Kotimaan numerossa 11/25 haastateltiin teologian tohtoreita (Mäkipelto, Pesonen, Latvus) heidän jumalakuvistaan. Mäkipellon ja Pesosen jumalakuvia yhdistää se, että he ovat luopuneet uskosta persoonalliseen Jumalaan. Heille Jumala on lähinnä taustalla myötävaikuttava energia tai voima. Latvus kyseenalaistaa lisäksi Jumalan kaikkivaltiuden. Ajatukset poikkeavat radikaalisti kirkon opetuksesta. Onko todella tarkoituksenmukaista käydä Raamatun perustotuuksista vieraannuttavaa keskustelua saarnoissa ja raamattuopetuksissa, kuten toimittaja Emilia Karhu kommentissaan toivoo? Viekö se meitä lähemmäksi Jumalaa ja Jeesuksen pelastustyötä?

Kirkossa nyt käytävät keskustelut heijastavat aikaamme ja postmodernia totuuskäsitystä, jossa oikea ja väärä määräytyvät ihmisen subjektiivisen kokemuksen perusteella. Ei ole enää yhtä totuutta, niin kuin Raamattu opettaa. Ihmisestä on tullut kaiken perimmäinen mitta ja jopa Jeesuksen uhrityön merkitys kyseenalaistetaan selittämällä syyllisyys pois. Uskontunnustuksen aikana hymistellään ja synnistä ei enää saa puhua, koska se voisi loukata ihmisiä ja kyseenalaistaa oikeutta toteuttaa itseään. Idea persoonallisesta Jumalasta on hämärtynyt ja sen myötä ajatus henkilökohtaisesta vastuusta sekä armahduksen tarpeesta ja mahdollisuudesta.

Rippikoulussa opetettiin, että kristinuskon ytimessä on risti ja sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ristin pystypuu kuvaa suhdetta Jumalaan ja vaakapuu suhdetta toisiin ihmisiin. Suhde Jumalaan edellyttää uskoa Häneen persoonana, jolla on selkeä tahto ja joka myös haluaa olla yhteydessä luotujensa kanssa. Epämääräisen voimaenergian kanssa on hankalaa muodostaa suhdetta. Jumalasuhteen muodostumisen ehtona on, että tunnustamme rikkoneemme Jumalan tahtoa vastaan ja saamme syntimme anteeksi turvaamalla Jeesuksen sovitustyöhön. Jumala on pyhä eikä siedä syntiä, vaikka rakastaakin syntistä ihmistä. Siksi ihmisen tulee nöyrtyä ihmisen kokoiseksi ja tunnustaa, että vain kaikkivaltiaalla Jumalalla on valta antaa syntejä anteeksi. Syyllisyys ja armahduksen virtaus on jatkuvaa. Jos näin muodostuvaa jumalasuhdetta eli ristin pystypuuta ei ole, ei ole ristiäkään. Jäljelle jää vain usko ihmiseen ja hänen oikeustajuunsa. Paavalin sanoin:

”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: – Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.” (1 Kor 1:18-25)

Useimmat meistä uskovat joko ihmiseen tai Jumalaan. Ihmisuskovainen ajattelee kykenevänsä selittämään näkyvän ja näkymättömän maailman älyllisesti. Jumalaa persoonana ei ole olemassa, koska Hänen olemassaoloaan ei voi tieteellisesti todistaa. Näin inhimillinen päättely nousee Raamatun ilmoituksen yläpuolelle. Usko ihmiseen onkin tullut monella teologilla jumalauskon esteeksi. Tieteellinen tutkimustyö voi olla korkeatasoista, mutta inhimillisin keinoin ei kuitenkaan voi nähdä Jumalan todellisuudesta kuin häivähdyksen. Jumala ei olisi kaikkivaltias, jos luotu pystyisi Hänen tarkoitusperänsä ymmärtämään. Hän ei ole meidän älyllemme alistettavissa. Tämän vuoksi perimmäisissä kysymyksissä oppimaton ja oppinut kristitty ovat yhtä riippuvaisia Raamatun Sanasta. Aivoja ei tarvitse laittaa narikkaan, mutta kirkon on mahdotonta pysyä perustehtävälleen uskollisena, jos keskustelua Jumalasta käydään Raamatun arvovalta kieltäen.

Vetoan kirkollisiin vaikuttajiin: tiedostakaa vastuunne älkääkä estäkö ihmisiä tulemasta elävän Jumalan ja Isän yhteyteen. Kirkkomme tarvitsee paimenia, jotka eivät usko ihmisen totuuteen. Vain Jeesus voi tuoda vastauksen ihmiskuntaa vaivaavaan syyllisyyden ongelmaan. Jumalan valtakunnassa on omat lainalaisuutensa, ja siellä on vain yksi suvereeni kuningas. Raamatun ulkopuolella ei ole totuutta ihmisestä, Jumalasta ja pelastuksesta. Jokainen saarna ja kirjoitus vievät meidät lähemmäksi tai kauemmaksi Kristusta, ainoaa tietä Jumalan yhteyteen. ”Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole meille ihmisille annettu taivaankannen alla.”

Hanna Hyttinen