Seurakuntien lukumäärä on pienentynyt huomattavasti viime vuosien seurakuntaliitosten seurauksena, mutta kappeliseurakuntien määrä on kasvanut. Toistaiseksi on epäselvää, millaisia vaikutuksia seurakuntarakenneuudistuksella on kappeliseurakunnille.
Vuodesta 2000 on seurakuntien lukumäärä pienentynyt peräti 27 %. Nyt seurakuntia on enää 428, kun vuonna 2000 niitä oli 587. Seurakuntien lukumäärän pieneneminen on seurausta seurakuntaliitoksista, joita seurakunnat ovat tehneet joko vapaaehtoisesti tai kuntaliitosten seurauksina.
Seurakuntaliitoksia on tehty paljon edellä mainittuja lukuja enemmän, koska seurakuntien liittäminen seurakuntayhtymiksi ei näy edellä mainituissa luvuissa.
Kappeliseurakuntia on tällä hetkellä yhteensä 67. Useimmissa tapauksissa seurakunnassa on vain yksi kappeliseurakunta, mutta on myös seurakuntia, joissa on monta kappeliseurakuntaa. Esimerkiksi Sastamalan seurakuntaan kuuluvat Mouhijärven, Karkun, Keikyän, Kiikoisten, Kiikan ja Suodenniemen kappeliseurakunnat, jotka olivat vuoteen 2009 asti itsenäisiä seurakuntia. Seurakuntaliitos oli seurausta kuntaliitoksesta.
Paikallisia ratkaisuja suositaan
Kirkolliskokouksella on käsittelyssä vain yksi malli mahdolliseksi uudeksi seurakuntarakenteeksi. Siinä kaikki seurakunnat kuuluisivat seurakuntayhtymiin. Seurakuntarakennetta koskeva lainsäädäntö olisi kuitenkin nykyistä väljempi. Se ei sisältäisi yksityiskohtaisia määräyksiä vaan puitteet.
– Esitys sisältää yhden lainsäädäntölinjan, mutta mahdollistaa hyvin erilaisia paikallisia ratkaisuja seurakuntarakenteen toteuttamiseen. Seurakunnille ja seurakuntayhtymille uskotaan entistä enemmän vastuuta oman toimintansa ja hallintonsa järjestämisestä, kertoo seurakuntarakenteiden kehittämishankkeiden projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkohallituksesta.
Yksittäisen seurakuntayhtymän sisäiseen vastuunjakoon tullevat vaikuttamaan seurakuntien määrä ja koko sekä etäisyydet, kaksikielisyys ja paikalliset erityispiirteet.
– Esitetyn lakiuudistuksen myötä tulee arvioitavaksi nykyisten alarakenteiden toimivuus. Lakiesitys mahdollistaa seurakunnan osa-aluehallinnon järjestämisen, eli käytännössä kappeliseurakunnat voivat jatkaa kappeliseurakuntina, jos se katsotaan paikallisesti viisaimmaksi ratkaisuksi, Jormakka kertoo.
Päätöksenteon paikallisuuden varjopuolet on jo ehditty havaita Sastamalassa.
– Tavoitteena oli varmaan säilyttää jonkinlainen toiminnallinen itsenäisyys. Se ei onnistunut, koska työalat ajoivat aluehallinnon ohitse. Meillä työalat johtavat. Itse en ole kappalaisena kenenkään esimies vaan vallaton ja vastuuton, Mouhijärven kappeliseurakunnan kappalainen Lasse Hautala murjaisee.
Kappeliseurakuntia jälleen seurakunniksi?
Nykyisiä kappeliseurakuntia, alueseurakuntia ja seurakuntapiirejä voidaan paikallisilla päätöksillä muuttaa seurakuntayhtymiin kuuluviksi seurakunniksi. Lakkautettuja seurakuntia voidaan siis perustaa uudelleen seurakuntayhtymien osiksi.
Hautalan mielestä Sastamalan seurakunta muistuttaa kuuden kappeliseurakuntansa ja yhden seurakuntapiirinsä kanssa jo nyt seurakuntarakenneuudistuksessa tavoiteltavaa hallintomallia, eikä suuria muutoksia ole odotettavissa.
– En usko, että täällä tapahtuu käytännössä yhtään mitään. Jos kappeliseurakunnista tulee seurakuntayhtymän seurakuntia, niin niihin palautetaan virkanimike kirkkoherra, mutta tuskin muuttuu mikään muu. Ei ole tärkeää, mitä nimikkeitä käytetään vaan kuinka paljon huolehditaan siitä, että eri alueilla on omat erityisluonteensa ja kuinka paljon annetaan vapautta toimia itsenäisesti, Hautala korostaa.
Seurakuntien talous kuntoon, omaleimaisuus säilyy
Seurakuntarakenneuudistuksella on monenlaisia tavoitteita:
– Seurakuntarakenteiden kehittämisen tavoitteena on seurakuntien läheisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen, vastuullinen taloudenhoito sekä jäsenlähtöisyyden ja monipuolisen toiminnan kehittäminen. Lisäksi tavoitellaan joustavuuden lisääntymistä työvoiman käytössä, hallinnon tehokkuutta ja johtamisvastuiden selkeyttämistä, Jormakka luettelee.
Hämeenkosken kappeliseurakunnassa on jo saatu esimakua seurakuntarakenneuudistuksen hyvistä puolista. Liittyminen Hollolan seurakuntaan sen kappeliseurakunnaksi mahdollisti talouden saamisen tasapainoon sekä kiinteistöremontit, joihin itsenäisenä seurakuntana ei olisi ollut varaa. Alun perin Lammin seurakunnan kappeliseurakuntana ollut Hämeenkoski oli itsenäisenä vuodet 1870 – 2007.
Hämeenkosken kappeliseurakunnalla on viisi työntekijää. Kappalainen Pentti Pohto kertoo, että työntekijät saavat hyvin keskittyä kappeliseurakunnan alueeseen. Tuurauksia Hollolan puolella on vain kiireaikoina. Seurakuntaliitos toi kuitenkin suuren työntekijöille suuren seurakunnan edut, kuten toimimisen tiimeissä.
– Työ ei ole enää niin yksinäistä kuin ennen, kun on kollegoja. Tunnemme olevamme osa Hollolan työntekijäkuntaa. Kappeliseurakunnan ja emäseurakunnan välillä on paljon yhteistyötä, kuten viimeksi Hollolan kuoron ja musiikkiryhmien yhteinen kevätkonsertti Hämeenkosken kirkossa, Pohto kertoo.
Hämeenkosken seurakuntalaiset voivat osallistua seurakunnalliseen toimintaan entistä monipuolisemmin. Hämeenkosken kirkolta on Sovituksen kirkkoon Hollolaan vain 21 km. Suurempina pyhinä järjestetään bussikyytejä, joiden ansiosta hämeenkoskelaiset voivat osallistua sellaisiin tilaisuuksiin, joita Hämeenkoskella ei pystytä järjestämään.
Pohto kertoo, että Hämeenkosken seurakunta on saanut säilyttää omaleimaisuutensa, vaikka onkin osa isompaa yhteisöä.
Rakenneuudistuksella pyritään eroon isoista ongelmista
Uudistuksella pyritään pääsemään ongelmista, joita nykyinen rakenne aiheuttaa. Jormakka kertoo, että osalla seurakunnista on taloudellisten resurssien niukkuuden vuoksi ongelmia palkata kirkkolain edellyttämät viranhaltijat.
– Monet tehtävät vaativat pitkälle erikoistunutta osaamista. Esimerkiksi nykyaikaisen henkilöstöhallinnon osaaminen ja henkilöstöhallintoon liittyvien velvoitteiden hoito on tällä hetkellä seurakunnissa osin puutteellista, Jormakka mainitsee.
Monien seurakuntien taloudellinen tilanne muuttuu entistä hankalammaksi, kun väestö ikääntyy ja keskittyy kasvukeskuksiin. Seurakuntien väliset taloudelliset erot kärjistyvät.
– Riittävän monipuolisen seurakuntatyön turvaaminen kaikkialla Suomessa vaatii rakenteellisia muutoksia. Nykyinen malli ei riittävällä tavalla tunnista seurakuntien erilaisuutta. Vaarana on, että pienet seurakunnat jäävät isojen seurakuntien varjoon tai kaupunkikeskustojen reuna-alueiksi, Jormakka sanoo.
Suurissa seurakunnissa johtajuus on toisenlaista kuin keskisuurissa ja pienissä.
– Kirkonalan työolobarometrin mukaan esimiestyöskentelyn parantaminen on yksi seurakuntatyöyhteisöjen tulevaisuuden suurista haasteista. Nykytilassa johtamisjärjestelmään liittyy epäselvyyksiä. Kirkossa johtajasukupolvi vaihtuu nopeasti eläkkeelle jäämisten seurauksena, Jormakka sanoo.
Oma ongelmansa on se, että seurakuntahallinto on hyvin yksityiskohtaisesti säänneltyä.
– Tämä aiheuttaa joustamattomuutta käytäntöihin. Lisäksi muun muassa lukuisat alistusmenettelyt hidastavat päätöksentekoa, Jormakka toteaa.
Toisaalta seurakuntahallinnon valta- ja vastuusuhteet ovat nykyisellään niin epämääräiset, että koko järjestelmän toimivuus perustuu paljolti ihmisten hyvään tahtoon.
Uudistuksessa on sisäänrakennettu ristiriita
Esitetty malli sisältää hyvin paljon elementtejä nykyisestä seurakuntarakenteesta. Seurakunnat pysyvät kirkon elämän ja toiminnan perusyhteisöinä ja kirkon perustyö tehdään edelleen seurakunnissa.
– Paikallistason rakenteita muuttamalla voidaan saavuttaa paremmat edellytykset seurakuntien toiminnalle evankeliumin mukaisessa työssä. Rakenteiden tehtävänä on siten palvella toimintaa. Kirkon kannalta merkittävimmät strategiset linjaukset tehdään siellä, missä puhutaan perustoiminnan järjestämisestä. Rakenteita suunniteltaessa on tämä pidettävä aina ensisijaisesti mielessä, Jormakka korostaa.
Osa uudistuksen tavoitteista on kuitenkin keskenään ristiriitaisia. On vaikeaa keksiä, millä tavalla joustavuus työvoiman käytössä edistäisi seurakuntien läheisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistamista. Mitä enemmän seurakunnan työntekijä työskentelee seurakuntayhtymän muissa seurakunnissa, sitä vähemmän hän on omassa seurakunnassaan läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä vahvistamassa – tai edes läsnä.
Sastamalassa todellisuus on osoittautunut toisenlaiseksi kuin tavoitteet.
– Vaikka olisi tarkoitus pysyä omalla alueella, niin kuitenkin joudutaan kiertämään aika paljon. Kilometrejä tulee ihan mielettömät määrät, koska etäisyydet ovat pitkiä, Hautala sanoo.
Jumalanpalveluksia on Sastamalan kappeliseurakunnissa harvennettu ja niiden alkamisaikoja porrastettu. Liitosvastarinta kytee edelleen.
– Sastamalassa on viidenkin vuoden jälkeen kappeleiden ja keskustan välinen kissanhännänveto. Kappeleista on aika vaikeaa mennä keskustaan ja varsinkin päinvastoin. Tiedän joitakin ihmisiä, jotka eivät missään tapauksessa lähde Vammalaan, vaikka siellä olisi Tom Jones pitämässä kirkkokonserttia, Hautala sanoo.
Kuvassa Mouhijärven kirkko. Kuva: Olli Seppälä.