Lue saarnoja
3. sunnuntai loppiaisesta, Joh. 4: 39-42, Tapio Luoma
Eteläpohjalaisten kirkkopyhä
”Minä oon meiltä ja muut on meirän krannista.” Tuttuun eteläpohjalaiseen sanontaan tiivistyy paljon siitä, mitä eteläpohjalaisuuteen yleensä liitetään. Tuosta sanonnasta huokuu itsetietoisuutta, jääräpäisyyttä...
14. sunnuntai helluntaista, Luuk. 10:25-37, Seppo Häkkinen
Sata viisikymmentä vuotta sitten piispan piti tulla Juvalle vihkimään juuri valmistunut uusi kivikirkko. Vaan eipä tullut, koska pitäjänkokouksessa ei päästy yksimielisyyteen piispan matkakulujen korvaamisesta....
16. sunnuntai helluntaista, Matt. 6:25-34, Seppo Häkkinen
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti sisältyy Matteuksen tallettamaan Jeesuksen vuorisaarnaan. Vuorisaarna on tunnetuimpia Uuden testamentin kohtia. Sen alussa, autuaaksi julistamisten jälkeen, seuraa eettisiä ohjeita Vanhan testamentin...
3. adventtisunnuntai, Joh. 1:35-37, Tapio Luoma
Näinä viikkoina ei ole vaikea havaita, mikä aika vuodesta on käsillä. Emme voi millään olla huomaamatta, että joulu on ovella. Joulukuuset kynttilöineen, erilaiset tunnelmalliset...
20. sunnuntai helluntaista, Mark. 2:1-12, Seppo Häkkinen
Piispantarkastuksen aikana pysähdyimme useamman seurakunnan työyhteisön kanssa pohtimaan perustehtävää. Mitä varten seurakunta on olemassa? Mikä on kirkon varsinainen tehtävä? Keitä varten seurakunta on? Erityisen...
Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Joh. 4:46-53, Seppo Häkkinen
Lokakuun 31. päivänä 1517, siis 496 vuotta sitten, augustinolaismunkki Martti Luther lähetti kahdelle piispalle 95 teesiä kirkon uudistamiseksi. Tästä alkoi tapahtumasarja, joka johti koko...
1. adventtisunnuntai, Mark. 11:1-10, Seppo Häkkinen
Hoosianna on laulettu ja uusi kirkkovuosi alkanut. Yhteinen hoosianna tuntuu aina yhtä koskettavalta. Sen myötä olemme siirtyneet adventin aikaan. Sananmukaisesti adventti merkitsee ”luokse tulemista”....
3. adventtisunnuntai, Joh. 1:35–37, Seppo Häkkinen
Evankeliumiteksti tuo mieleeni kaksi maalausta. Toinen on yksi maailman tunnetuimpia alttaritauluja. Se on Ranskassa Alsacen maakunnassa sijaitsevan Isenheimin luostarikirkon yhdeksästä maalauksesta koostuva siipialttari. Sen...
3. sunnuntai loppiaisesta, Joh. 4:39–42, Seppo Häkkinen
”Monet … kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen.” ”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen.” Näin tapahtui Samarian kaupungissa, kun Jeesus kohtasi siellä yhden ihmisen. Tässä naisessa syntyi usko...
Kynttilänpäivä, Luuk. 2:22-33, Seppo Häkkinen
Kynttilänpäivä on kirkkovuodessa viimeinen joulun aikaisista pyhäpäivistä. Entisaikaan kirkon vanhat kynttilät oli käytetty joulunpyhinä loppuun, uudet kynttilät otettiin käyttöön. Myös kynttilänpäivän evankeliumiteksti on suoraa...
Selaa saarnoja kirkkovuoden pyhien mukaan
1. adventtisunnuntai1. adventtisunnuntain jälkeinen viikko1. paastonajan sunnuntai1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai joulusta1. sunnuntai loppiaisesta1. sunnuntai pääsiäisestä10. sunnuntai helluntaista11. sunnuntai helluntaista12. sunnuntai helluntaista13. sunnuntai helluntaista14. sunnuntai helluntaista15. sunnuntai helluntaista16. sunnuntai helluntaista17. sunnuntai helluntaista18. sunnuntai helluntaista19. sunnuntai helluntaista2. adventtisunnuntai2. pääsiäispäivä2. paastonajan sunnuntai2. sunnuntai ennen paastonaikaa2. sunnuntai helluntaista2. sunnuntai joulusta2. sunnuntai loppiaisesta2. sunnuntai pääsiäisestä20. sunnuntai helluntaista21. sunnuntai helluntaista23. sunnuntai helluntaista24. sunnuntai helluntaista25. sunnuntai helluntaista26. sunnuntai helluntaista3. adventtisunnuntai3. paastonajan sunnuntai3. sunnuntai ennen paastonaikaa3. sunnuntai helluntaista3. sunnuntai loppiaisesta3. sunnuntai pääsiäisestä4. adventtisunnuntai4. paastonajan sunnuntai4. sunnuntai helluntaista4. sunnuntai loppiaisesta4. sunnuntai pääsiäisestä5. paastonajan sunnuntai5. sunnuntai helluntaista5. sunnuntai loppiaisesta5. sunnuntai pääsiäisestä6. sunnuntai loppiaisesta6. sunnuntai pääsiäisestä7. sunnuntai helluntaista9. sunnuntai helluntaistaApostoli Johanneksen päiväApostolien päiväHelatorstaiHelluntaiaattoHelluntaiaikaHelluntain jälkeinen viikkoHelluntaipäiväHiljainen lauantaiHiljaisen viikon keskiviikkoHiljaisen viikon maanantaiHiljaisen viikon tiistaiItsenäisyyspäiväJeesuksen kuolinhetkiJouluaamuJouluaattoJoulupäiväJouluyöJuhannuspäiväKansalliset rukouspäivätKiirastorstaiKirkastussunnuntaiKynttilänpäiväLaskiassunnuntaiLoppiainenLuomakunnan sunnuntaiMarian ilmestyspäiväMikkelinpäiväPääsiäisen jälkeinen keskiviikkoPääsiäisen jälkeinen lauantaiPääsiäisen jälkeinen perjantaiPääsiäisen jälkeinen tiistaiPääsiäisen jälkeinen torstaiPääsiäispäiväPääsiäisyöPalmusunnuntaiPerheen sunnuntaiPitkäperjantaiPitkäperjantain iltaPyhäinpäiväPyhän Henrikin muistopäiväPyhän Kolminaisuuden päiväTapaninpäiväTuhkakeskiviikkoTuomiosunnuntaiUskonpuhdistuksen muistopäiväUudenvuodenaattoUudenvuodenpäiväValvomisen sunnuntaiViattomien lasten päivä

