”Maailmanneuvoston päämaja pysyköön Genevessä”

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) pääsihteeri Olav Fykse Tveit joutui torstaina Busanissa hetkeksi puolustuskannalle. Tiedotustilaisuuteen kokoontuneet toimittajat tivasivat häneltä vastauksia siihen, miksi monet Busanin neljän ja viiden tähden hotelleista pursuavat köyhistä ja solidaarisuudesta puhuvan järjestön yleiskokouksen osanottajia. Eikö kalliiseen majoitukseen kuluva raha palvelisi paremmin maailman köyhiä?

– Yleensä toki pyrimme järjestämään kokouksiemme asumisen ”kirkkotasoisissa” paikoissa. Tutkimme mahdollisuuksia halvempaan asumiseen myös Busanissa, mutta kokouspaikan lähistöllä ei ollut sopivia hotelleja, Tveit vastasi hieman vaivautuneena.

Hän muistutti myös siitä, että esimerkiksi hiilijalanjälkeä kasvattava lentäminen on välttämätöntä, jos KMN haluaa edelleenkin tavata missä tahansa maailmankolkassa.

Tveit piti Busanin yleiskokousta sisällöltään ja järjestelyiltään onnistuneena. Sen kulku oli hänen mukaansa osoitus siitä, että maailma tarvitsee kirkkojen todistusta.

– En oikeastaan tiedä, mikä olisi voinut mennä paremmin. Kukaan ei ole ainakaan minulle tullut valittamaan. On ollut hyvä olla yhdessä ja toteuttaa oikeudenmukaisuuden ja rauhan agendaa.

Hän myös kiitti kokousta tukeneita korealaisia kirkkoja.

– Uskon, että tämä tilaisuus on ollut merkittävä myös Korean kirkoille.

Pääsihteeriltä kysyttiin myös sitä, pitäisikö KMN:n Geneven-päämaja siirtää pois Euroopasta etelään, pakoon Euroopan kustannustasoa ja lähemmäksi kristikunnan uutta painopistettä etelässä.

Tveit puolusti Ekumeenisen keskuksen säilyttämistä Sveitsissä.

– Olemme viime vuosina saaneet KMN:n taloutta paremmin tasapainoon. Ekumeeninen keskus on meille suuri lahja. Se on osa ekumeenisen liikkeen historiaa, lisäksi Geneven kantoni on suojellut rakennukseen kuuluvan kappelin.

Tveitin mukaan myös se puolustaa KMN:n pysymistä Genevessä, että monesta muusta maasta poiketen Sveitsi antaa viisumin miltei mistä maailmankolkasta tahansa saapuville vieraille. Lisäksi KMN:llä on Genevessä tärkeitä yhteistyökumppaneita, kuten YK ja Punainen Risti.

– Emme tarvitse eri puolille maailmaa uusia aluetoimistoja. Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenkirkot ovat jo sellaisia, pääsihteeri Olav Fykse Tveit sanoi.

Edellinen artikkeliJournalistiliiton puheenjohtaja ylistää arkkipiispan saarnaa
Seuraava artikkeliJSN:ltä vapauttava päätös kevätjuhlan laulujutussa

Ei näytettäviä viestejä