Jäyhä, suomalainen perusmies, kuvaillaan vuodesta 2009 Mikkelin piispana toiminutta Seppo Häkkistä (s. 1958). Häntä pidetään mukavana miehenä, joka on toisinaan seurassa hiljainen.
Kotimaa haastatteli tätä juttua varten lukuisia Häkkisen työtovereita ja yhteistyökumppaneita. Heidän mukaansa Häkkinen on helposti lähestyttävä piispa. Seurakuntien työntekijöiden mielestä hän on kiinnostunut kaikista työaloista ja häneen on tarvittaessa helppo olla yhteydessä. Häkkinen pyrkii luomaan yhteyttä seurakunnissa ja tapaa ihmisiä mielellään.
Soraääniäkin toki kuuluu. Jotkut ovat saaneet Häkkisestä hämärän tai etäisen kuvan.
Seppo Häkkinen pyrkii olemaan monessa mukana myös kirkon ulkopuolella. Hän on ottanut paikkansa alueen yhteiskunnallisena vaikuttajana ja yhteistyökumppanina, ja häntä arvostetaan myös kirkollisten piirien ulkopuolella. Häkkinen ei kuitenkaan ole profiloitunut edeltäjänsä Voitto Huotarin kaltaisena yhteiskunnallisena ajattelijana.
Erityisen paljon Häkkinen saa kiitosta selkeistä, kirkon perinteisestä opista nousevista näkemyksistään. Kannanotoissaan Häkkinen ei ole erityisen rohkea, mutta hänen koetaan pyrkivän sovittelevaan keskusteluyhteyteen myös eri lailla ajattelevien kanssa. Hän ei kuitenkaan tyrkytä sanomaansa liikaa, vaan käyttäytyy diplomaattisesti. Hän myös pysyy sanojensa takana. Häkkistä pidetään analyyttisena teoreetikkona.
Niin kirkon sisä- kuin ulkopuolellakin Seppo Häkkisen katsotaan selviytyneen erityisen hyvin loppuvuoden avioliittokohusta. Piispa sai oman, perinteisen kantansa hyvin esille, mutta esiintyi myös sovittelevasti.
Hiljaisella seuramiehellä nähdään parantamisen varaa sosiaalisuudessa. Toisaalta haastateltavat arvostivat sitä, että Häkkinen jaksaa kuunnella eikä päsmäröi liikaa. Piispa voisi kuitenkin tehdä itseään rohkeammin tykö.
Plussat ja miinukset:
+ kannanotot selkeitä
+ pitäytyy perinteessä
+ sovitteleva
– hiljainen seuramies
Piispasta sanottua, suoria sitaatteja:
”Hän esiintyi viimeisimmässä kohussa erittäin diplomaattisesti ja rakentavasti.”
”Hän ei ole kovin rohkea kannanotoissaan, tämä voi olla hyvä tai huono asia. Täällä päin ihmiset eivät välttämättä haluakaan kovin räväköitä kannanottoja.”
”Rohkeasti luterilainen.”
”Arvostaa perinnettä ja osaa elää tässä ajassa ja katsoa eteenpäin. Hän on koko kirkon piispa.”
”Hänen vahvimpia puoliaan ovat hyvän esimerkin asettaminen, sanoma ja yhteyden rakentaminen.”
”Hänen käyttäytymiseensä ei vaikuta sekään, että keskustelukumppani voi olla jostain isostakin kysymyksestä eri mieltä.”
”Seppo Häkkinen ei tarvitse mitään sirkustemppuja houkutellakseen ihmisiä.”
”Arvostan hänen kykyään kuunnella. Kun tapaamme, katsomme toisiamme silmiin.”
”Pitäytyy kristillisissä perusarvoissa ja tuo niitä esille aktiivisesti mutta maltillisesti.”
Piispojen profilointia varten toimitus haastatteli suurta joukkoa ihmisiä, jotka tekevät piispojen kanssa yhteistyötä kirkossa, seurakunnissa ja yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Työryhmä: Emilia Karhu, Tuija Pyhäranta, Mari Teinilä, Meri Toivanen, Noora Wikman
Kuva: Matteus Pentti
Lue myös: Kotimaa kartoitti piispojen vahvuudet ja heikkoudet, Arkkipiispa Kari Mäkinen on punnitseva realisti, Turun piispa Kaarlo Kalliala on vaikeaselkoisuuteen sortuva älykkö, Oulun piispa Samuel Salmi on etäiseksi jäävä sovittelija, Kuopion piispa Jari Jolkkonen on särmikkyyttä välttävä kansanmies, Lapuan piispa Simo Peura on syvällinen mutta virkamiesmäinen, Porvoon piispa Björn Vikström on liiankin kiltti älykkö, Tampereen piispa Matti Repo on opettava ekumeenikko, Espoon piispa Tapio Luoma on välitön mutta väritön
Arkiston aarteet
Kotimaan piispantarkastus vuonna 2006:
Voitto Huotari, Mikkeli
Ihmissuhdetaiturilta toivotaan selkeämpää sanomaa
Mikkelin hiippakunnan piispasta Voitto Huotarista (s.1943) välittyy poikkeuksellisen ihmisläheinen kuva. Kaikki haastatellut korostavat hänen sosiaalisia taitojaan. Huotari on piispa, joka uskaltaa hymyillä, jopa nauraa. Hän on armollinen, ei nipota eikä kyttää. Joku määritteleekin, ettei vuodesta 1993 piispana olleella Huotarilla ole noussut virka päähän.
Huotaria kuvaillaan myös rehdiksi ja oikeudenmukaiseksi. Hänessä on 60-luvun henkeä, joka näkyy köyhyyden ja tasa-arvon korostamisena, mutta liturgian aliarvostamisena.
Piispana hän tahtoo selkiyttää johtamisen kulttuuria. Hän toimii suunnitelmallisesti. Kuuntelee pitkään toisella tavoin ajattelevia. Joissakin tilanteissa topakkuutta voisi olla enemmän. Huotari saattaa painottaa säädöksien ja pykälien toteutumista ihmisten kustannuksella.
Hän ei aina sano vaikeita asioita ääneen, vaan odottaa toisten sanovan ne. Ongelmiin toivottaisiin napakampaa puuttumista, ”koska seurakunnissa on jo liikaa puhumattomuuden ja vaikeisiin asioihin tarttumatta jättämisen kulttuuria”.
Huotari tuntee kansainväliset ekumeeniset kentät jopa paremmin kuin oman hiippakuntansa. Vaikka onkin lähtöisin Kainuun maaseudulta, hän on kiinnostunut myös kaupunkilaisen kirkosta.
Näyttäytyy sovittelevana henkilönä, jolta joskus kaivattaisiin kirkkaampaa ääntä tiedotusvälineissä kirkon ja klassisen kristinuskon puolesta.