Maijan tarina on Vuoden kristillinen kirja 2012 – Katso videolta perusteet!

leppanenhurtigDSC_1238

Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo valitsi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittaman Maijan tarinan Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2012. Voittaja julistettiin Helsingin kirjamessuilla.

Kirjapajan kustantama Maijan tarina kertoo vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksi käyttötapauksesta. Lisäksi kirjaan sisältyy asiantuntijoiden kirjoituksia, joissa käsitellään laajemmin uskonnollisen yhteisön toimintamekanismeja, kun sen piirissä tapahtuu traumaattisia asioita.

Akkipiispa Leo ei ollut paikalla kirjamessuilla kertomassa valintansa perusteluja, mutta ne kuultiin videon välityksellä.

Voittaja palkittiin 2000 euron rahapalkinnolla, jonka Hurtig ja Leppänen sanoivat jakavansa Maijan kanssa. Kilpailuun ilmoitettiin 43 teosta 25 eri kustantajalta. Kristilliset kustantajat ry:n järjestämä kilpailu oli avoin kaikille kustantajille.

Maijan tarina voitti myös yleisöäänestyksen.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTänään on äänestyspäivä
Seuraava artikkeliNuoret äänessä somedokkarissa

Ei näytettäviä viestejä