Mökkini mailla kuulee näin syksyllä usein käpytikkojen koputusta ja tyypillisiä äännähdyksiä. Myös palokärjen huuto kaikuu lähimetsistä. Harmaapäätikat sen sijaan ovat olleet viime aikoina hiljaa. Mutta yhtä syksyistä satunnaiskulkijaa olen odottanut, nimittäin pikkutikkaa. Ihan vuosittain en sitä tontilla näe. Se on tikoistamme pienin, suorastaan häkellyttävän pieni.

Syksyllä tikat vaeltavat. Varsinkin käpytikkoja saattaa olla liikkeellä suuriakin määriä, kuten tänä vuonna on tapahtunut. Pikkutikkakin vaeltaa, varsinkin nuoret yksilöt, mutta koska se on muutenkin vähälukuisempi kuin käpytikka, ei sen vaellus ole yhtä näyttävää.

TARINA KERTOO nuoresta naisesta, joka kävi säännöllisesti kirkossa. Ajan myötä tutun papin saarnat alkoivat tuntua hänestä liian ohkaisilta. Nainen kaipasi tuhdimpaa hengellistä sanomaa. Minkälaista?

– Sitä en osaa sanoa, mutta lähden etsimään julistusta, joka koskettaa sydäntä, hän vastasi ystävälleen.

Jo seuraavana sunnuntaina nuori nainen meni naapuriseurakunnan kirkkoon. Mutta sama juttu. Saarna tuntui kovin pliisulta.

Seuraavien kuukausin aikana nainen matkusteli hiippakunnan kirkoissa kuuntelemassa saarnoja. Mutta kaikki papit puhuivat samoja asioita samalla nuotilla ja kaikilla oli sama ilme kasvoillaan.

– Onko korvissani ja silmissäni vikaa, kun sanoma ei enää puhuttele? nainen valitti ystävälleen.

Naisen matka vei herätysliikkeeseen. Mutta senkin julistus alkoi tökkiä, joten hän päätti mennä mukaan pieneen yhteisöön, jota muut haukkuivat lahkoksi.

– Nyt olen kotona, julistus on suoraan sydämeen käyvää, hän uskoutui ystävälleen.

Nainen kuitenkin huomasi, että julistuksen lisäksi lahkossa vaadittiin sydämen uskon lisäksi kukkaron uskoa. Tämä harmitti häntä.

– Eikö Jumalan sanan pitäisi olla ilmaista? nainen kysyi lahkon johtajalta.

– Kyllä se on ilmaista, mutta minulla on perhe elätettävänä, johtaja perusteli.

Jotenkin tämän keskustelun jälkeen tunnelma lahkossa lässähti naisen mielessä.

– Niin lähdin sieltä ja nyt olen taas tässä, nainen tunnusti ystävälleen kotikirkon eteisessä.

– Opitko matkallasi mitään? ystävä tiedusteli.

Nainen huokaisi syvään.

– No ainakin sen, että jos etsii vain sydäntä koskettavaa uskoa tulee pettymään.

– Kuinka niin, kysyi ystävä.

– Nyt ymmärrän, että uskon pitää koskettaa myös päätä, nainen sano ja koputti etusormellaan <\n>ohimoaan.

Ystävykset nauroivat niin kovalla äänellä, että väki kirkkosalissa kääntyi katsomaan.

Rukous

Etsijöiden Jumala, kulkureiden ja pyhiinvaeltajien Herra. Anna matkan jatkua ja loppua kun on sen aika. Askel kerrallaan, siivenisku kerrallaan. Aamen.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!