Lue saarnoja
Hiljaisen viikon maanantai, Joh.18:1-27, Aki Lautamo
Me palaamme Jeesuksen kärsimyshistorian ensimmäiseen näytökseen, ahtiin, kiirastorstai-iltana, sillä ajallisesti ensimmäinen tapahtuma halutaan sitoa siihen viikonpäivään, jolloin se myös tapahtui. Tänään lähdemme siis liikkeelle...
4. paastonajan sunnuntai, Joh.6:24-35, Aki Lautamo
Nälkä, tai oikeastaan toive päästä kärsimästä nälkää tai mitään muutakaan vaivaa, ajoi ihmisiä toistuvasti Jeesuksen luokse. Sairaitten parantaminen oli saanut suuren joukon liikkeelle etsimään...
Laskiaissunnuntai, Joh.12:25-33, Aki Lautamo
Paastonaika on lähellä, tänä vuonna kalenteriin sijoitettuna vielä varsin aikaisin. Ensi keskiviikkona vietämme tuhkakeskiviikkoa, nelikymmenpäiväisen paastonajan ensimmäistä päivää. Paastonaika on itsensä ja oman elämänsä...
Uudenvuodenaatto, Valit.3:22-26, Aki Lautamo
Kuulimme ensimmäisenä lukukappaleena katkelman Vanhan Testamentin Valitusvirsien kirjasta. Hyvin karmaisevalla tavalla ajankohtaiseksi osoittautuu katkelman alku: ”Herran armoa on se, että vielä elämme”. Tänään, vuoden...
3. adventtisunnuntai, Matt.11:2-10, Aki Lautamo
Johannes Kastaja oli vankilassa siksi, että hän oli rohkeasti puhunut totuuden puolesta ja uskaltanut moittia vallassa ollutta neljännesruhtinas Herodesta aviorikoksesta ja muista pahoista teoista....
Tuomiosunnuntai, Matt.25:31-46, Aki Lautamo
Päivän virtenä, ennen evankeliumia, lauloimme keskiaikaista virttä 158, joka sanoittaa vavahduttavalla tavalla odotusta näkyvän maailman ja mitattavan ajan päättymisestä. Samalla kun näky on pelottanut,...
Pyhäinpäivä, Matt.5:1-12, Aki Lautamo
Pyhäinpäivän sanan ehdoton keskusaihe on taivas. Päivän aiheeksi annettu ja uskontunnustuksestakin niin tuttu pyhien yhteys ulottuu jo nyt tästä ajasta taivaaseen saakka. Lopullisen täyttymyksen...
20. sunnuntai helluntaista, Joh.7:40-52, Aki Lautamo
Tämän sunnuntain evankeliumin tapahtumat ovat vuodenaikaan nähden hyvin ajankohtaisia. Väittely Jeesuksen messiaanisuudesta tapahtui nimittäin lehtimajanjuhlan päätöspäivänä, ja lehtimajanjuhlaa vietettiin juuri tähän aikaan vuodesta, ennen...
Mikkelinpäivä, Matt.18:1-10, Aki Lautamo
Eilen iltapäivän alussa sain tekstiviestin, jossa kerrottiin tutun kriisinhallintajoukoissa palvelevan nuoren miehen joutuneen autopommi-iskuun Afganistanissa. Viestin mukaan hän oli selvinnyt ilman isompia vammoja. Äidin...
13. sunnuntai helluntaista, Joh.9:1-7, 39-41, Aki Lautamo
Ensilukemalta ja –kuulemalta satunnainen sokean ja Jeesuksen kohtaaminen paljastui kaikkea muuta kuin sattumaksi siinä keskustelussa, jonka hän kävi opetuslastensa kanssa. Ilmiselvä totuus on, että...
Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan
1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä

