Molari pidätettiin virantoimituksesta

Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on tänään antanut välipäätökset Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherraa Juha Molaria koskevassa kanteluasiassa ja seurakunnan työyhteisön tilannetta koskevassa asiassa.

Kanteluiden johdosta antamassaan päätöksessä tuomiokapituli on katsonut Molarin käyttäneen epäasiallista kieltä, joka on sisältänyt sopimattomia ja vihamielisyyttä osoittavia ilmaisuja sekä ollut tyyliltään uhkaavaa ja kohteitaan ilman perustetta negatiivisesti leimaavaa.

Tällainen toiminta ja kielenkäyttö on kapitulin mukaan pappisviran haltijalle ja kirkkoherralle sopimatonta.

Lisäksi kapitulin mukaan on seurakunnan toiminnan, hallinnon ja henkilökunnan kannalta kohtuutonta, että seurakunnan kirkkoherra ja ainoa pappi käyttäytyy moitittavalla tavalla.

Kapituli katsoo, ettei Molari ole ottanut ojentuakseen hänelle aikaisemmin samanlaisin perustein määrätystä kurinpitorangaistuksesta.

Seurakunnan työyhteisön tilaa koskevassa päätöksessä tuomiokapituli on tilannetta kartoittaneen tutkimuksen perusteella katsonut Molarin epäonnistuneen hänelle työyhteisön johtajana kuuluvissa tehtävissä siinä määrin, että hän on menettänyt edellytyksensä toimia työyhteisönsä esimiehenä. Seurakunnan toiminnan, hallinnon ja työntekijöiden kannalta on kestämätöntä, että Molari voi toimia selvitetyllä tavalla ja samalla jatkaa viranhoitoaan, kapituli tiedottaa.

Tuomiokapituli on päättänyt toimittaa kanteluasiat kurinpitoasiamiehen arvioitavaksi ja työyhteisöä koskevan asian tutkinta-asiamiehelle valmistavan tutkinnan suorittamista varten.

Kapitulin on määrännyt Molarin kirkkolain nojalla pidätettäväksi virantoimituksessa tästä päivästä alkaen siihen saakka, kunnes asiat on lainvoimaisesti ratkaistu.

– Nämä ovat välipäätöksiä. Lopullisia ratkaisuja ei ole tehty, painottaa vs. lakimiesasessori Ulla-Maija Halme Espoon hiippakunnasta.

– Virantoimituksesta pidättäminen on turvaamistoimenpide, tämä ei ole rangaistus. Kurinpitoasiamies ja tutkinta-asiamies selvittävät nyt, miten asia etenee, hän sanoo.

Edellinen artikkeliOulun tuomiorovasti hämmästelee Heikan ”inkvisitio-linjaa”
Seuraava artikkeliPaastovinkki 32/40: Tee hyvää netissä

Ei näytettäviä viestejä