Metsästävä talonpoika näki kammottavan unen. Luonto puhuu -tarinoissa ihminen kohtaa Jumalan yllättävissä tilanteissa. Tällä kertaa on kyse peltosirkusta.
***
Vielä takavuosikymmeniä suurten peltoaukeiden vakiolaji oli peltosirkku. Ei ole enää. Sen kannan arvioidaan romahtaneen 30 vuodessa vain yhteen prosenttiin entisestä. Jäljellä on enää muutamia tuhansia reviirejä.
Peltosirkun (Emberiza hortulana) kannan taantumiseen ei ole yhtä syytä, vaan kyse on monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Pesintäympäristöt ovat muuttuneet, hyönteiskatokin vaikuttaa, ja talvehtimisalueilla Afrikassa sateet ovat jääneet vähiin. Lisäksi metsästys on jatkunut protesteista huolimatta.
Peltosirkku on ulkonäöltään ehkä vaatimaton, mutta läheltä katsottuna kaunis. Se on usein tunnistettavissa laulustaan.
Peltosirkku on jostain syytä ollut gastronominen herkku erityisesti Ranskassa mutta myös muissa Välimeren rantavaltioissa. Presidentti François Mitterrandin kerrotaan syöneen 20 peltosirkkua yhdellä viimeisistä järjestämistään päivällisistään.
Ranskassa peltosirkkujen metsästäminen on nykyisin laitonta.
***
Tarina kertoo ranskalaisesta talonpojasta, joka lähti pyydystämään peltosirkkuja tavoitteenaan saada niin monta kuin mahdollista. Rikas linnanherra maksoi niistä hyvin.
Ornitologi-enkeli näki talonpojan aikeet, kertoi siitä Jumalalle – joka toki jo tiesi asian – ja pyysi kaikkivaltiasta puuttumaan asiaan.
– Ihminen tarvitsee ravintoa, Jumala sanoi.
– Mutta ei pikkulinnuista ole oikein ravinnonlähteeksi, enkeli intti vastaan.
– Siinä olet kyllä oikeassa. Linnanherralla on ylipainoa jo muutenkin, Jumala hymähti.
Niin Jumala antoi talonpojan uneen ilmestyä suuren peltosirkun. Se pyydysti ihmisiä ja popsi niitä välipaloina.
Talonpoika heräsi hiestä märkänä. Huoneessa seisoi enkeli, jolla oli peltosirkun pää.
– Anteeksi äskeinen demonstraatio, mutta jotain tolkkua pitää metsästyksessäkin olla, enkeli sanoi.
Seuraavana päivänä talonpoika meni linnaherran luokse ja kertoi, että Jumala oli kieltänyt peltosirkkujen metsästyksen. Linnanherra suuttui ja lupasi syödä kaikki pikkulinnut mailtaan.
– Se ei ole hyvä idea. Ilman lintuja tuholaisetkin pääsevät mellastamaan vapaasti.
Talonpoika palasi kotiinsa, ja linnaherra jäi sulattelemaan saamaansa viestiä. Seuraavan kerran kun hänelle tarjottiin peltosirkkua, hän totesi:
– Anteeksi, mutta uskonnolliset syyt kieltävät syömästä niitä.
Rukous
Pikkulintujen Jumala,
estä lajien taantuminen
ja anna lisää pesäpaikkoja.
Ihmiselle anna järkeä
ja siivet kantapäihin,
jotta hän näkisi
maailman monipuolisesti.
Aamen.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

