Maata Näkyvissä -festareita pelastava keräys tuotti kolmessa viikossa yli 140 000 euroa

Maata Näkyvissä -festareiden tulevaisuuden turvaamiseksi perustettu keräys on tuottanut yli 140 000 euroa, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) kertoo. Järjestön mukaan keräystavoite ylittyi lähes kolminkertaisesti.

Elokuun alussa Facebookiin perustetun, ruohonjuuritasolla alkunsa saaneen ryhmän tarkoituksena oli koota vähintään 50 000 euroa, jotta Pohjoismaiden suurimmalle kristilliselle nuortentapahtumalle voitaisiin palkata projektityöntekijä ensi vuodeksi.

– Maata Näkyvissä -festareiden tulevaisuus tuntui keväällä todella haastavalta. Kirjoitin toukokuussa, että pahalta näyttää ja rukoilemme ihmettä. Kun kampanja alkoi, tunsin kiitollisuutta ja hämmennystä. Ihme oli tapahtunut!, Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen sanoo järjestön tiedotteessa.

Hän kiittää kampanjan perustajia ja kaikkia siihen osallistuneita.

– Iso festarikansan tuki tekee sanattomaksi. Tämän kampanjan seuraukset ovat todella merkittävät. Taloudellisesti se antaa meille suuren selkänojan. Myös hengellisesti ja henkisesti tällä tuella on iso merkitys. Nyt elokuussa tuntuu siltä, että meitä kannetaan ja Maata Näkyvissä -festareilla on tulevaisuus.

Toukokuussa Heinonen kirjoitti Sleyn sivuilla, että jos ihmeitä ei tapahdu, ensi marraskuun Maata Näkyvissä -festarit ovat viimeiset laatuaan. Jo koronapandemiaa edeltäneinä vuosina festarit tekivät tappiota, ja viime vuonna yksipäiväisenä striimauksineen toteutettu tapahtuma syvensi taloudellista ahdinkoa entisestään.

Kampanja syntyi reaktiona Heinosen esittämään huoleen.

– Tuntuisi ihan käsittämättömän pahalta, jos Maata Näkyvissä -festarit jouduttaisiin lopettamaan. Moni huolestui Heinosen viestistä ja halusi auttaa. Päätettiin koota ryhmä järjestämään kampanja festareiden pelastamiseksi. Uskoimme, että iso joukko ihmisiä lähtisi tähän mukaan. Tapahtuman merkitys on ollut niin suuri tuhansille kristityille, kampanjaa perustamassa ollut Meeri Kuokkanen kertoo tiedotteessa.

Tukeaan Pelastetaan Maata Näkyvissä -festarit -kampanjalle on antanut yli 1 700 ihmistä. Kampanja on sopinut Sleyn kanssa keräyksen tuoton käytöstä kokonaan tapahtuman hyväksi. Lisäksi tehtävään valittava projektityöntekijä suunnittelee yhdessä Sleyn johdon kanssa, kuinka tapahtuman tulevaisuus turvataan, Sley kertoo.

Kaikkia halukkaita kutsutaan ideoimaan festarien tulevaisuutta sunnuntaina 28.8. kello 13.30 alkaen Turun Lutherin kirkolle osoitteeseen Puutarhakatu 8 a.

Maata Näkyvissä -festarit järjestää Sley yhteistyössä Turun Henrikinseurakunnan, Katariinanseurakunnan, Maarian seurakunnan, Mikaelinseurakunnan ja Paattisten seurakunnan kanssa. Tapahtuma toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Ennen koronapandemiaa sen kolmen päivän yhteenlaskettu kävijämäärä oli vuosittain noin 18 000.

Tämänvuotinen tapahtuma järjestetään 18.–20.11.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPiispa ja toiminnan­johtaja varoittivat Hengellisillä Syventymis­päivillä vieraista vaikutteista kirkon elämässä ja tavoissa
Seuraava artikkeliKolumni: Voiko kristitty tunnistaa Muhammadissa profeetan?

Ei näytettäviä viestejä