Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala on palkittu vuoden 2026 Saaga-palkinnolla. Palkinnon jakaa Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT ry.
Palkintoperusteluissa todetaan, että 40-vuotisen uran nuorisotyössä tehnyt Kuoppala on rohkea kehittäjä, joka panostaa työssään nuorten henkilökohtaiseen ja aitoon kohtaamiseen. Hänen työnsä jälki näkyy Oulussa muun muassa monipuolisessa kouluyhteistyössä, muusikkovieraiden Taustatarinaklubeissa sekä kohdennetuissa pienryhmissä, kuten Ouluun muuttaneiden lukiolaisten Muuttajat-ryhmässä ja tiiviistä arvoyhteisöistä irtaantuneiden EXL-ryhmässä. Tänä syksynä hän on aloittanut työskentelyn seksuaaliväkivaltaa kokeneiden nuorten aikuisten vertaistukiryhmässä.
Kuoppala on työllään ollut uudistamassa seurakunnan nuorisotyön toimintamalleja sekä edistänyt osallisuutta, kansainvälisyyttä ja digitaalista nuorisotyötä. Hänen työnsä näkyy vahvasti myös leiritoiminnan kehittämisessä, henkilökohtaisessa nuorten tukemisessa sekä kriisitilanteiden nuorisotyössä.
Valintaperusteissa korostetaan Kuoppalan ammatillisuutta, jossa yhdistyvät lämmin kohtaaminen, vahva ammatillisuus ja luovuus. Hän kohtaa jokaisen lapsen ja nuoren aidosti omana itsenään ja luo tällä tavalla seurakunnasta turvallisen yhteisön, jossa saa kysyä, epäillä ja kuulua joukkoon ilman suorituspaineita.
Kuoppalan mukaan kirkon täytyy tulevaisuudessakin panostaa kasvatustyöhön, koska nuorten mielen hyvinvoinnin haasteet ovat lisääntyneet.
– Nuorilla on hirveän suuri aikuisen nälkä, johon on tärkeää vastata. On tärkeää kuunnella, asettaa rajoja ja kohdata. Sitä ei varmaan voi koskaan tehdä liikaa, Kuoppala muistuttaa palkitsijan tiedotteessa.
Saaga-palkinto on vuosittain jaettava tunnustus Kirkon kasvatuksen kentällä tehdystä ansiokkaasta työstä. Tämän vuoden palkinnon saajaksi on valittu
Ilmoita asiavirheestä

