Tarina kertoo piispasta, jonka työpöydälle lensi ampiainen. Se johti siihen, että hän pyysi lehtimiestä kirjoittamaan hänestä paksun elämäkerran. Mutta mihin pistettiinkään piste? Luonto puhuu -tarinoissa ihminen kohtaa Jumalan yllättävissä tilanteissa. Tällä kertaa kyseessä on koloampiainen.

* * *

Talojen pihoilla näkee hyönteishotelleja eli ötökkähotelleja. Ne ovat pönttömallisia keinopesiä erilaisille hyönteisille, jotka voivat munia koloihin tai yöpyä niissä sekä talvehtia.

Hotellin elämän seuraaminen tarjoaa mukavaa puuhaa, mutta hotellivieraisiin kuuluu myös pölyttäjiä, jotka ovat ihmisen kannalta enemmän kuin hyödyllisiä.

Minunkin mökkini pihapiirissä on kaksi hyönteishotellia. Molemmissa on asutusta. Sen tietää kolojen suuaukkoihin ilmestyneistä savitulpista. Koloon on munittu.

Seurasin elokuun lopussa kuinka koloampiainen ensin muni koloon ja sitten sulki sen. Se kävi vähän väliä hakemassa savimassaa, jota työssään tarvitsi. Ahkera otus.

Koloampiaiset kuuluvat pistiäisten lahkoon ja erakkoampiaisten alaheimoon. Nimensä mukaisesti ne poikkeavat elintavoiltaan yhteiskunta-ampiaisista.

Koloampiaisia (Ancistrocerus) on maassamme ainakin kymmenen eri lajia. Niiden erottaminen toisistaan on hieman työlästä, mutta epäilen vahvasti, että oheisen kuvan laji on seinäkoloampiainen.

* * *

Tarina kertoo piispasta, jonka työpöydälle lensi ampiainen. Piispa otti sanomalehden, kääri sen rullalle ja humautti mustakeltaisen pikkuotuksen hengiltä.

Katsoessaan kuollutta hyönteistä, piispa alkoi ajatella omaa lähestyvää kuolemaansa. Piispa halusi, että hänen elämästään jäisi jäljelle enemmän kuin liiskatusta ampiaisesta.

Piispa otti yhteyttä lehtimieheen, joka oli kirjoittanut monia kirjoja, ja pyysi tätä tekemään itsestään perinteisen paksun elämäkerran.

Piispa lähetti toimittajalle laatikollisen tausta-aineistoa. Kuukauden kuluttua piispa meni käymään ja kysyi, kuinka työ edistyi.

– Olen pahoillani, ei tästä elämäkertaa tule, mutta teen lyhyemmän henkilökuvan.

Ja taas kuukauden kuluttua piispa meni käymään ja kysyi, kuinka työ edistyi.

– Olen pahoillani, ei tästä henkilökuvakirjaa tule, mutta teen tästä lehtiartikkelin.

Jälleen kuukauden kuluttua piispa meni käymään ja kysyi, kuinka työ edistyi.

– Olen pahoillani, mutta ei tästä tullut lehtijuttuakaan. Sen sijaan tein aforismin.

Ja niin toimittaja ojensi piispalle paperilapun, jossa luki:

Parempi pappina Jumalan myllynkivien välissä kuin piispana Pirun jauhosäkissä.

* * *

Rukous

Herra,

olen kynän terällä:

sinä kirjoitat minut

elämän paperille.

Kun tulee aika,

älä lyö pistettä,

jätä lause kesken…

Kiitos.