Isämme Kaarlo Hirvilammi nukkui pois 22.12.2025. Hän syntyi Vihannissa 2.10.1929 maanviljelijäperheeseen Lilli ja Kustaa Hirvilammin esikoisena. Perheeseen syntyi vielä kolme lasta. Sota-ajan lapsuus oli haastavaa. Isä muisteli tunteikasta matkaa, kun joutui kymmenvuotiaana viemään oman isänsä hevosella ja reellä junalle rintamapalvelusta varten. Hän joutui silloin ottamaan vastuun talon töistä yhdessä äitinsä kanssa. Jatkosodan aikana myös isä, monien muiden lasten ja nuorten tavoin, sai paljon vastuuta sotilaspojan tehtävissä.
Raudaskylän oppikoulu ja lukio olivat sisarusten opinahjona. Isä pääsi teologiseen tiedekuntaan, valmistui ja vihittiin papiksi kesäkuussa 1956. Ystävänsä häissä hän tapasi äitimme Anna-Leenan. Kirjeet kulkivat Atlantin ylitse, kun isä opiskeli missiologiaa St Paul Seminaryssa Minnesotassa ja teki seurakuntatyötä suomalaisalueilla.
Kihlauksen jälkeen nuori mies lähti silloiseen Tanganyikaan lähetystyöhön. Vuoden päästä vietettiin häitä Suomessa ja nuoripari lähti yhdessä Afrikkaan. Alkuvaiheessa työ oli aluelähetystyöntekijän tehtävä, johon kuului parin vuoden ajan myös työalan esimiehen toimenkuva. Toisella työkaudella työ oli opettamista Kidugalan seminaarissa Tansaniassa.
Vuodesta 1969 työ jatkui Etiopiassa, missä isä toimi Mekane Yesus -kirkon Kambatan työn neuvonantajana ja Suomen Lähetysseuran Etiopian työalan esimiehenä. Aivan erityisen haasteen toi Etiopian nälänhätä 1973–74, jolloin synodin (hiippakunnan) asettama työryhmä, jonka sihteerinä isä toimi, teki kartoituksen alueen tilanteesta ja ryhtyi työhön. Arvioidaan, että 160 000–170 000 alueen ihmistä pelastui nälkäkuolemalta, kun rikkaat maanomistajat saatiin avaamaan viljavarastonsa. Yhteensä isälle kertyi Afrikassa 12 työvuotta. Perheeseemme syntyi yhteensä neljä lasta.
SUOMEEN MUUTON jälkeen isä työskenteli Oulun hiippakunnan lähetyspappina, Raution kirkkoherrana, rovastikuntapappina kahdessa rovastikunnassa ja Vihannin vt. kirkkoherrana. Viimeiset työvuodet hän toimi Oulun hiippakunnan lähetyssihteerinä. Luottamustehtäviä hänellä oli runsaasti. Hän toimi mm Suomen Pipliaseuran hallituksen jäsenenä ja Vihannin kunnan tilintarkastuslautakunnan puheenjohtajana.
Isä pohti sitä, miten hän on saanut niin paljon elinvuosia ja sanoi samaan hengenvetoon, että haluaa käyttää tuon ajan hyödyllisesti ja kirjoittaa. Hän julkaisi useita kirjoja, joista toiseksi viimeinen, veteraaniaiheinen kirja, tuli painosta marraskuussa ja viimeinen, Kertomuksia Saban kuningattaren maasta, on parhaillaan kirjapainossa.
Työ sotiemme veteraanien parissa oli isälle kunnia-asia. Maanpuolustustyö oli hänelle tärkeää. Hän palveli Vihannin veteraanien hengellisen työn vastuuhenkilönä ja oli mukana perustamassa Raahentienoon Maanpuolustusperinneyhdistystä.
Luonteeltaan isä oli hyvin perusteellinen; aina piti tehdä asiat vähän pidemmälle, kuin olisi tarvinnutkaan. Hän kohtasi kaikki ihmiset kunnioittavalla tavalla. Lähetystyö kulki koko elämän ajan hänen mukanaan. Hän oli myös uskollinen esirukoilija. Rukouksissa olivat mukana maailman kärsivät ihmiset, Ukrainan kansa, lähetystyö, ystävät, sukulaiset ja perheenjäsenet. Lapsia ja nuoria hän muisti erityisesti.
Isämme oli rakastava ja huomaavainen puoliso. Hän oli myös hyvä ja turvallinen isä. Lapsenlapsille ja neljännelle polvelle riitti riemua paapan rakentamista pulkkamäistä, nuotioretkistä metsässä, keskustelutuokioista sekä monista muista arjen ja juhlan hetkistä.
Olemme kiitollisia isämme pitkästä ja vaiherikkaasta elämästä.
Matti Hirvilammi
Kirjoittaja on Kaarlo Hirvilammin poika.