Koronapandemian etulinjassa taisteleva teho-osaston osastonhoitaja, ministeri, yliopistopappi ja vanki kertovat 17.12. ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä, kuka on antanut heille toivoa vaikeiden aikojen keskellä.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan toivo on tulevaisuutta, odotusta ja tekoja paremman huomisen puolesta.
– Ilman toivoa ei ole mitään, ei huomista, ei tulevaisuutta. Siksi on niin tärkeää, että siitä pitää kiinni, erityisesti nyt, kun ajat ovat vaativat.
Kiuru haluaa kiittää tuesta ja toivosta koronakurimuksen keskellä erityisesti kahta vahvaa naista.
– Ensinnäkin kiitän presidentti Tarja Halosta siitä, että hän on tukenut ja kannustanut minua koronaepidemian hoidossa. Toiseksi äitini on iltaisin soittaessaan luonut valoa ja auttanut jaksamaan vaikeinakin päivinä.
Presidentti Halonen on Kiurun mukaan jokaiselle maamme tytölle ja naiselle, pojalle ja miehelle esimerkki tinkimättömyydestä, omiin periaatteisiin uskomisesta ja siitä, miten elää ja toimia sopusoinnussa arvojensa kanssa.
– Äidiltäni olen puolestaan saanut voimaa ja uskoa siihen, että kykenen ja jaksan toimia kriisin keskellä.
– Taistelu koronavirusta vastaan on ollut työtäni pian kaksi vuotta. Lopulta toivo kuitenkin tässäkin voittaa, olen siitä varma. Periksi ei anneta, kuten meillä Porissa tavataan sanoa.
Ilmoita asiavirheestä

