Lukijablogit
Lukijablogit ovat bloggaajien itse tuottamaa yleisösisältöä. Ne eivät Kotimaan julkaisemaa sisältöä, mutta bloggaajat julkaisevat niitä Kotimaan tarjoamalla alustalla.
Etsi blogistia etu- tai sukunimellä
Käytä vähintään 4 merkkiä pitkää hakutermiä
Ristiriitaa ja hämmennystä
Korostan, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ainakin haluan näin nyt antaa ymmärtää. Olen vain hämmentynyt. Siksi kirjoitan koska asia vaivaa minua. Saanpahan asiani näin...
Miikka Ruokanen & Markus Malk: Piispat antoivat pastoraalisen ohjeen vastoin piispojen toimivaltaa
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätös, jonka mukaan samaa sukupuolta olevia pareja ei kirkollisesti vihitä, on kirkossa joillekin pettymys. Vaikka päätöksellä ei muutettu kirkossa mitään, päätös...
Enkelin voitto Jeesuksen sovintoveren voimassa
Tässä talossa minä kakarana pihalla ryömin …
Alla olevassa kuvassa kotikirjastoni Raamattuja tai osia
ylhäällä vasemmalla lingalaksi ja oikealla bamouniksi
alhaalla vasemmalla tikariksi ja oikealla yembaksi
Tässä kolmannessa...
Siivekkäiden massamurha
Lintujen sankat muuttoparvet ovat meille tuttu näky. Syysmuutto on parhaillaan menossa. Voimme seurata kaukaisiin maihin matkaavia siivekkäitä paitsi taivaalla myös peltoaukeamilla ja vesien partailla.
Miten...
Näin valon ja viisastuin
Näin valon, kaiken kirkkauden, yksityiskohtien paljouden ja ymmärsin, että olin jo pitkään vaeltanut hämärän valtakunnassa.
Tänän aamulla näkökykyni alkoi nopeasti palautua. Kaihileikkauksen hyödyllisyys paljastui kuin...
Rakkautta ei voi edes kehottaa yksimielisyyteen
Siihen tarvitaan sitä rakkautta, jota meillä ei luonnostamme ole. Olemmehan monessa asiassa erimielisiä. Kukin meistä omalla persoonallisella tavallaan.
Rakkaus, jonka Jumala antaa kestää vastakkaisten mielipiteiden...
Alpo Rusi: Suomessa on seurattu vain toisen osapuolen sanoitusta Gazan sodasta
VTT, suurlähettiläs emer. Alpo Rusi kirjoittaa 24.9. Hämeenlinnassa ilmestyvässä Hämeen Sanomissa (Näkökulma) ja kenties muissakin maakuntalehdissä palstatilaa saaneessa artikkelissaan otsikolla ”Palestiinan tunnustaminen nyt on...
Kun vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee
Otsikon lailla voisi ajatella, kun kuuntelee eduskunnan keskusteluja etteivät vasen ja oikea laita tiedä mitä kukakin tekee ja miksi? Tai halua ymmärtää tai ainakaan...
Sammeli Juntunen: Kirkkoyhteisömme sisäinen rauha on särkynyt — Kirkossamme ei vallitse piispainkirjeen mukainen ”levollinen järjestys”
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen tuore piispainkirje Kutsu rauhaan on tarpeellinen puheenvuoro. Se käsittelee rauhaa yksilön sisäisenä rauhana, ihmisyhteisössä vallitsevana rauhana sekä eri valtioiden välisenä asiana.
Tarkastelen tässä...
Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää
Poikkesimme naapurikaupungissa Forssassa rakkaan puolisoni prinsessa Coletten kanssa.
Jos Herra suo, niin menemme Forssaan Rukoushuoneelle seuraavan kerran Mikkelinpäivänä.
Kuvassa Raamattuja tai sen osia kotokirjastostani
ylhäältä vasemmalta ...

