Mitä valokuville oikein tapahtui? – Näin vastaavat Inkerin kirkon edustajat kuvamanipulaatiosta

Petroskoissa runsas viikko sitten päättynyt 13. suomalais-ugrilainen teologikokous sai osakseen viime viikolla erikoisen jälkipyykin.

Kirkon ulkoasiain osastolla havaittiin, että Inkerin kirkon kautta kokouksessa mukana olleille suomalaisille tarjotuista valokuvista oli kuvankäsittelyllä poistettu papiksi vihittyjen naisten papinpaitojen pantoja.

Suomen kirkon delegaatiota Petroskoissa johtanut Mikkelin piispa Seppo Häkkinen paheksui Petroskoissa olleille lähettämässään kirjeessä tuoreeltaan kuvamanipulaatiota.

– Inkerin kirkon julkaisemista kuvista on poistettu naispappien viran tunnukset. Kuvia on myös rajattu niin, etteivät naispappien viran tunnukset näy lainkaan. En voi hyväksyä tällaista toimintaa ja totuuden vääristelyä. Sellainen ei ole sopivaa kenellekään, kaikkein vähiten kristilliselle kirkolle. Lisäksi se loukkaa kirkkomme pappeja, Häkkinen kirjoitti.

Hän viittasi myös keskinäiseen kunnioitukseen luterilaisten kirkkojen välillä, mikä ei nyt toteutunut.

– Olen pyytänyt asiasta selvityksen Inkerin kirkon piispalta Aarre Kuukaupilta, Häkkinen kertoi kirjeessään.

Kotimaan maanantaina tavoittama piispa Kuukauppi kertoo, että piispa Häkkiselle on jo lähetetty alustava selitys. Kuukaupin mukaan jupakan taustana olisi yksityinen ihminen. Asia on piispan mielestä tapaturma.

– Kyseinen henkilö teki itse tällaisen päätöksen. Hän ei ymmärtänyt, miksi meidän kirkossamme naiset esiintyvät papinpuvuissa. Tätä samaa kyselivät Petroskoissa myös seurakuntalaiset, jotka ihmettelivät, miksi naispapit eivät kunnioita Inkerin kirkon näkemyksiä. Mutta nyt tämä oli mahdollista, koska näin oli sovittu, Kuukauppi kertoo.

Hän kertoo viestittäneensä Petroskoin kirkkoherralle Aleksei Krongolmille, että tämä selvittäisi asiaa.

Petroskoissa tapahtuneesta on yhtä epäselvä käsitys.

– En ole toimittaja enkä kuvaaja. Otin kyllä konferenssissa kuvia, mutta pelkkänä seurakunnan jäsenenä ja harrastajana. Toimitin kuvat eteenpäin seurakunnan omille sivuille, niitä mitenkään manipuloimatta, seurakuntalainen Nikolai Rappu kertoo Kotimaalle. Hän kehottaa kääntymään seurakunnan puoleen.

Petroskoin kirkkoherra Aleksei Krongolm pahoittelee tapahtunutta syvästi. Hän ei kuitenkaan tiedä, kuka asiasta olisi vastuussa.

– Selvitämme tätä asiaa. Epäilen, että tekijänä voisi olla joku Petroskoin seurakunnassa.

Piispa Aarre Kuukauppi toivoo, että yksityisen henkilön kömmähdyksistä ja virheellisistä asenteista huolimatta pääasia ei unohtuisi.

– Minusta tärkeää on, että itse Petroskoin konferenssi meni erittäin hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä siihen. Se on tärkein tulos, Aarre Kuukauppi sanoo.

{kuva_57f46382-6d40-42ed-8250-5eca5eb1c368}

Kuvat: Ylempi kuva Jussi Rytkönen. Alempi kuva on yksi Inkerin kirkon delegaateille tarjoamista kokouskuvista. Siinä muutaman naispapin papinpaidan panta on häivytetty.

Lue myös:

Blogissaan artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen taustoittaa Inkerin kirkon kuvaepisodia

”Kuvamanipuloitu” naispappi: ”Tämä on epäystävällistä ja loukkaavaa”

Piispa Häkkinen kuvamanipulaatiosta: ”En voi hyväksyä tällaista totuuden vääristelyä”

Edellinen artikkeliEläinteologi: Suru Särkänniemen delfiineistä ei ole pois hädänalaisilta ihmisiltä
Seuraava artikkeliPekka Simojoki: ”Jos puhe menee Jumalaan tai Jeesukseen, se on hirveä tabu”

Ei näytettäviä viestejä