Muhammedin kuvat kaatoivat Sananvapauskylän

Maailma kylässä -festivaaleilla suunniteltu Sananvapauskylä peruuntui järjestäjien erimielisyyksien vuoksi. Kylän ohjelmistoon olisi kuulunut muun muassa Minä olen Charlie -näyttely ja sarjakuvataiteilija Ville Rannan Muhammed-piirroksia.

Festivaalin järjestäjä, globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö Kepa ry toivoi, että näyttely olisi voitu järjestää sisätiloissa joko kokonaan tai Muhammedin kuvien osalta.

Muhammedista tehdyt piirrokset ovat aiheuttaneet terrori-iskuja aiemmin tänä vuonna Pariisissa ja Kööpenhaminassa. Kepa pyysi asiasta Suojelupoliisin arviota. Riskiä provokaatiosta ei haluttu ottaa.

– Festivaalin järjestäjillä on oikeus puuttua ohjelmiston sisältöön. Meillä on vastuu tapahtuman turvallisuudesta, kertoo Kepa ry:n ohjelmajohtaja Outi Hannula.

Hannulan mukaan sananvapautta ei ole rajoitettu.

– Koko festivaalissa on kyse sananvapaudesta. Sananvapausjärjestöt ovat aktiivisesti mukana ohjelmistossa, ja festivaali on oiva areena keskustelulle sananvapauden tilasta ja merkityksestä.

Muut järjestöt eivät suostuneet siirtämään näyttelyä tai poistamaan Muhammedin kuvia. Kultti ry:n puheenjohtaja Ilkka Lehdonmäki piti reunaehtoja liian kovina.

– Sananvapaus on kokonaisuus, jonka piiriin kuuluu myös ikäviä asioita. Luulen, järjestäjät halusivat vain välttää pahaa mieltä kieltämällä kuvat.

Suomi on kansainvälisesti verrattuna sananvapauden kärkimaita. Lehdonmäki on kuitenkin skeptisempi.

– Pelkään, että Suomessa sananvapauden rajoja ei todella kokeilla. Olen erittäin huolissani siitä, että Kepan kaltainen kansalaisjärjestö rajoittaa sananvapautta.

Suomen Pen oli tuomassa näyttelyyn kokonaisuutta, jonka olivat piirtäneet suomalaiset taiteilijat Pariisissa alkuvuodesta 2015 murhattujen kollegoidensa muistoksi. Penin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ihmettelee Kepan päätöstä.

– Kuvat eivät olleet näyttelyn pääasia. Tarkoitus oli kertoa vangituista toimittajista ja kirjailijoista. Yhteisellä päätöksellä päätimme vetäytyä Sananvapauskylästä, koska emme voineet järjestöinä olla toteuttamassa ennakkosensuuria.

Kähkönen löytää tapauksesta myös jotain positiivista.

– Tietysti tämä on valtava pettymys niille ihmisille, jotka ovat olleet hankkeessa mukana, mutta samalla tapaus herättää pohtimaan sitä, onko meillä syytä pelkoon ilmaisunvapauden rajoittamisesta. Olemme sananvapauskeskustelun ytimessä.

Maailma kylässä festivaaleja vietetään Helsingissä ensi viikonloppuna 23.–24. toukokuuta.

Edellinen artikkeliJuutalaisvastainen kirja nettikirjakauppojen myynnissä
Seuraava artikkeliLapuan hiippakuntauutisia

Ei näytettäviä viestejä