Lukijoilta: Yhtä luonnollista kuin oma pappeus oli äidilleni se, että toiset eivät hänen pappeuttaan hyväksyneet

Piirroskuva kädestä, joka piirtää viivaa kynällä
Kuva: Shutterstock

Olen kasvanut pappissuvussa. Äitini Irmeli Sutinen vihittiin papiksi ensimmäisten naisten joukossa Turun tuomiokirkossa. Olin itse kasvanut siihen, että pappi voi olla yhtä hyvin mies kuin nainen. Siksi pappisvihkimys oli niin luonnollinen asia.

Toiset olivat kasvaneet toisin, ja yhä kasvavat. Yhtä luonnollista kuin oma pappeus, oli äidilleni se, että toiset eivät hänen pappeuttaan hyväksyneet.

Sodan vuodet elänyt pikkulotta, vanhempiensa avioeron murrosikänsä alussa kokenut yksinhuoltajaäidin tytär elätti neljäkymmenluvun Raumalla äitiään ja sisaruksiaan. Vaatimaton elämä pakotti sietämään erilaisuutta ja tekemään kompromisseja.

Ja niinpä hän esitti pappisvihkimyksensä jälkeenkin kutsumuksensa arkkivastustajan Anssi Simojoen runoja. Ne olivat kuitenkin ystävän sanoja.

Ei elämä helppoa ollut, mutta toista piti kunnioittaa ja ehkä rakastaakin. Jopa omaa isäänsä, jonka syliin hän vasta juuri ennen kuolemaansa, 90-vuotiaana, uskalsi kaivata.

Erkki Sutinen
korpiprofessori, Koli

Lue myös:

Lukijoilta: Olisiko naisten pappeudesta eri tavoin ajattelevien yhteinen rukous mahdollista? Eero Huovinen kysyy

Ilmoita asiavirheestä

Tutustumistarjous uusille asiakkaille!

Pääsy kaikkiin Kotimaa.fi artikkeleihin vain 1€ kuukausi. Kuukauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti 9.90€/kk. Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa, ennen seuraavan laskutuskauden alkua.


Edellinen artikkeliÄlä pelkää jäädä paitsi kaikesta sillä ”nunnatyttökesä” on nyt ilmiö
Seuraava artikkeli”Seurakunta edustaa pysyvyyttä” — Kirsi Pohjola Tarjanteen kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä