Lukijablogit

Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.

Etsi blogistia etu- tai sukunimellä

Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä

Valtakunnassa kaikki hyvin

Elämme muutaman päivän ikäänkuin välitilassa. Vanha päämies ei ole vielä luovuttanut valtaansa uudelle, vaikka uusi on jo valittu. Saamme olla onnellisia, ettei vallan vaihdossa...

Kirkon digiloikasta, sen puuttumisesta ja asiakaslähtöisyydestä

Yhteiskunnan digitalisaatio on ollut viime aikojen paljon käytetty sana. Se ei kuitenkaan ole vain sana vaan se on jo monessa yhteydessä arkitodellisuutta. Mitä nuoremmista...

Jumalan siunausta, Herra Tasavallan presidentti

Sauli Niinistön voitto presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella oli odotettu, mutta sittenkin yllättävän vankka. Selitykseksi on tarjottu epävarmoja aikoja, Itämeren alueen tilanteen kiristymistä sekä turvallisen isähahmon...

Niemi on hyvä kirja, mutta helppo mollata

Pakko myöntää, että olin myönteisesti yllättynyt, vaikka etukäteen kuulin kommentteja, että tylsä, ylimielinen, paasaava ja ties mitä. Pidin Finlandia-voittajasta, Juha Hurmeen kirjoittamasta Niemestä. En...

Muistaako kukaan Venezuelaa?

  Olen juuri tekemässä Latinalaisen Amerikan työmme vuosiraporttia ja yritän kuvailla viime vuoden toimintaympäristöä ja sen muutoksia toimintamaissamme. Enää on jäljellä viimeinen osa – Venezuela....

Mihin tarvitsemme kulisseja?

Ulospäin täydellinen, sisältä tyhjä. Kulissielämään voi kuulua kaunis perhe, upea ura ja iso talo. Ja paha olo, kun herää tajuamaan, että koko elämä oli...

Mitä kirkko tekee kauppakeskuksessa?

Tällä viikolla kirkon ja sen työntekijöiden läsnäolo kauppakeskuksissa on herättänyt paljon keskustelua. Olen kertonut kauppakeskuspappeudesta niin Kirkko & kaupunki -lehdessä, radiossa kuin kasvotusten asiasta kyseleville. Vaikka olen ollut...

Sisällissota, Holokausti ja elokuvan teho

Tammisunnuntaista Auschwitziin Nyt on historiallinen viikonloppu. Pohdin kolmea asiaa. Tapahtumia, tulkintaa ja elokuvaa. Sekoitan mieliänne ottamalla aiheeksi kaksi toisistaan irrallista tapahtumaa, joissa tosin on keskinäiset...

Rippikoululaisten saarna

Kun innokkaita rippikoululaisia ryhtyy tekemään leirijumalanpalveluksen saarnaa, voi syntyä jotain odottamatonta. Leirijumalanpalveluksen saarnaryhmä oli ideoinut ja käsikirjoittanut kaste- ja lähetyskäskyn pohjalta näytelmän evankeliumitekstiin. Jeesus meni...

Katsomusopetuksen sidonta jäsenyyteen

Olisi outoa, jos Vegaaniliiton jäsen tilaisi pippuripihvin, tai mormoni menisi Alkoon. Vielä oudompaa olisi jos valtio kieltäisi tämän: ”Kun olet vegaani niin sitten olet...