustuksessa liityn toivoon, jota epä­onnistuneet kirkot ovat varjelleet
Seuraava artikkeliPropaganda sävytti myös vähäistä uskontoon liittyvää kirjoittelua sisällissodan aikana

Ei näytettäviä viestejä