Malmin seurakunnan kirkkoherralle Elina Perttilälle kestävä kehitys on perusta kestävän seurakunnan rakentamiseen. Kestävän kehityksen teemat nousevat teologian ja seurakuntatyön ytimestä.
– En pystyisi tekemään teologiaa nämä unohtaen.
Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan yleensä toimintaa, joka pyrkii takaamaan hyvät elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville. Kehityksen tulisi olla ekologisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää.
Malmin seurakunnassa on pilotoitu syksyllä 2023 kirkon uutta kestävyysraportointimallia, josta on tarkoitus kehittää seurakunnille pysyvä työkalu. Siitä saatiin hyviä kokemuksia.
Liikkeelle lähdettiin Elina Perttilän mukaan siitä, että työntekijät sanoittivat, miten he ymmärtävät seurakunnan perustehtävän. Näistä sanoituksista muotoiltiin kestävyystavoitteita, jotka sopisivat YK:n Agenda2030-ohjelmaan kestävästä kehityksestä.
– Kestävyystyö nousee kirkon perustehtävästä, työn itseymmärryksestä. Se ei siis ole vieras malli, johon seurakunta yrittäisi omaa työtään sovittaa, Perttilä sanoo.
Malmin seurakunnassa kestävyysteemoiksi muodostuivat ihmisarvotyö, yhteisötyö ja tulevaisuustyö.
– Nämä kolme yläotsikkoa nousivat suoraan meidän työn todellisuudesta. Esimerkiksi hengellinen perustehtävämme voidaan ymmärtää ihmisarvotyöksi: jokainen on Jumalan luomana tärkeä.
Tulevana toimintakautena Malmilla keskitytäänkin aluksi ihmisarvotyöhön. Jokainen tiimi miettii, mitä ihmisarvotyö juuri heidän työssään tarkoittaa, ja mitä toimenpiteitä pitäisi tehdä.
– Tämä ei tule valmiiksi kerralla, vaan pala kerrallaan opetellaan.
Elina Perttilän mukaan kestävyysraportointi on hyvä työkalu seurakunnan tekemän työn sanoittamiseksi sellaiselle kielelle, jota muu yhteiskunta käyttää.
Esimerkiksi rippikoulusta puhuttaessa voidaan sanoa, että on vahvistettu nuorten osallisuutta ja omistajuutta ja lisätty vaikuttamismahdollisuuksia.
– Tällainen sanoittaminen tekee seurakunnan työn ymmärrettäväksi niille, jotka eivät ymmärrä kirkon kieltä.
KIRKOLLA ON ollut käytössä seurakunnille myönnettävä ympäristödiplomi vuodesta 2001. Elina Perttilän mukaan se ei kuitenkaan riitä.
– Ympäristötyö on usein vain kapea siivu, irrallaan seurakuntien muusta työstä.
Kestävän kehityksen tulisi Perttilän mukaan läpäistä kaikki työalat. Hänelle se on myös teologinen kysymys.
– Minulle tämä on kristityn teologista ydintä. Miten näen ihmisen, Jumalan ja luomakunnan ja mihin se minua kristittynä kutsuu?
Perttilän mukaan monelle, varsinkin nuorelle, esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastainen työ ja vähemmistöjen oikeudet ovat kynnyskysymys seurakunnan kiinnostavuudessa.
– Jos nämä asiat eivät ole kunnossa, nuoret eivät edes vaivaudu katsomaan meidän suuntaamme.
Kirkkohallituksen, Helsingin seurakuntayhtymän ja Malmin seurakunnan kehittämästä kestävyysraportointimallista on koottu konkreettinen työkirja, joka opastaa kohta kohdalta, miten yksittäinen seurakunta voi rakentaa omaa kestävyysraportointiaan. Työkirja löytyy netistä evl.fi/plus -sivuilta.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

