”Monet … kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen.” ”Yhä useammat uskoivat Jeesukseen.” Näin tapahtui Samarian kaupungissa, kun Jeesus kohtasi siellä yhden ihmisen. Tässä naisessa syntyi usko Jeesukseen. Hän kertoi kokemastaan muille. Sen seurauksena monet kaupungin asukkaat alkoivat uskoa. Ja kuultuaan Jeesuksen itsensä puhuvan yhä useammat uskoivat häneen.
Tämä lyhyt katkelma Johanneksen evankeliumista opettaa kahdesta tärkeästä kristillisen elämän ja uskon perusasiasta. Ensimmäinen niistä on kohtaaminen.
Jeesus kohtasi samarialaisen naisen Sykarin kaivolla. Hän pyysi naiselta vettä janoonsa. Jeesus rikkoi rajoja jo keskustelemalla, sillä vieraan miehen ja naisen eikä varsinkaan juutalaisen ja samarialaisen sopinut keskustella keskenään. Veden pyytäminen oli ennen kuulumatonta, koska samarialaisten vesiastiatkin olivat juutalaisten mielestä epäpuhtaita.
Keskustelun myötä naisessa heräsi ihmettely. Lopullisesti naiselle tuli varmuus ja usko Jeesukseen, kun Jeesus paljasti tietävänsä hänen avioliittoasiansa. Nainen oli ollut naimisissa viisi kertaa ja joka kerta oli tullut hylätyksi. Nyt hän eli kuudennen miehen kanssa jonkinlaisessa avosuhteessa.
Nainen tunsi olevansa monen silmissä epäonnistunut ihminen. Hän ihmetteli, miksi Jeesus pyytää häneltä, halveksitun samarialaisen kansan naiselta apua. Miten Jeesus rohkenee nostaa huulilleen hänen tarjoamansa veden? Hän tunsi olevansa huono ihminen myös omiensa joukossa. Hänellä oli paljon hävettävää. Niin muut olivat opettaneet ja sen hän oli saanut yhteisössään tuntea. Tästä tilanteesta nousi naisen huuto: ”Hän kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt.”
Nyt nainen kuulutti oman tilanteensa rohkeasti, yhtään häpeilemättä kaikkien kuultavaksi. Jeesuksen kohtaaminen sai aikaan muutoksen. Jeesus oli valmis huomaamaan hänet, puhumaan hänelle ja jopa pitämään hänen astiaansa ja apuansa kelvollisena itselleen.
Jeesus tuli naisen elämän rauhattomuuteen ja turvattomuuteen. Jeesus tuli naisen häpeään ja syyllisyyteen. Naisen repaleinen, kipeä elämäntarina oli Jeesuksen tiedossa. Erityisen lohdullista on, että Jeesus ei lyö eikä tuomitse. Nainen on etsinyt rakkautta elämäänsä epäonnistuen ja samalla itseään rikkoen. Nyt hän kohtasi sellaista rakkautta, joka ei vaadi, lyö tai hylkää. Jeesus osoitti hänelle ehdotonta rakkautta. Sellainen rakkaus parantaa sydämen haavoja, poistaa häpeän ja antaa anteeksi.
Naisen huuto: ”Hän kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt” osoitti, että Jeesus tiesi hänen elämästään kaiken. Jeesus näki naisen elämän syyt ja taustat. Jeesukselle ei tarvinnut selitellä. Jeesuksen olemus kuvasti armoa ja hyväksymistä. Se, mikä oli ennen sanottu kylässä kuiskaillen ja selän takana, oli nyt pyyhitty pois. Kaikki oli anteeksi annettu.
Evankeliumin katkelma Sykarin kaivolla kertoo, kuinka Jeesuksessa ruumiillistuvat totuus ja rakkaus. Hän hakeutui niiden lähelle, jotka toisten totuus oli tuominnut. Jeesus paljasti totuuden vääristä valinnoista ja Jumalan tahdon rikkomisesta. Hän teki sen armahtaakseen, ei tuomitakseen vaan rakastaakseen. Siellä missä Jeesus on, totuus ja rakkaus ovat läsnä yhtä aikaa. Siksi kirkoissa on krusifiksi. Ristiinnaulittu Jeesus on totuus ihmisestä, mutta ristinnaulittu Jeesus on myös kuva Jumalan rakkaudesta.
Jeesuksen kohtaaminen sai aikaan muutoksen. Jeesuksen kohtaaminen muutti naisen asenteen itseensä ja lähipiiriinsä. Jeesuksen kohtaaminen muutti koko yhteisön elämän. Kaupungissa oli nyt tilaa ihmisen vajavuudelle, sillä Jeesuksessa oli tullut kaupunkiin anteeksiantamus.
Kohtaamisen lisäksi evankeliumi kertoo toisesta perusasiasta, todistamisesta. Kun samarialainen nainen sai varmuuden Jeesuksesta, hän laittoi kyselemättä ja laskelmoimatta likoon oman elämänsä. Hän lähti heti kertomaan toisille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut kaiken mitä olen tehnyt.” Naisen tekemiset kyllä tunnettiin kaupungissa. Ihmiset kiinnostuivat. Mikä mies Jeesus on? Mekin haluamme kuulla häntä. Samarialaiset pyysivät Jeesusta jäämään luokseen.
Jeesus viipyi paikkakunnalla kaksi päivää. Evankeliumissa ei kerrota, mitä hän puhui ihmisille. Mutta se tiedetään, että samarialaisten keskuudessa syntyi uskoa Jeesukseen, syntyi herätys. Näin tämä halveksittu, rakkaudessa pettynyt samarialainen nainen sai olla johdattamassa monia Jeesuksen luo. Kaupungista tuli seurakunta. Se ei ollut täydellisten kaupunki, mutta se oli armon ja anteeksiantamuksen kaupunki. Tuon seurakunnan uskotunnustus oli yksinkertainen. Se kuului: ”Jeesus todella on maailman pelastaja.”
Evankeliumin kertomuksessa usko syntyy kuulemisesta. Nainen kuulee Jeesuksen sanat, jotka paljastavat toisaalta naisen syntiseksi, toisaalta Jeesuksen Messiaaksi, pelastajaksi. Hänessä syntyi usko. Sykarilaiset kuulevat naisen innostuneen todistuksen kaivolla olevasta Messiaasta ja uskovat. Kun he kuulevat Jeesuksen opettavan, yhä useammat uskovat.
Kuuleminen ja usko kuuluvat aina yhteen. Paavali sanoo roomalaisille: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17). Siksi yhä edelleen tarvitaan heitä, jotka pitävät esillä evankeliumia Jeesuksesta. Tarvitaan samarialaisen naisen kaltaisia ihmisiä, jotka kertovat Jumalan teoista. Jumala tarvitsee meitä ihmisiä, että mahdollisimman moni voisi kuulla Jeesuksesta ja kohdata hänet.
Corrie ten Boom oli hollantilainen kristitty, joka joutui toisen maailmansodan aikana Ravensbrückin keskitysleirille piiloteltuaan kotonaan Haarlemissa juutalaisia ja Hollannin vastarintaliikkeen jäseniä. Corrie ten Boom aloitti sodan jälkeen 53-vuotiaana julistustyön, jonka sanomana oli Jumalan anteeksiantamus. Hän korosti Jumalan anteeksiantamusta myös vihollisille. Hän toimi julistajana ja kirjailijana 33 vuotta. Kerran häneltä kysyttiin: ”Miksi sinä, vanha nainen, vielä jaksat juosta ja viedä sanomaa?” Corrie vastasi: ”Minä toivon, että kerran taivaassa joku tulisi sanomaan minulle: ’Kiitos, sinä kutsuit minut tänne.’” Jumala tarvitsee meitä ihmisiä, että mahdollisimman moni voisi kuulla Jeesuksesta ja kohdata hänet.
Tänään tässä jumalanpalveluksessa vihitään pappisvirkaan kaksi Kristuksen todistajaa. Tämän sunnuntain evankeliumin sanoma kertoo myös papin keskeisestä tehtävästä. Teidän, Tuija ja Karoliina, työnne on mahdollistaa ihmisen ja Jeesuksen kohtaaminen sekä toimia Kristuksen todistajana. Tehtävä on vaativa erityisesti nykyaikana, joka helposti vieroksuu niin uskoa Jumalaan kuin kirkkoa yhteisönä. Juuri siksi nyt tarvitaan pappeja, jotka näkyvät seurakuntansa keskellä, palvelevat sitä armonvälineillä sekä todistavat Jumalasta sanoin ja teoin.
Pappisvirkaa ei onneksi hoideta oman voiman ja viisauden varassa. Kirkko kutsuu teidät ja Jumala itse lähettää teidät, Tuija ja Karoliina, tehtäväänne. Saatte siksi rohkein ja turvallisin mielin tänään tulla alttarin ääreen. Siellä Kristus itse varustaa teidät niillä lahjoilla, joita hän tietää teidän tarvitsevan. Hän itse lupaa olla kanssanne viranhoitonne kaikissa tilanteissa ja vaiheissa, kaikkina päivinä maailman loppuun asti.